Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia

Lucia Berlinin Ilta paratiisissa on yksi niistä teoksista, joihin tarttuminen on kuin hakisi luettavaa moneen kertaan kolutusta alennuslaarista. Se on niitä kirjablogimaailman seuraamisen vitsauksia: uutuus luetaan samanaikaisesti monessa monessa blogissa, sitten esiintymistiheys pikkuhiljaa harvenee, tulee uusia suosikkeja. So last season -tunnelma hiipii päähän, mikä on älytöntä - jos ei kirjaa ole lukenut. Alennuslaari ja last season kertoo ajan armottomasta virrasta: uutuudet kasautuvat edellisvuotisten päälle. Ei muusta.

Tämä Siivoojan käsikirjan ja Tanssia ruusuilla -kokoelman jälkeen suomennettu viimeinen novellikokoelma on epätasaisempi kuin nuo edelliset novellitaivaan tähdet. Tunnistettavaa on edelleen Berlinin värikylläinen maailma, täältä katsoen eksoottiset maisemat Chilestä, Meksikon kautta Yhdysvaltojen etelään. New Yorkiin asti päästään jazzin säestyksellä, Missisippi ylitetään. Myös se rakkaudellinen ja armollinen tapa, jolla kirjailija kuvaa elämän kontrasteja, narkkareita, juoppoja, tähtiä ja taviksia, äitejä ja lapsia. Hän ei tuomitse eikä moralisoi, koska on itse helppo kohde. Toisaalta riveiltä ja rivien välistä voi nähdä, että alkoholismin varjossa kulkenut äitiys on - sittemmin entisen - alkoholistin kuvauksissa vaatinut sen käsittelyä ja ollut keskeinen osa elämää. Monissa boheemeissa, alkoholi- ja huumehuuruisen arjen kuvauksissa kerrotaan, kuinka lapsista on kaikesta huolimatta välitetty, on selviydytty, vaikka täpärästi. Päällimmäisenä kaikessa kulkee kuitenkin rakkaus elämään, lumoutumisen kyky ja se, kuinka taidokkaasti ja tarkasti Lucia Berlin onnistuu kirjoittamissaan kertomuksissa sen lumon välittämään.

Andado. Goottilainen romanssi menee turhan lähelle romanttista viihdettä. Se on teini-ikäisen tytön unelmointia. Vanha hidalgo ratsun selässä. Taustalla voisi soida Perfidia. Pakahduttavaa, liian. Voi olla, että sekin pohjaa Berlinin omakohtaiseen kokemukseen, mutta tieto tai epäily siitä ei riitä nostamaan kertomusta. Esimerkki toisesta ääripäästä on Joulu, Texas 1956. Älytöntä kännistä joulunviettoa, josta puuttuu kaikki säkenöinti. Paitsi kertojan ote. Se on aina niin hienoa, vaikka kertomus olisi mudassa ryömimistä. Jouluna 1974, yksi novelleista, meno on muuten aika samanlaista. Mihin nyt piilotinkaan sen täysinäisen viskipullon?

Sen sijaan nimikertomus Ilta paratiisissa on viehko kertomus Hollywood-staroista Mexikon Puerto Vallartassa. Ava Gardner ja hänen nuori rakastettunsa, Richard Burton ja Liz Taylor astuvat Hotel Oceanon baariin - kuin kranaatti olisi lentänyt ikkunasta sisään. Meneillään on Liskojen yö -elokuvan kuvaus. Näkökulma on baarinpitäjän, Hernánin, köyhästä kadun kasvatista filmitähtien uskotuksi ponnistaneen vaatimattoman miehen. Onnellinen juuri nyt. Kontrasti on juuri tässä onnessa: kimalluksen keskellä piehtaroivat tähdet, mustasukkaisuuden ja menestyksen riivaamina ja tämä baarinpitäjä, tyytyväinen, onnekas mies.

Kaikkien viinahuurujen jälkeen, pitkällisen hapenpuutteen vaivaamana pääsin viime tipassa pintaan, kun Eksyksissä Louvressa -novellissa ei enää lotrattu viinalla. Siinä vanha nainen pohtii omaa kuolemistaan ja siirtyy hautausmaalta kuolemattoman taiteen äärelle. Samothraken Nike siivittää naisen askelia Louvren käytävillä. Tässä novellissa välittyy jo Lucia Berlinistä klassistakin sivistystä, oman elämän ja sen havaintojen kypsyttämien kuvausten lisäksi, niin hienoja kuin nekin ovat. Nainenhan oli myös oppinut. Ei tätä epätasaisempaa kokoelmaakaan voi missään vaiheessa väittää ikävystyttäväksi. Sekin on seikkailu.

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia
Evening in Paradise, 2018 (novellit ilmestyneet 1981-1999)
suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co, 2019, 304 s