Sivut
▼
lauantai 8. helmikuuta 2020
Édouard Louis: Ei enää Eddy
"Ensimmäinen kustantaja hylkäsi kirjan sillä perusteella, että sen kuvaamaa köyhyyttä ei olisi Ranskassa ollut enää sataan vuoteen." Tämä Édouard Louisin Ei enää Eddy - autofiktiivisen romaanin takakannen taustatieto valaisee hyvin Ranskankin jakaantunutta todellisuutta. Sitä samaa, josta on raportoitu keltaliivien mielenosoitusten yhteydessä. Samaa, josta Trumpin kannatus Yhdysvalloissa edelleen ottaa vauhtia. (USA:n ruostevyöhykkeeltä luin kuvauksen muistelmateoksessa Hillbilly Elegy). Hyvinvoivat kansalaiset, valtaapitävät ja kulttuurieliitti suurissa kaupungeissa eivät näe kuihtuvien taajamien ja pikkukaupunkien ihmisten arkea, heidän välillään kulkee tietokatkos. Huonompiosaisilla ei ole edustajia perinteisissä puolueissa, mutta noilta alueilta populistipuolueet ovat enimmäkseen ponnistaneet nykyiseen kukoistukseen. Meilläkin.
Eddyn viisilapsinen lapsuuden perhe, oikealta nimeltään Belleguelle (söpöliini) asuu pienen teollisuuspaikkakunnan köyhemmällä puolella niukkuudessa, nälässäkin. Tänä iltana syödään maitoa, muotoilee äiti. Kaupungissa kaikki on paikalleen jämähtänyttä, karskien miesten anisviinan tuoksuinen baarielämä, vanhempien kuria säästelemätön tapa kasvattaa lapsiaan, ahtaat roolit, joita ei osata kuin jatkaa. Siinä jätkässä oli munaa. Keskinäinen kontrolli on tiukkaa ja totista. Kaikkien on kuljettava samaa rataa, umpikuja on petattu valmiiksi seuraavallekin sukupolvelle. Pilkka ja kiusanteko seuraavat kaavasta poikkeavaa. Sellaista kuin Eddy, käsiään heiluttavaa, omituisesti kävelevää ja kimakkaäänistä poikaa.
Homoseksuaalin olemuksen itsessään tunteva tietää noissa olosuhteissa, mitä on tehtävä pärjätäkseen. Kiusaajien jokapäiväinen höykytys on kestettävä salassa, ulkoiset merkit on karsittava minimiin, nyrkkejä käytettävä, homoja haukuttava muiden mukana ja mieluummin kovempaa, normiseurustelu aloitettava, vaikka tytön rinnat jättäisivät kylmäksi. Pojan, Eddyn on kiellettävä itsensä ja teeskenneltävä kaikki.
Tässä selviytymiskertomuksessa ei ole muita keventäviä elementtejä paitsi suunta: Eddy on nokkela löytämään tavat huijata vanhempiaan, kiusaajiaan ja kohtaamaan paineet kaveriporukasta. Joskus voi löytyä uusi vieläkin huonommassa asemassa oleva surkimus, johon kohdistaa huomio. Itsetuntemus kehittyy vauhdilla, itsepetos ei kanna. Muutoshalu ei tee muutoksesta totta. Hienosti romaani kuvaa myös pienen paikkakunnan normien kahleita, tapaa jolla jokaiselta halutaan leikata siivet. Sabrina kuvittelee suuria, leikkii hienoa rouvaa ja haluaa olla muita parempi. Niin oli käynyt perheen isällekin, joka nuoruudessaan oli vielä puolustanut kiusattua joukon edessä. --- mitä se teille kuuluu, jos se on homo?Häiritseekö se teitä?
Ei enää Eddy liikuttaa ihmisarvostaan kamppailevan pojan kasvukertomuksena ja vaikuttavana ruohonjuuritason kuvauksena nykyajan köyhyydestä keskellä vaurasta läntistä Eurooppaa.
Kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta, ympäristön ja kodin lannistamisesta huolimatta poika selviytyy lopulta kiusaajiaan paremmin.
Kirjasta tuli ilmestyttyään Ranskassa myyntimenestys. Meilläkin kirjablogeissa ilmestyi viime vuonna noin sata arviota. Tässä vielä yksi jonon jatkoksi.
Édouard Louis: Ei enää Eddy
En finir avec Eddy Belleguele, 2014, suomentanut Lotta Toivanen
Tammi, 2019, 184 s
Kyllä tästä teoksesta voi kirjoittaa lisääkin, sillä sen aihe on tärkeä. Kiitos arviosta.
VastaaPoistaNäin on. Kaiken huomion kirja ansaitsee, sekä kaunokirjallisena teoksena että yhteiskuntapoliittisena puheenvuorona. Taas kerran sen blogeissa saama suuri huomio oli viedä minulta mielenkiinnon jo ennen lukemista. Siitä ei siis pidä välittää. Huomioon on syytä.
PoistaMulla on sama: jos joku saa paljon huomiota, se vie minulta mielenkiintoa. Kirja oli vaikuttava ja taisin lukea sen ig-suosituksen pohjalta.
VastaaPoistaSitä vastaan pitää oikein taistella, sillä vaikka haluaisi pitää itseään erityisenä, muistuttaa silti paljon muita lukijoita. Paljon lukevien kehumat ovat usein hyviä. M.O.T. :)
Poista