J.D. Vance: Hillbilly Elegy. A Memoir of a Family and Culture in Crisis

The best way up for a hillbilly was out.
I was the abandoned son of a man I hardly knew and a woman I wish I didn't.

Lue tämä kirja niin ymmärrät, miksi Trump valittiin. Tai jotain sinnepäin oli näkemäni otsikko, josta innostuin etsimään kirjan luettavaksi. The political book of the year (Sunday Times), A great insight into Trump and Brexit (Independent), ja You will not read a more important book about America (Economist).

J.D. Vance (s. 1984) teki epätodennäköisen irtioton taustastaan ja yhteiskunnallisen nousun Yhdysvaltain ruostevyöhykkeeltä, Ohion Middletownista ja Kentuckyn Jacksonista nykyiseen kotipaikkaansa San Franciscoon. Työpaikka on Silicon Valleyssä sijoitusyhtiössä. Hän kirjoittaa matkastaan kaoottisesta lapsuudesta nuoruuteen, lukiosta korkeakouluun, merivoimista Irakin sodan kautta lopulta Yalen yliopiston lakimiesopintoihin.  Muistelma on sekä sosiologinen raportti että henkilökohtainen sukutarina ja kasvukertomus. Hän kertoo lapsuuden perheensä, tai oikeastaan perheidensä tragediasta ja yhden ihmisen - Mamaw'n, mumminsa - rakkauden merkityksestä siinä, että hän lopulta onnistui ja jaksoi nostaa itsensä suosta. Samalla hän kertoo oman amerikkalaisen identiteettinsä - Appalachian Americans - muutoksesta perheensä esimerkin kautta.

Mies on vielä nuori, mutta muistot raastavia ja vaativat kertomista. En lukisi sosiologista tutkimusta, varsinkaan englanniksi, mutta yhden ihmisen, ruohonjuuritason näkökulma omaan kotiinsa, kaupunkiinsa, naapureihinsa, koulutovereihinsa sen lisäksi että Vance  on myös lahjakas kirjoittaja, tekee kirjan hyvin luettavaksi. Se on täynnä dramatiikkaa, intohimoja, värikkäitä tyyppejä - ja tunteita; häpeää, ylpeyttä, vihaa ja rakkautta. Koulutus on antanut kirjoittajalle paitsi mahdollisuuden yhteiskunnalliseen nousuun myös kyvyn asettaa asioita laajempaan yhteyteen ja analysoida yhteiskunnan muutosta. Kirja on ilmestynyt Obaman kauden viimeisenä vuotena, juuri ennen Trumpin valintaa.

Hillbilly on kai suomeksi juntti. Ruostevyöhyke, Kentucky ja Ohio ovat niitä aiemmin kukoistaneita teollisuusvyöhykkeitä, joista työpaikat 70-luvulta alkaen alkoivat kadota, kaupungit rapistua, perheet hajota. Huumeet toivat kaoottisuutta. Lehdessä oli tänä syksynä kuva amerikkalaisesta pariskunnasta, joka istui sammuneena auton etupenkillä kun takapenkillä istui perheen pikkulapsi, vain hänellä silmät avoinna. TV:ssä on näytetty dokumentteja noista seuduista nyt. Alueen ihmiset ovat valtaosin irlantilais-skottilaista perinnettä edustavia köyhiä valkoisia, mutta he ovat monin tavoin samassa tilanteessa kuin Detroitiin etelästä saapuvat mustat. Kaikki, jotka vain pystyivät, muuttivat muualle. Middletownin keskustan pääkatu autioitui liikkeistä ja ainoat aktiivit olivat huumediilereitä asiakkaineen. Se toi epävakautta ja epävakauden kierre toi teiniraskauksia, hajoavia perheitä, riitoja, kaaosta, uutta väestöä hukkuvaan sukupolveen. Heillä ei ole enää sankareita eikä taloudellinen tilanne mahdollista American dreamiä. He syöttävät lapsilleen hampurilaisia ja antavat vauvaikäisille lapsilleen pepsicolaa. Obama ja demokraattinen eliitti on sylkykuppina.

Barack Obama strikes at the heart of our deepest insecurities. He is a good father while many of us aren't. He wears suits to his job while we wear overalls, if we're lucky enough to have a job at all. His wife tells us that we shouldn't be feeding our children certain foods, and we hate her for it - not because we think she's wrong but because we know she's right.

Vancen suvun, isoäidin ja isoisän perintö on kahtalainen. Toisaalta heissä on vahva lojaalius ja huolenpito omistaan, toisaalta he kuljettavat aina asetta mukanaan, ja käyttävät oman käden oikeutta kun se heistä sitä vaatii. Sitä se vaatii usein, se on melkein kuin Italian mafian käyttäytymiskoodistoa. Vancen suojelusenkeli, mummi on suvun matriarkka joka ei pelkää ketään, mutta jota monet pelkäävät. Hän on kova kiroilemaan ja on ollut valmis karkottamaan varkaan asella uhaten jo pienenä tyttönä. Hänen lapsensa, Vancen äiti on riitelyn mallin omaksunut epävakaa tyyppi, jolla miehet ja kodit vaihtuvat, niin että lapsen mielestä jokainen miehistä on vain äidin future ex-husband. Arjen kaaos ja ihmisten aggressiivinen käytös oli niin jokapäiväistä, ettei siihen enää kiinnitä huomiota. Kulutusjuhlasta ei koskaan haluta luopua, koska siihen on totuttu; rahoitustavat vaihtelevat pika-vipeistä shekkien päiväyksellä temppuiluun ja lainoihin isovanhemmilta. Äiti pelkää työpaikkansa menetystä huumeiden käytön takia. Poika saa lainata pissaansa työpaikan testeihin.

Kaikkein onnettomin hahmo kirjassa on juuri pojan äiti. Hän sotkee asiansa yhä uudelleen ja pojan viharakkaus vaihtelee laidasta laitaan, kun äiti on lähes tappaa lapsensa ja muuttaa osoitetta miesten mukaan. Kaikki toistuu niin usein, että poika ei enää äitinsä kanssa halua elää - ja mummi on samaa mieltä. I couldn't pretend to feel at home with her. Silti äiti on pojastaan muille hoitajille mustasukkainen.

Pojan elämän onnen avaimet olivat mummin tuki ja rakkaus sekä sitkeys patistaa poikaa opiskelemaan. Merivoimat opetti Vancelle itsekuria ja sitä täydensi vielä komennus Irakin sota-alueelle. Näin hän sanoo vapautuneensa 'from learned helplessness'

Vancen pointti on poliittisesti raflaava. Hän väittää, että köyhät valkoiset hillbillyt vain sanovat tekevänsä kovasti töitä, mutta itse asiassa käytännössä välttelevät jokaista suurempaa ponnistusta, koska siitä ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä. Ihmiset näillä seuduin kannattivat demokraatteja niin kauan kuin töitä vielä oli, koska demokraatit 'protected the working people'.  Kun terästehtaat ja hiilikaivokset suljettiin, ihmiset katkeroituivat, syyttivät aina hallitusta tai yhteiskuntaa ja alkoivat äänestää republikaaneja. Ei ole yllätys, että nousun tehnyt kentuckylainen Vance ei myöskään ole demokraatti, vaan konservatiivi. Hän ei ehkä ole trumpilainen mutta joka tapauksessa oman onnensa seppä, republikaani, jonka mielestä yhteiskunnan rakenteet turvaavat riittävästi. Ihmisten vain pitäisi katkaista kierre, hoitaa lapsensa, käyttää mahdollisuutensa, nähdä että omilla valinnoilla on edelleen merkitystä. Siitä hän on itse esimerkki.

J.D. Vance kertoo tarinaansa väkevästi ja hänellä on oikeutuksensa omaan päätelmäänsä; hänelle ovat kelvanneet ne hard work-paikat, joiden tarjouksista moni työtön naapuri ei kiinnostunut. Kirja sisältää paljon läheltä nähtyjä kokemuksia amerikkalaisen yhteiskunnan toiminnasta ja lisävalaistusta esim. koulutukseen. Kuten senkin näkökulman, kuinka paljon Yalen tapainen yliopistokin voi tukea köyhää mutta lahjakasta ja/tai työteliästä opiskelijaa. Tässä on Vancen mielestä oleellinen asennevirhe monilla köyhillä nuorilla. He ovat luovuttaneet jo ennen ensimmäistä yritystä. Hän sanoo myös asian, joita meillä ja Ruotsissakin on pidetty esillä; kaupunkien asuinalueet on pidettävä kirjavina, gettoutuminen on vaarallista. Put the lower-income kids with those who have a different lifestyle model, and the lower-income kids start to rise up.

Mielenkiintoinen ja värikäs yhteiskunnallinen puheenvuoro ja muistelma entiseltä hillbillyltä. No 1 New York Times bestseller vuonna 2016. Silti yhteiskunnalliset näkemykset heijastavat hänessä jo saatua koulutusta, eliitin puolelle pääsyä. Kun leimaa kokonaisen seutukunnan ihmiset laiskoiksi tappelupukareiksi heidän kotiseutunsa elinolosuhteiden muututtua radikaalisti syistä, jotka sittenkin ovat rakenteellisia ja poliittisten päätösten seurausta, on se  poliittinen kannanotto josta voi olla monta mieltä. Vaikka lausuja olisikin siitä ryhmästä lähtöisin.

J.D. Vance: Hillbilly Elegy. A Memoir of a Family and Culture in Crisis.
William Collins, 2016, 264 s