Lara Prescott: Tätä ei koskaan tapahtunut

Vakoojaseikkailut tulivat ryminällä valkokankaalle 60-luvulla, Ian Flemingin Bondin vetäminä. Nyttemmin noita elokuvia näytetään välipaloina varsinkin tvn kesätarjonnassa. Luin itse muutaman Bondin ennen elokuvia, koska isäni kirjahyllyssä monenlaiset agentit ja kaksoisagentit, kuten Kim Philby, esiintyivät tiheästi. Nyttemmin vakoojista kirjoitetaan vähemmän - vai onko tämä vain niukasti dekkareita lukevan harhaa?

Lara Prescott on heittäytynyt mehukkaaseen aiheeseen ja 50-luvun kylmän sodan tunnelmiin eläytyneesti Tätä ei koskaan tapahtunut -romaanissaan. Koko romaanin näkeekin lukiessa hyvin elokuvallisina kohtauksina (elokuvaoikeudet onkin jo myyty, joten tulossa on). Johtuneeko sitten monista tuohon aikaan sijoitetuista brittielokuvista ja tv-sarjoista? Naisten Chanel-laukut ja mittojen mukaan ommellut jakkupuvut pyörähtelevät Washingtonin baareissa. Vastakohtana sille eleganssille avautuu näkymä moskovalaiseen vankilaan  ja lähistöllä sijaitsevan Peredelkinon kylän datsojen puutarhoihin.

Lara Prescott sai etunimensä Boris Pasternakin nobelpalkitun Tohtori Živagon päähenkilön mukaan. Kiinnostus aiheeseen lienee siis peräisin jo lapsuuden kodista. Prescottin esikoisromaani punoo ovelasti yhteen kylmän sodan aikaisen vakoilun, CIA:n Palvelun konekirjoittarettaret sekä Pasternakin ja tämän rakastetun Olga Ivinskajan kamppailun Neuvostoliiton sensuurin kourissa. Kommunistidiktatuurissa se merkitsi samalla taistelua vapaudesta ja hengissä pysymisestä. Kertomus vuorottelee Washingtonista Euroopan kautta Moskovan tienoille. Näkökulmakertojina vaihtelevat kaksoisrooleissa konekirjoittajatar/vakooja työskentelevät Irina ja Sally, Teddy, toimiston miespuolinen komistus ja Neuvostoliitossa Pasternakin rakastettu Olga. Välillä näkökulma vaihtuu kollektiiviin "me", konekirjoittajiin. Eletään kylmän sodan aikaa vuosina 1949-1961.

Nuorten naisten ammattiryhmää kuvataan nuoren naisen silmin, ehkä myös aika nykyaikaisin silmin. He ovat vielä itsenäisiä, naimattomia, usein miesten häirinnälle alttiita ja urallaan alistettuja ja kontrolloituja. Ja he kirjoittavat niin paljon, että jotkut naputtelivat koneella jopa unissaan.

Emme hiiskuneet sanallakaan työstä, jota teimme sen jälkeen, kun olimme päivittäin peittäneet kirjoituskoneemme suojahupulla. Toisin kuin jotkut miehistä, me osasimme säilyttää salaisuudet.

Sallyn ja Irinan hiljalleen vankistuvia askeleita vakoilun ja peiteroolien maailmassa, houkutuslintuina, nunnina jne  kuvataan aika viehkosti, ajankuvaa mukavasti sävyttäen. Biletetään ja juodaan ginidrinkkejä. - Olihan oikea viskin sekoitustapa Bondillekin perusjuttu, stirred not shaken. Romantiikkaa tupsutellaan sopivasti mukaan. Ei kuitenkaan liian itsestään selvästi, sillä tuolloin kielletty homoseksuaalisuus tuo juonikuvioon traagisia sävyjä. West Side Storyn I feel prettyä naiset eivät kyllä voineet hyräillä baarista kotiutuessaan vuonna 1958. Tämä on lukijan noteerattava, kun hyvin muistan sen ensi-illan muutamia vuosia myöhemmin.

Noina vuosina Boris Pasternak yritti viimeistellä Tohtori Živagoa, rakkaustarinaa, jonka viranomaiset näkivät neuvostovastaisena. Kirjoitustyö kävi yhä hankalammaksi. Hänen rakastettunsa Olga joutui muutamaksi vuodeksi pakkotyöleirille. Aiemmin oli jo pidätetty hänen ystävänsä Osip Mandelstam ja Marina Tsvetajeva oli tehnyt itsemurhan. CIA ja länsi yleisesti oli ottanut kulttuurisen pääoman keinovalikoimiinsa käymässään taistelussa myös henkisestä ylivoimasta itäblokin kanssa. Tohtori Živago haluttiin salakuljettaa länteen ja saattaa neuvostokansalaisten saataville sitä kautta. Nobelin palkintoa Pasternak ei päässyt hakemaan.

Hän sanoi, että venäläiset arvostivat kirjallisuutta yhtä paljon kuin amerikkalaiset vapautta. "Washingtonilla on Lincolnin ja Jeffersonin patsaat", hän sanoi, "kun taas Moskovassa kunnioitetaan Puškinia ja Gogolia." Teddy halusi neuvostokansalaisten ymmärtävän, että heidän oma hallintonsa esti uuden Tolstoin tai Dostojevskin nousun heidän keskuudestaan - että taide voi kukoistaa vain vapaassa maassa, että lännestä oli tullut kaunokirjallisuuden jättiläinen.

Olgan, muusan ja Pasternakin, pilvissäkulkijan suhde kulkee tummana ja kiristyvänä surunauhana halki kertomuksen. Pasternak on vaimonsa Zinaidan, Olgan ja ystäviensä rakastama, mutta täydellisesti romaanilleen omistautunut kirjailija. Hän asetti kirjan jopa oman henkensä edelle. Siksi romaani päätyykin italialaisen kustantajan, Feltrinellin käsissä maailmalle, kunnia ja maine kintereillään ja kielletyn aura sitä vahvistamassa. Tohtori Živago oli eteenpäin kiitävä juna, jota ei voinut pysäyttää.

Tätä ei koskaan tapahtunut ei ole kovin syvällinen tutkielma hahmoistaan, mutta kertomus kulkee vaivattoman oloisesti ja kytkee näppärästi todellisiin historiallisiin tapahtumiin. Se on vahvojen ja toiminnallisten naisten romaani, miehet jäävät hieman statisteiksi, milloin eivät ole ääliömäisiä ahdistelijoita. Pasternak tuijottelee taivaanrantaa, kun lähipiiri käy kärsimässä rangaistukset. Prescott on panostanut tarkkaan naisten vaatemuodin kuvaukseen, Sallyn kauneus säilyi kuin meripihkaan suljettuna ja erityisen viehättävää on Washingtonin kaupunkikuvaus. Kyllä se niin on, että sen minkä hyvin tuntee, siitä parhaiten kirjoittaa!

Mutta syksyllä kaupunki heräsi eloon. Connecticut Avenueta reunustavat puut olivat kuin oranssina ja punaisena leiskuva ilotulitus. Ja oli ihanan vilpoisaa eikä tarvinnut pelätä, että pusero kastuisi likomäräksi kainaloista. Hotdog-kauppiaat myivät paahdettuja kastanjoita pienissä paperipusseissa - juuri sopiva annos illalla kotiin kävellessä.

Suomennos välittää hienosti päähenkilöiden tunnelman merkitykselliseksi koetusta työstä ja samalla sen rohkeuden ja innon, millä nuorena mennään kohti uusia kokemuksia. Suomennoksen nimestä en taaskaan ole ihan vakuuttunut.

Lara Prescott: Tätä ei koskaan tapahtunut
The Secrets We Kept, 2019, suomentanut Irmeli Ruuska 
WSOY, 2020, 474 s