Ihminen on enkelin toukka-aste, siteerataan kirjan alkulehdellä perhostutkija Vladimir Nabokovia. Nainen joka rakasti hyönteisiä, Maria muuntautuu ihmeellisen ja pitkän, lähes 370 vuotta, elämänsä aikana moneksi. Toukka-akkana hän kuitenkin aloittaa ja lopettaa elämänsä.
Maria syntyy noitavainojen aikana Saksassa yhdeksänlapsiseen perheeseen, jonka kirjanpainaja-isä kuolee. Uusi isäpuoli on taiteilija ja ymmärtäväinen Marian piirrosharrastukselle. Maria keräilee hyönteisiä, perhosen toukkia ja kuoriaisia ja piirtää niistä tarkkoja piirroksia. Maria naitetaan aikanaan Johanille, jonka katseesta jo näkyy, ettei siitä hyvää tule. Samaa kertoo kai Mariankin katse Johanille. Tytär syntyy, mutta Mariaa kiinnostavat edelleen enemmän hyönteiset ja niiden ihmeen kaunis maailma ja perhosen mysteeri: muuntautuminen munasta toukaksi, toukasta koteloksi, kotelosta perhoseksi. Tuhatkuusisataaluvun Maria tulkitsee hyönteisten hienoudessa Jumalan rakkauden. Marian omakin muutos on tulossa, ja muutos kulkee siihen suuntaan, että uskonnon selitykset eivät enää riitä.
Mia Kankimäen yönaisten tapaan Selja Ahavan Mariakin on oman tiensä kulkija, ympäristölle kummajainen, joka repii itsensä irti sen normeista niin, että tyttären tuijottava katsekin on vain sitä, se ei herätä Mariassa suurempaa hellyyttä, kuten ei tytön isäkään. Hänen kukkamaalauksiaan ihaillaan, mutta miksi hän maalaa niihin liikaa hyönteisiä? Yhä pidemmälle Maria kulkee ja ajassa vuosisatoja eteenpäin, Saksasta Hollannin kautta Japaniin ja vielä Berliiniin. Heinäsirkkojen ja kaskaiden laulu lumoaa. Niin tulikärpästen tanssi kuin heinäleivosen laulu johtotähtinä nainen etsii ja löytää aina vain vahvemmin oman tiensä ja itsensä. Marian hahmolla on historiallinen esikuva, Maria Sibylla Merian (1647-1717), luonnontutkija ja taiteilija, joka dokumentoi ensimmäisenä perhosen metamorfoosin neljä vaihetta.
Mia Kankimäen yönaisten tapaan Selja Ahavan Mariakin on oman tiensä kulkija, ympäristölle kummajainen, joka repii itsensä irti sen normeista niin, että tyttären tuijottava katsekin on vain sitä, se ei herätä Mariassa suurempaa hellyyttä, kuten ei tytön isäkään. Hänen kukkamaalauksiaan ihaillaan, mutta miksi hän maalaa niihin liikaa hyönteisiä? Yhä pidemmälle Maria kulkee ja ajassa vuosisatoja eteenpäin, Saksasta Hollannin kautta Japaniin ja vielä Berliiniin. Heinäsirkkojen ja kaskaiden laulu lumoaa. Niin tulikärpästen tanssi kuin heinäleivosen laulu johtotähtinä nainen etsii ja löytää aina vain vahvemmin oman tiensä ja itsensä. Marian hahmolla on historiallinen esikuva, Maria Sibylla Merian (1647-1717), luonnontutkija ja taiteilija, joka dokumentoi ensimmäisenä perhosen metamorfoosin neljä vaihetta.
Marian tarina, ja toisaalta yleisesti naisen roolin muutos, kerrotaan vanhahtavan kronikan tyylisesti. Seitsemän lukuakin on nimetty latinankielisillä otsikoilla OVUM, LARVA, PUPA, IMAGO, CONCEPTIO, EXTINCTIO ja EXCIDIUM ja kertovat Marian kehityksestä perhosen muunnosten mukaisesti munasta täysikasvuiseksi ja samalla loppuvaiheessaan maailman muutoksesta - ja hyönteisiä rakastavan naisen painajaisesta, niiden vähenemisestä, kaiken katoamisesta.
Hyönteiset todistavat meille, että yksi voi muuttua toiseksi ja että se, joka on tässä nyt, on saattanut olla toisaalla toinen, ja se mikä on aina ollut yhtä, voi huomenna tulla muuksi. Vaan ehkä juuri muutos on se, joka saa ihmiset kavahtamaan hyönteisiä. Jopa kaikkein tutuin voi käydä vieraaksi, eikä mikään maailmassa ole pysyvää.
En tiedä, mitä ajatella tästä naisesta, joka on niin lumoutunut kotelon näkymättömistä tapahtumista ja hyönteismaailman ihanuudesta, mutta samalla niin välinpitämätön itsestään riippuvaisen jälkeläisensä toiveille - ja sille ihmeelle. Onko hän kuin ne (miespuoliset) taiteilijanerot, joille vain taide merkitsee? Äidiksi pakotettu ei sitä tunnettakaan löydä, vaan löytää itsensä vasta yksinäisyydessä ja hyönteisten salaisuuksia tutkiessaan. Ainakin tuhatkuusisataaluvun Maria jää hyvin etäiseksi hahmoksi eikä hänen lumoutumisensa ihastelu oikeastaan elähdytä, niin tarkkaan ja toistuvasti kuin se kuvataankin. Kaipasin vieraita muotoja, uudenlaisia olentoja, ratkaisemattomia arvoituksia.
Charles Darwin alkaa ilmestyä Jumalan asemesta naisen ajatuksiin luonnon ääri-ilmiöiden tulviessa tutkijan ja taiteilijan aivoihin Etelä-Japanin tsunamin jälkeisissä järistyksissä, joissa maaginen japanilainen kahdeksanmetrinen käärmekala ennustaa tulevan, meren halkaisun.
Kuulaan kauniilla kielellä kirjoitettu Nainen joka rakasti hyönteisiä on kunnianhimoinen, omaperäinen ja suuria teemoja mukanaan kantava romaani. Se on vähän käärmekala itsekin, arvoituksellinen, liukas ja tunteetonkin. Eläväisemmäksi käyvät perhoset ja hyönteiset kuin tämä puusta veistetty nainen. Sitäkin ihanammin on kuvattu luonnon kauneus, Fujin korkeus pilvistä ilmaantuessaan. Mutta totta on sekin, että mitä enemmän naisen historiaa miettii, sen perustellumpana tuon kovettumisenkin voi nähdä. Pienen tunteiden liekin nähdään sentään syttyvän, myöhään, mutta kuitenkin matkalla Japanista Hong Kongiin ja mitä lähemmäs nykyaikaa Maria ehtii, sen läheisemmäksi hän itsekin lukijalle tulee.
Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä
Gummerus, 2020, 331 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti