Markku Kaskela & Tomi Kontio: Vaelluksia Italiassa

Oli korkea aika päästä matkalle. Vaelluksia Italiassa toimi oikein hyvin, paitsi että nojatuoli alkoi aika nopeasti tuntua sittenkin riittämättömältä. Kirjailijoiden Markku Kaskela ja Tomi Kontio lisäksi kirjaan ovat omat Italian elämyksensä välittäneet ja valokuvanneet myös kirjailijat Jari Järvelä, Arto Kivimäki ja Harry Salmenniemi sekä toimittajat, kääntäjät, tutkijat Brent Morrissey, Taru Nyström, Heli Pekkarinen ja Sari Rainio, taidemaalari Nanna Susi ja olutharrastaja Teemu Vass.

Yhdessä kaikista persoonallisista matkatunnelmista ja muutamasta paikallisten haastattelusta, niin luontovaelluksista kuin kaupunkikävelyistä, ravintola- ja museovisiiteistä sekä autoajeluista muodostuu täyteläinen kuva ihanasta Italiasta, suomalaistenkin suosikkimaasta ja -kielestä. Kirja nostaa pintaan pitkään kituneen matkustamisen kaipuun.

Tomi Kontio patikoi poikansa kanssa Alpeilla Piemontessa, vaativia polkuja pitkin. Tämän osuuden nautin mielelläni nojatuolissa. Viimeisin Madeiran levadavaellus oli viimeiseni tätä lajia. Kontion poika seurasi murmelia alppiniityllä. Tämä toi mieleeni nuoruuteni traumaattisen kohtaamisen tunturisopulin kanssa Salla-tunturilla. Juoksin tarmokkaasti pikku vipeltäjän perässä. Se pysähtyi äkisti, nousi takajaloilleen, komeaan 10 sentin mittaansa ja irvisti. Käännyin ja juoksin vuorostani pakoon. Uljas muisto tuokin. 

Kustannustoimittaja Sari Rainio kertoo rakkaudestaan Firenzeen, Lorenzo de' Mediciin ja erääseen kehystettyyn harmaasilmäiseen mieheen - ja Davidin täydellisiin pakaroihin. Firenzestä minullakin on mukavia muistoja, se oli ensimmäisen kielikurssini paikka. Oli vielä kesäistä eikä ehtinyt viikossa tulla koti-ikävää tai muita kielikylvyn aiheuttamia psyykkisiä ongelmia, kuten lokakuisessa Bolognassa kolmen viikon ajan vuosia myöhemmin. Firenze on myös Turun ystävyyskaupunki, jonka halki Arno-joki virtaa kuten meillä Aura. Minä en ehtinyt muihin museoihin kuin Palazzo Pittiin. En noteerannut Sari Rainion ihastusta, harmaasilmäistä miestä (Tizian: Englantilaismiehen muotokuva). Minuun teki suurimman vaikutuksen näkymä museon kauniista ikkunoista yli kaupungin kattojen ja tornien. Varsinkin kun olin ymmärtänyt Museo dell'Arte contemporanean moderniksi taiteeksi. Il Duomon komea kupoli näytti levittäytyvän kaikkialle, kuten se vanhan kaupungin kujilla näyttää pilkottavan jokaisen kulman takaa.

Napolin matkallaan Tomi Kontio haastattelee Vesuvion tuntumassa kirjailija Antonella Cilentoa, joka kertoo napolilaisten vanhoista uskomuksista ja harmittelee maailman kapeaa käsitystä napolilaisuudesta. Kieltämättä mafia ja paikallinen jätebisnes ovat ne uutisaiheet, jotka meilläkin päällimmäisenä uutisoinnista siltä suunnalta muistan. Lisäksi olen viime aikoina nauttinut rautaisannoksen napolilaisen vientiteollisuuden hedelmiä, posottanut läpi luotisateen  eli Sopranos-sarjan kaikki kuusi kautta, kahden kolmen episodin päivävauhtia. Aivan loistava käsikirjoitus, näyttelijät, syvällinen tutkimus rikollisorganisaation olemuksesta ja vaikutuksesta ihmiseen ja yhteisöön! Mutta siis, ei sekään Napolin kuvaa paranna. Cilento siteeraa Curzio Malapartea, joka on sanonut Napolin ja Istanbulin olevan ainoat antiikin kaupungit, jotka ovat selvinneet hengissä modernisoitumisesta.

- Napolin identiteetti on yhä sama kuin Antiikin Kreikan tai Rooman aikana. Yksi esimerkki kreikkalaisten ajoista periytyneistä ja edelleen elävistä perinteistä ovat napolilaiset femminellot. Termillä "femminello" viitataan mieheen, joka elää naisen elämää. Femminellot ovat homoseksuaaleja, jotka pukeutuvat ja käyttäytyvät naisen avoin. He ovat räiskyviä ja näyttäviä persoonia, jotka kuuluvat yhteisön elämään hyväksyttynä osana.

Samasta arvostavasta suhtautumisesta tähän erityiseen ihmisryhmään olen lukenut parissa, nimenomaan Istanbuliin (Shafak) ja vielä Intiaan (Roy) sijoittuvassa romaanissa. Cilento valottaa pohjoisitalialaisten ja napolilaisten suhdetta, sitä jota politiikassa pahimmillaan edustaa Lega Nord.

Harry Salmenniemen novellit ovat jättäneet minut usein hämmennyksen tilaan. Hänen Kuinka elää täydellinen päivä riemastuttaa, se on pieni zenbuddhistinen tunnelmapala tässä pääasiassa asiaproosassa pitäytyvien matkakertomusten joukossa. Siinä hän antaa ohjeet täydellisen päivän viettoon Roomassa. Lou Reedin Perfect Dayssä juodaan sangriaa puistossa, Salmenniemi nauttii cappuccinoa aamulla, jonka jälkeen hän kutsuu erääseen mainettaan tylsempään museoon, josta retki jatkuu lounaan ja espresson jälkeen kasvitieteelliseen puutarhaan. Kello on tällöin 16.43. Pääasiassa hidas kävely jatkuu tunnelmia haistellen pikkukujia pitkin ja perfect day päättyy Vino Oliossa Baroloa nautiskellen. Senkin jälkeen tarkat ohjeet jatkuvat iltalukemista myöten. Täydellistä päivää seuraa täydellinen yö.

Jari Järvelä värittää kertomustaan mehukkailla anekdooteilla ja monet käänteet matkoilla Etelä-Italiassa, Napolin alueella, Basilicatassa, Sardiniassa ja Sisiliassa ovat mitä mainioin lisä tässä kokoelmassa matkakertomuksia. Hänen tekstinsä tuo haltioitumisen tai hartaan tunnelmoinnin sekaan tarpeellisen määrän tilannekomiikkaa ja muuten vaan matkustamiseen oleellisesti kuuluvaa yllätystä.

Tilanteen teki entistä tukalammaksi se, että minulla oli yltyvä pissahätä. Edessä oleva syvä kraatteri alkoi näyttää harmageddonin tuhoihin yltävän reiän sijasta jättiläismäiseltä vessanpöntöltä, joka kutsui hädänalaista ruikkaamaan sisäänsä.

Ti amo on Etnan tulivuoren asukki, Marco kirjoittanut valkoisilla kivillä mustaan laavaan. se on osoitettu äiti Etnalle. - Kirjailija Jari Järvelään minun pitää tutustua.

Kuten Kirja ja keittiö -blogi mainitsee - kiitos kirjavinkistä - ammattikirjailijoiden jälki erottuu selvästi muista. On aika outoa nähdä Italiaan intohimoisesti suhtautuvien tekstissä virheitä Uffizin  nimen kirjoituksessa tai dolce far nienten tapaisissa fraaseissa. Kiva kokonaisuus joka tapauksessa ja siinä Salmenniemen ja Järvelän osiot pelastavat paljon. 

Markku Kaskela & Tomi Kontio: Vaelluksia Italiassa
Avain, 2019, 211 s