Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei

Kaamea keski-ikä! Viisikymppiset vanhemmat Ingrid ja Jan, aikuisikää lähestyvät lapset, autot, oma talo, vakituiset työpaikat, yhdyntä kerran viikossa. Kalenterissa sekin kuten kaikki muu. Keskivertoa elämää pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Norjassa kaikki vielä vähän kiiltävämpää kuin Ruotsissa, vielä enemmän Suomeen verrattuna. Kuitenkin: tässäkö kaikki, onko kaikki ihana ja odottamisen arvoinen jo takana? Missä ilo ja onni?

Keski-iän paniikki ei heti paljasta olemustaan Nina Lykken romaanissa. Se hautuu vielä Ingridin sisäisessä maisemassa, jossa arki täyttyy rastittavista suoritteista ja ennalta arvattavasta tyhjän puhumisesta kotona ja seuraavaksi työpaikalla, koulussa, opettajainhuoneessa, ruokalassa. Ingrid ja Jan ovat kasvattaneet molemmat poikansa asiallisesti, vieneet heitä harrastuksiin ja valvoneet heidän keskinkertaista koulunkäyntiään. Ingrid on äidinkielen lehtori ja Jan yllättää itsensäkin tekemällä uraa ministeriössä. Elämä voi kuitenkin maistua tylsältä tuollakin, Maslowin tarvehierarkian ylätasolla. 

Ingrid on ollut onnekaskin, sillä hänen oma lapsuutensa on ollut traaginen, äidin itsemurhan ja alkoholismiin kuolleen isän jälkeen isoäidin kasvatettavana. Vaikka hoitaa perheensä ja asiansa esimerkillisesti, Ingrid näkee itsensä vähäpätöisenä. Vanhemmat ovat kuin ilma ja vesi, joihin kiinnittää huomiota vasta kun niitä ei ole tai niistä tulee myrkyllisiä. 

Oslolainen kouluelämä muistuttaa paljon suomalaista vanhempainiltoineen ja ongelmat myös, opettajille kasaantuvine työmäärineen. Ei, ei ja vielä kerran ei kuvailee mustalla huumorilla nykyistä työelämää Ingridin silmin. Invavessa tulee käyttöön, siellä Ingrid purkaa sisimpiä tuntojaan niin oppilaiden monista ongelmista kuin rehtorin liike-elämästä lainatusta bisnesjargonista.

Kaksikymmentäviisivuotias avioliitto kulkee rutinoituneissa urissaan, kunnes...Purevan hauskakin kuvaus, jossa Ingridin terävästi muotoilluin ajatuksin rekisteröidään norjalaisen nyky-yhteiskunnan ilmiöitä muuttuu enemmän parisuhdekamppailuksi, hieman kliseiseksikin. Janin työpaikan joulujuhlissa nuori ja humaltunut nainen ja romaanin kolmas osapuoli, alle nelikymppinen Hanne sekoittaa pakan. Ainakaan kenelläkään ei ole enää tylsää, draamaa sitäkin enemmän. Jan ja Hanne kärventyvät lakanoissa, Ingrid opettelee sanomaan ei myös Gunnarille ja tämän haiseville sardiinivoileiville koulun ruokalassa, ei samaan pöytään kiitos. Muistinkin joskus lukeneeni, että Norjassa lounas korvataan useimmiten voileivillä.

Ingridin shokki on ymmärrettävä. Kun hän ei ollut tähän ainoaan ongelmaan valmistautunut, kaikkeen muuhun kyllä. Kuinka ikävystyttävä onkaan Ingridin yllätyksettömäksi tekemä arki Janin näkökulmasta ja kuinka vetävä nuoren naisen boheemi ja sotkuinen kämppä. Kuinka vieraaksi tuttu aviomies voikaan muuttua toiseen rakastuneena. Naisen ja miehen biologisen kellon eroa ei käy kiistäminen. Janin silmissä kaupunki on täynnä ovuloivia nuoria naisia ja häntä tarvitaan...

Taisin olla yli-ikäinen tälle romaanille. Keski-ikäisten haikailu ja tempoilu näyttää raivoisalta hormonien kiehunnalta. Tylsyydestä päästäkseen on tehtävä irtiottoja.  Levottomaan keski-ikään verrattuna vanhuus on ihanaa, voi vain seurata maailman menoa ja keskittyä omiin mielenkiinnon kohteisiin miettimättä loputtomasti tunteitaan ja halujaan. Ingridkin päättelee jotain sen tapaista omista isovanhemmistaan: Ehkä juuri siksi vanhat ihmiset vaikuttivat niin tylsiltä: oikeastaan he halusivat vain olla rauhassa jotta voisivat omistautua sisäiselle maailmalleen, jota ei voinut jakaa kenenkään kanssa, minkä he olivat kaikkien vuosien ja kaiken hässäkän jälkeen ymmärtäneet.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Nei og atter nei, 2016, suomentanut Sanna Manninen
Gummerus, 2019, 261 s