 |
| Kansi: Tony Eräpuro |
Japanilainen dekkari välipalana. Dekkarit ovat edelleen poikkeuksia kirjamaailmassani, japanilainen dekkari jopa sitäkin harvinaisempi tuttavuus.
Uskollinen naapuri ei aikaile. Murha tapahtuu jo alussa eikä syyllisestäkään ole epäilystä. Yasuko tappaa ex-miehensä Shinji Togashin yhdessä yläkouluikäisen tyttärensä Misaton kanssa. Holtiton ja väkivaltainen mies ei ole suostunut jättämään naista eron jälkeen rauhaan, vaikka Yasuko on yrittänyt eksyttää miehen. Hän on jättänyt työnsä yökerhoemäntänä, muuttanut muualle ja tekee töitä eväspuodin myyjänä.
Yksinhuoltaja Yasukon naapurissa asuu Ishigami, huippuälykäs matematiikan opettaja, joka on kuullut/kuunnellut tapahtumia naapuriasunnosta ja puuttuu päättäväisesti murhaa seuraaviin tapahtumiin, tarkoituksenaan auttaa Yasukoa ja tytärtä häivyttämään jäljet murhasta ja karistaa rikospoliisit heidän kimpustaan. Yasuko on sellainen kaunotar, josta Ishigamin tapainen ulkoisesti vaatimaton ja juro mies vain haaveilee, mutta nyt tapahtumat tuovat naisen lähelle. Ei nyt kovin paljon lähemmäs fyysisesti, mutta Ishigami ottaa itselleen vahvan neuvonantajan roolin ja pitää langat käsissään päivittäisen puhelinyhteyden kautta. Yasukon ja tyttären alibi muotoutuu elokuvissa ja karaokeravintolassa.
Etsiväpari Kusanagi ja nuorempi kollega Kishitani saavatkin kinkkisen homman selvitettäväkseen. Ruumis on löytynyt, vailla sormenjälkiä ja kasvoja. Kusanagia avustaa ensin sivustakatsojana ja hiljalleen yhä syvemmälle asiaan perehtyvä toinen neropatti kertomuksessa, Yukawa, fysiikan apulaisprofessori.
Muita sivupersoonia ovat eväspuodin omistajapariskunta, myös yökerhohommat jättäneitä Yasukon tuttuja sekä Kudo, Yasukosta kiinnostunut entinen asiakas.
Vähäinen henkilömäärä ja heidän selkeät roolinsa tekee juonesta helpon seurattavan. Henkilöitä ei kovin syvällisesti luonnehdita, mutta he ovat uskottavia ja dialogi kulkee luontevasti. Ongelmaksi muodostui se, ettei tarinan jännite nouse riittävästi eikä ohuesti hahmotelluista henkilöistä kiinnostu. Mielenkiintoista paikallisväriä syntyy esimerkiksi murhavälineestä: kotatsu-lämpöpöydän sähköjohdosta, tai Ishigamin työmatkasta kodittomien rannan kautta eväspuotiin.
Muutoin varsinainen kliimaksi Uskollisessa naapurissa kehittyy kahden älyn jättiläisen kamppailusta. Ishigamin matemaattisen tarkaksi laadittu suunnitelma joutuu toisen eksaktin tieteen harjoittajan, Yukawan laserin terävän katseen tutkittavaksi. Siinä työssä rikosetsivät joutuvat nyrjäyttämään valitsemansa näkökulmat matemaattis-filosofisen päättelyketjun mukaisiksi. Ja, a vot, sitähän se vaatii! Tämä shakkipeli ei minussa kuitenkaan nostanut uteliaisuutta. Haukotutti. Luin sitten uusimpia uutisia Ukrainasta. Itketti.
Tämä tässä eniten häiritsee: näiden neropattien nostaminen yli-ihmisiksi, tavallisten rikosetsivien ohi. Olisiko tämä piirre ominaisempi aasialaisille kulttuureille, hierarkisuus, ihmisten eriarvoisuus lähtökohtaisesti? Tästä tuli yllättäen mieleen Mai Jian Koodinmurtaja, jossa haistoin samaa asennetta. Sen lisäksi, huumoria ei näkynyt mailla halmeilla, vaikka dialogi on elävää.
Uskollinen naapuri oli Vuoden dekkari Japanissa vuonna 2005 ja on palkittu Suomessakin.
Keigo Higashino: Uskollinen naapuri
Yogisha X no kenshin, 2005, suomentanut Raisa Porrasmaa
Punainen Silakka, 2020, 288 s
Hyvä pointti tuo mahdollinen, kulttuurinen neropatti-syndrooma!
VastaaPoistaTämä oli ensimmäinen lukemani japanilainen dekkari, ja tässä viehätti juuri tuo korvienvälien aktiivinen käyttö ja ennen kaikkea se, etteivät tehokeinoina suolenpätkät seinille ärsyttävästi roiskineet.
Uusimassa suomennoksessa Myrkyllinen liitto, tulee henkilöhahmojen luiden päälle enemmän lihaa ja napakanoloinen, naispuolinen nuori etsiväkin liittyy henkilögalleriaan. Tästä valmiimmasta pidinkin itse enemmän;)
Sinultahan minä Higashinon bongasinkin! Totta, ettei tarvinnut veriroiskeita poskilta pyyhkiä, se oli tuon hiljaisen shakkipelin hyviä puolia. Minulla taitaa olla jotain oleellista vaikeutta noiden itämaisten kulttuurien kanssa. Ei oikein sytytä, sen sijaan aika usein ärsyttää näköjään.
PoistaMinä tykkäsin tästä. Se lopun jännitys viehätti, selviääkö vai ei. Hyvin juonipitoinenhan tämä kyllä oli, ei mitään sellaista psykologiaa, mitä esim. Karin Fossumilla ja Matti Yrjänä Joensuulla.
VastaaPoistaTäällä lomareissulla Teneriffalla olen nyt lukemassa Carl Hiaasen dekkaria Striptease. Löysin sen lomahotellin kirjahyllystä, johon lomailijat jättävät kirjojaan.
Olen varma, että kotona kirja olisi jäänyt minulta kesken, kuten sinulta eräs toinen Hiaasen kirja (kurkkasin tuosta sivurulllasta) mutta taltaalla makoillessa jatkoin paremman puutteessa, ja se alkoikin vetää. Tyypit naurattavat minua.
Higashinon tyypit eivät naurattaneet missään vaiheessa. Olet oikeassa siinä, että huumoria ei Higashinolla ole tippaakaan. Ei ollut eräässä toisessa japanilaisessa kirjassakaan, jonka luin ennen tätä. Kirjoitan lukemisistani ennen kuin lähdemme täältä - pakko, kun kolme lukemaani on tuolta hyllystä enkä minä niitä aioa kotiin kantaa.
Myönnän että sentään vähän nappasi mukaansa loppua kohden, mutta kovin myöhään. Hiaasenin muistan ihan älyttömän kreisinä soppana. Olihan se aikamoista mielikuvituksen tulitusta.
PoistaSinulla on siellä mukavat olosuhteet lukemiselle. Täälläkin alkaa pikku hiljaa kohentua eli kadota tämä piiiitkä talvi. Haluaisin vähentää uutisten seurantaani, joka häiritsee kaikkea tekemistäni mutta en kykene. Olen järkyttynyt, ettei muu maailma pysty pysäyttämään tätä tuhoamista. Me vain seuraamme sitä.
Eipä ole tosiaan japanilaista dekkaria tullut luettua! Mutta jos koukuttavuus jää vaillinaiseksi, en ehkä jaksa ottaa riskiä, kun on Lagercrantzin ikuisesti kesken ! Sisareni sarjamurhaaja kiinnostaa kovin näistä "eksoottisemmista" maista.
VastaaPoistaMinua tuo kuuluisa ruotsalainen Millenium-sarjakaan ei ole ollenkaan kiinnostanut. Sieltä täältä noukin aina jonkun dekkarivinkin maistelutyyppisesti.
VastaaPoista