Daniela Krien: Muldental

Tutustuin Daniela Krieniin ensi kerran muutama vuosi sitten ja luin hänen romaaninsa Vielä joskus kerromme kaiken. Se on intohimoinen kertomus paheksutusta suhteesta nuoren tytön ja keski-ikäisen miehen välillä, taustalla DDR:n eli entisen Itä-Saksan viimeiset ajat ennen Saksojen yhdistymistä. Se jätti vahvan muistijäljen intensiivisellä tunnelmallaan.

Samoihin entisten "ossien" sielunmaisemiin tutustuttavat myös Muldentalin novellit, kertomukset. Niitä maisemia leimaavat köyhyys, työttömyys ja siitä aiheutuvat rajut muutokset, pettymykset, syrjäytyminen ja mielenterveyden horjuminen, alkoholismi, prostituutiokin ajoittaisena perustarpeiden rahoittajana. Minun sankarini eivät ole voittajia. Silti jotkut heistä löytävät onnen, toteaa kirjailija prologissa.

Jollain tasolla entinen Saksan Liittotasavalta ja Saksan Demokraattinen tasavalta ovat kadottuaan, Saksojen yhdistyttyä, näyttäneet kauempaa ihmiskokeilulta: elämää jatkuvasti muuttuvassa markkinataloudessa, kapitalismissa, johon törmäytetään staattisen vanhoillisesta diktatuurista siirtyvien ihmisten kokemuksia. Niitä murroksia ja reaktioita, selviytymistä ja uupumista, rikkinäisyyttä ja identiteetin etsintää Krien havainnoi kertomuksissa.

Odotukset vihdoin koittavasta vapaudesta nousevat tähtiin ja kun vastassa onkin ihmisiä, jotka muurin murtumisen jälkeen nyrpistävätkin nenäänsä, tunteet heittelehtivät pettymyksestä vihaan. alemmuudentunteesta kostonhaluun. Sama kielikin voi murteissa muuttua pitkän etäisyyden jälkeen käsittämättömäksi. Kertomuksissa näyttäytyy koko elämän kirjo, neljän seinän sisällä perheen dynamiikkaa, rakkauskertomuksia ja muistojen saldoja, tyhjeneviä taloja rikottune ikkunoineen. Krien todellakin osaa näyttää, mitä murrokset merkitsevät, hänen ei tarvitse selittää. Hän taikoo viivyttelemättä kohtauksen baarissa, kaupassa, kadulla. Äärimmäisen tarkasti mutta pienin elein hän onnistuu valaisemaan vahvemman asenteita ja toisen suojautumista tunnistettavassa tilanteessa.

"Jos vieraat käyttäytyvät sillä tavalla, heidän ei tarvitse ihmetellä, miksei heitä haluta tänne."
Vieraat? Anne vinkkaa tarjoilijalle ja osoittaa tyhjää viinilasiaan.
Kanat kaakattavat kuorossa: "Siihen on vastattava kovin ottein."
"Minulla ei varsinaisesti ole mitään osseja vastaan, ei todellakaan, mutta tuollainen menee jo liian pitkälle."

Niminovelli kahdessa osassa kuvaa narsistisen taiteilijan varjostamaa perhehelvettiä. Pyörätuolissa istuva Hans valvoo toimintaa talossa keittiötä myöten seinään puhkaistusta aukosta. Koska taiteilija on saavuttanut asemansa jo vanhan vallan aikana, murros näkyy perheessä omalla tavallaan. Vaimo on kiristetty perheenjäsenten avulla Stasin ilmiantajaksi, mutta taitelija onnistuu pystyttämään kotonaan oman valvontakoneistonsa, jossa ei ympäröivän maailman moraalikadosta tarvitse välittää. Vaimo ja poika kantavat taakan ja saavat selviytyä miten taitavat eikä Hans tee sitä heille helpoksi.

Nämä ovat satuttavia kertomuksia eikä niissä useinkaan ole selkeitä loppuja, selviytymisiä ja elämän jatkumista kuitenkin. Daniela Krienin kertomukset tekevät syvän vaikutuksen, jokainen niistä on kihisevän draaman tihentymä. 

Romahtaneessa järjestelmässä valheet olivat olleet niin surkeita, että kaikki olivat tajunneet ne valheiksi, uudessa järjestelmässä taas harhakuvitelma ja todellisuus olivat kuin kaksi marjaa.

Kertomukset sijoittuvat Mulde-joen laaksoon entisen Itä-Saksan puolella.

Daniela Krien: Muldental, 2020, suomentanut Olli Sarrivaara
Lurra Editions, 2022, 264 s