Azar Nafisi: Lolita Teheranissa. Kirjalliset muistelmat

Reading Lolita in Tehran ei tosiaankaan käänny suomeksi kovin napakasti. Lolita Teheranissa jättää pois aika oleellisen eli sen, että kyse on mm Nabokovin Lolitan lukemisesta. Nimenomaan lukemisesta sensuurin, kieltojen ja väkivallan riivaamassa Teheranissa Iranin islamilaisessa tasavallassa. Toki suomennoksen nimi kertoo hyvin metatasosta; kaikki naiset ovat ajatollah Khomeinin ja mullahien Iranissa Lolitan asemassa, näkymättömiksi kaavutettuja, mykistettyjä, väkivallan ja mielivaltaisen kyttäyksen ja kontrollin kohteita.

Azar Nafisi on iranilais-amerikkalainen kirjallisuuden professori, joka kieltäytyi hunnun käytöstä ja muista sensuurimääräyksistä. Hän joutui luopumaan työstään Teheranin yliopistossa ja muutti perheineen Yhdysvaltoihin vuonna 1997 ja on toiminut mm John Hopkins -yliopistossa ja useassa muussa korkeakoulussa sekä kirjoittanut säännöllisesti artikkeleita yhdysvaltalaisiin valtalehtiin. Lolita Teheranissa pysytteli vuodesta 2003 New York Timesin bestseller-listalla  117 viikkoa.

Pystyikö opettaja kunnolla keskittymään työhönsä, kun tiedekuntaa liikutti vain se, miten sana viini saatiin poistettua Hemingwayn kertomuksesta, ja kun opinto-ohjelmasta päätettiin poistaa myös Brontë, koska tämä näköjään hyväksyi aviorikoksen?

Omaääninen yhdistelmä autofiktiivista romaania/muistelmaa/kirjallisuusesseetä avaa elävästi korkeakoulutettujen naisten yhä ahtaammalle käyvää arkea - joka näyttäisi jatkuvan viidettä vuosikymmenettä saman kaltaisena -Teheranissa Iranin islamilaisen tasavallan alkuaikoina. Sensuurin tiukentuessa professori ja hänen seitsemän naisoppilastaan alkavat salaisessa viikottain kokoontuvassa lukupiirissä keskustella länsimaisen kirjallisuuden klassikoista: Lolitasta, Fitzgeraldin Kultahatusta, Henry Jamesin ja Jane Austenin romaaneista. Se oli yhteisöllinen versio Virginia Woolfin omasta huoneesta. 

Lukijalle naisten keskustelut tuovat hienolla tavalla esille kirjallisuuden voiman heijastaessaan kaunokirjallisten teosten kertomaa ahdistavaan ympäristöön. Kuinka kirjallisuus, sen tarjoamat kuvat ihmisyydestä opettavat erilaisuuden näkemistä, empatiaa, ihmisen epävarmuutta, kuinka monisävyinen se kuva on verrattuna lukittuihin dogmaattisiin oppeihin. En olisi uskonut, että Nabokovin Lolita avautuisi huomattavasti syvällisemmin teheranilaisten naisten lukupiirissä!

Kuten parhaat puolustusasianajajat, jotka osaavat häikäistä retoriikallaan ja vedota ihmisen korkeimpaan moraaliin, Humbert vapauttaa itsensä syytöksistä vetämällä lokaan uhrinsa - metodi, joka on meillekin tuttu Iranin islamilaisessa tasavallassa.

Esimerkkejä mullahien tyranniasta on saanut lukea riittämiin, mutta yllätyin silti, että, tosiaankin siellä kiellettiin myös Tuhannen ja yhden yön tarinat varhaisessa vaiheessa. Viime viikkoina on uutisoitu Iranin naisten mielenosoituksista huivipakkoa vastaan. Mielenosoitukset sortavaa hallintoa vastaan ovat sittemmin laajentuneet, joten Lolita Teheranissa ei voisi olla ajankohtaisempi! Sharia-laki laski avioliiton solmimisiän kahdeksastatoista vuodesta yhdeksään, joten Lolita on kaikin puolin ilmeinen kaunokirjallinen vastine sille todellisuudelle.

Humbertin muotokuvassa Nabokov oli paljastanut tuollaiset solipsistit, jotka ottivat haltuunsa toisten ihmisten elämän (s53) Humbert kahlehtii Lolitan paikoilleen samalla tavoin kuin perhonen pannaan paikoilleen (s58)

Iranin diktatuurissa sensori kilpailee runoilijan kanssa todellisuuden uudelleen järjestämisestä ja sen uudelleen hahmottamisesta. Shaahin jälkeen Iranissa vastavoimia oli vasemmistolaisten vallankumouksellisten joukossa, mutta he olivat jo kahlineet kirjallisuutta ideologisiin tavoitteisiinsa, joista Nafisin nuoret oppilaat eivät enää olleet kiinnostuneita. Nuoret olivat tietenkin ihastuneet molempien liikkeiden karsastamiin, ja pääosin kiellettyihin länsimaisiin kirjailijoihin: James, Nabokov, Woolf, Bellow, Austen ja Joyce.

Kirjallisten keskustelujen ja analyysien lomassa Nafisi tekee havaintoja ympäröivästä "absurdistanista" ja tältä aikaetäisyydeltä luettuna näyttää, että Iranissa on ollut käynnissä samanlainen vasemmiston sokeutuminen kuin muuallakin, Suomessakin, 70-luvulla. Sokeutuminen, joka siellä on sallinut shaahin hallinnon jättämän tyhjiön täyttyä uudella diktatuurilla. Meillä demokratia piti huolen siitä, ettei äärivasemmiston jäykistyminen hurmahenkisiksi ainoan totuuden tien näyttäjiksi kasvanut vaaraksi asti. Iranissa ajatollah Khomeini seuraajineen kaappasi vallan nopeasti ja tehokkaasti.

Islamilainen vallankumous, kuten sittemmin kävi ilmi, teki islamille enemmän vahinkoa kuin yksikään muukalainen ikinä, koska se käytti islamia sorron välineenä.

Samoin kuin natsit kielsivät juutalaisten liikkeet ja niissä asioimisen, mullahit kielsivät liikkeitä palvelemasta hunnuttomia naisia. Oli unohtunut sekin, että Iran ja Irak kävivät lähes koko 80-luvulla sotaa, joka tyrannisoi siviiliväestöä aivan kuin Venäjän ohjukset Ukrainan kaupunkeja tällä hetkellä. Sielläkin diktaattorit syöttivät valheita kansalle oikeuttaakseen typerän ja turhan tappamisen.

Vaikka aika on julmaa, naiset löytävät toisistaan ja lukemastaan iloa ja voimaa. Ajan myötä yksi ja toinen lukupiiristä valmistautuu lähtemään Iranista, mutta on heitäkin, jotka sinnittelevät. Ihmeellisen rohkeita nämäkin tytöt - nykyään he ovat ehkä jo noita mielenosoituksissa toisiaan kannustavia naisia - olivat. He saattoivat luennoilla tirskua miespuolisen luennoitsijan esitelmöidessä islamin ja kristinuskon eroista, neitsyys merkittävimpänä mittana, ja hihitellen kuiskia: Ei ihme, että yhä useampi muslimi kääntyy kristinuskoon. 

Lolita Teheranissa ylistää kirjallisuuden ja naisten välisen ystävyyden voimaa keskellä kuristavaa väkivaltakoneistoa.

Azar Nafisi: Lolita Teheranissa. Kirjalliset muistelmat
Reading Lolita in Tehran, 2003, suomentanut Hanna Tarkka
WSOY, 2005, 443 s