Elokuvissa ja pienessä teatterissa

Näin taas tosi hienon elokuvan: The Holdovers.  En muistaakseni osannut arvostaa niin paljon Alexander Paynen läpimurtoelokuvaa (?) Sideways parikymmentä vuotta sitten, viininmaistelua ja roadtrippiä Kaliforniassa. Se jätti odotuksiin nähden laimean jäljen. Sen sijaan tämä uusin on täydellinen! Viinin lailla ohjaaja on vanhetessaan kypsynyt ja jalostunut.

Holdovers (jämät?) viittaa sisäoppilaitoksen oppilaisiin, jotka jäävät koululle joululoman ajaksi. Jotkut varakkaista perheistä eivät ole, eri syistä, järjestäneet pojilleen joulua kotona. Eletään 60-luvun loppua Bostonin lähellä sijaitsevassa koulussa. Yhdysvallat kävi sotaa Vietnamissa. Lukioikäiset pojat kammoksuvat ajatusta jäädä jouluksi äreän historian opettajansa Paul Hunhamin hoteisiin, jolle on nakattu valvontavastuu. Hän aikoo jatkaa opetusta myös joululomalla. Yhden pojan isä ilmestyy kuitenkin yllättäen paikalle helikopterillaan ja tarjoaa pojille sittenkin kyydin kotiin. Kaikille, paitsi yhdelle, Angukselle. Potkuja useista kouluista kerännyt ongelmanuori, fiksu mutta epävarma nuori on yksinhuoltajaäidin poika. Äiti on löytänyt uuden miehen ja siinä on syy, ettei äiti halua poikaa nyt jouluksi kotiin.

Karun kylmään kouluun jää toisiaan kyräilevä opettaja ja oppilas ja kolmantena koulun keittiön emäntä Mary, joka suree Vietnamissa kaatunutta poikaansa. Nämä kolme joutuvat vastoin tahtoaan toimimaan kuin koekaniineina parin viikon projektissa, joka näyttää etukäteen ilottomalta vankeudelta. Kukaan heistä ei odota muuta kuin ankeaa kokemusta jouluisen perhejuhlan sijaan. Hunhamilla ei tosin ole perhettä, eikä Maryllakaan. Angus nieleskelee äidin petaamaa isoa pettymystä.

Hunham osoittaa oppilaitaan kohtaan ylimielisyyttä,  valuttaa omaa katkeruuttaan menestyneiden vanhempien lapsille, ivaa ja vähättelyä säästämättä. Vanhakantainen opetusmenetelmä ei kaihda kurinpitoa. Muiden lähdettyä Angus päätyy viis välittämään opettajansa kasvatuksellisista menetelmistä. Mary näkee molempien umpikujan, kamppaillessaan oman surunsa kanssa hän yrittää rauhoittaa hankalia seuralaisiaan. Että he voisivat edes sietää toisiaan.

Uuden Englannin maisema on lumen peittämä. Elokuvassa kehittyy hitaasti kasvava draama ihmisten haavoista ja pettymyksistä, mahdollisuuksista alkaa ymmärtää toista, löytää oikeaa iloa ilkeän naljailun tai synkän koston sijaan. Kuvaus, värit, äänet, kaikki on ajan mukaista, vakaata ja tarkkaa. Hyvin valittu musiikki säestää sopivissa kohdin.

Niin hienoa näyttelijäntyötä en ole pitkään aikaan nähnyt kuin nämä kolme esittävät. Varsinkin 21-vuotias Dominic Sessa Anguksen roolissa ällistyttää, hän on luonteva, herkkä ja tarkka eleissään ja ilmeissään. Da'vine Joy Randolph Maryna kertoo olemuksellaan, mitä työtä on mustana Yhdysvalloissa ponnistella lapsen koulutuksen ja hyvinvoinnin puolesta ja nähdä sen ponnistelun ja lapsensa katoavan sodan pohjattomaan kitaan. Paul Giamatti opettajan roolissa ainoana kaverinaan viskipullo tekee hienon roolin elämään pettyneenä opettajana, joka edelleen oppii, oppilaaltaan.

The Holdovers on täydellinen elokuva, viisas, lämmin ja hauska. Sen katsomisesta tuli ylevöitynyt olo. Meillä on toivoa, kun tehdään tällaisia elokuvia. 

Yhtenä aamuyönä joskus viime syksynä luin puhelimesta Teatteri Jurkan näytelmästä. Vakuutuin arviosta niin, että ostin siltä makaamalta itselleni lipun kyseiseen esitykseen. Myöhemmin päivällä huomasin, että ajoitus ei mennyt ihan nappiin. Ei ehkä olekaan niin hyvä idea haltioitua jostain arviosta aamuyöstä. Siirsin liput tammikuulle. Hups, näytelmäkin ehti vaihtua.  Tein kuitenkin retken katsomaan Teatteri Jurkan esitystä Elämän ensikertalaisia eikä siinä ollut mitään katumista. 

Talvi on ollut ankara. Espallakin joku oli oli ottanut sukset alleen. Puiston penkit oli verhoiltu ylellisen pehmeällä vaipalla (joka on tänään epäilemättä jo menneen talven lumia).  

Oli aikaa tepastella muiden turistien mukana kauhistelemassa Allas Sea Poolin uimareita viimeisillä kovilla pakkasilla tällä erää.   

Ateneumin impressionistien (aika monet jo vuosikymmenten aikana nähty) kautta taapersin Vironkadulle. Teatteri Jurkassa oli sekä intiimi että intensiivinen tunnelma. Tommi Eronen assistenttina ja Ella Mettänen ohjaajalegendana pistivät itsensä likoon kuvatessaan teatterin keinoin elämää, kuolemaa ja teatterin tekemistä nuoresta vanhemmaksi, hauskasti, liikuttavasti ja ammattimaisesti. Feminististä asennetta näkyi ohjaajalegendan historiassa mm Mikaela Gricolan ohjaustyössä.

Ehdin vielä katkeroitua Stockmannin Food marketissa - typerä nimi sekin. Paikka sentään muistuttaa aika paljon Stockmannin alkuperäistä herkkuosastoa. Turun S Herkku vastaavalla sijainnilla Stockmannin alakerrassa on kuin mikä hyvänsä S-market, ikävä ja arkinen. Vaikkei gourmeta joka päivä kaipaisikaan, on kivaa kun kaupungissa on yksi vähän runsaammin varusteltu ruokakauppa. Voi käydä nuuskimassa bistrojen tarjontaa, juustoja ja muita herkkuja. Maistaa joskus jotain harvinaisempaa. Siihen eivät anna tilaisuutta S-marketin militaristisesti jököttävät kaappirivistöt sulottomine bulkkitavaroineen. Voi Stockmann, minkä teitte, kun herkuista luovuitte!

Unohdin ruokamarkkinat ohittaessani vanhan Hotelli Tornin ja O'Malleysin pubin - joka oli kutistunut parhaimmista päivistään. Siellä olen minäkin riekkunut villissä myöhäisnuoruudessani. Kuinka kaunis onkaan Yrjönkadun kulma talvisessa twilight time -tunnelmassaan!