Hauska tutustua Tommi Kinnunen! Vasta nyt luin ensimmäisen kirjan kiitetyltä ja palkitulta kirjailijalta. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Pimeät kuut on kaikin puolin hieno romaani, se hämmästytti, ihastutti ja liikutti taitavuudellaan, ei vähiten siinä kuinka hyvin keski-ikäinen nykyajan mies eläytyy vuonna 1947 kuusikymppisen naisen sielunelämään. Mutta eihän sukupuoli olekaan niin vahva yhteinen nimittäjä kuin ammatti: opettaja.
Romaani seuraa opettajattaren, Elna Suorajärven yhden lukuvuoden 1947-48 mittaista pestiä Niemen kansakoululla, Kuusamon lähellä rajan pinnassa. Seutu on sodan jälkeen köyhää, lapset nälkäisiä ja huonoissa vaatteissa, monen isä on jäänyt rintamalle, toiset traumatisoituneita ja alkoholisoituneita. Ns supistettua koulua käydään kosteassa parakissa, vuoroina. Saksalaisten jälkeensä jättämä parakki lämpiää kaminalla, opettajan oma asunto on huone seinän takana. Lapset hiihtävät kouluun, metsässä vaanii myös miinavaara. Isompia lapsia tarvitaan enemmän kotona, heillä on vain lyhyet lauantaitunnit. Eletään kovaa jälleenrakennuksen aikaa.
Ei tätä järjestelmää ole tehty lapsia varten, ei opettajan työtaakkaa ajatellen, vaan jotakin toista määränpäätä varten. Rahan säästämiseksi tämä on rakennettu: on päätetty, ettei syrjäseutujen lasten tarvitse tietää kaikkea sitä, mitä kirkonkylissä asuvien. Samalla on palkattu vain yksi ihminen tekemään työt, joihin tavallisissa kouluissa palkataan kaksi. - Huoneessa on tunkkaista ja petromaksin käry käy silmiin. Lasken kynän, pakotan itseni pöydän äärestä. Korjaan vihkot loppuun aamulla.
Elna Suorajärvi minäkertojana on kiinnostava persoonallisuus. Suora ja teeskentelemätön opettaja, yksinäinen nainen ei enää tässä vaiheessa elämäänsä jaksa ihmisten pelejä, kunnanisien kumartelua. Ei piittaa, vaikka maine heidän keskuudessaan on ns hankala. Hän ei rakasta lapsia, mutta näkee mitä he tarvitsevat, opetusta, vaatteita, ruokaa. Hän hoitaa asiansa, opetuksen, kirjat, sukset, mutta ei antaudu lasten määräysvallalle. Lapset saavat opettajan, joka osaa asiansa, häntä ei saa häiritä, eikä hän häiritse oppimista turhalla. Kunnanisät eivät ole tehneet hänelle asioita helpoksi. Päin vastoin rajat velvollisuuksille pitää piirtää itse, muuten hänelle alkaa kuulua monen viranomaisen työt. Kas kun eivät käske työmaalle kantamaan rakennusmiehille lautaa.
Elnalla on sekavan oloinen perhetausta, jota raotetaan hiljalleen kertomuksen mittaan. Välit räjähtävään Salli-siskoon ovat pakottaneet hänet lähtemäänkin lapsuuden kotitalolta. Sisko on väkivaltaisella temperamentillaan saanut kaikki asukkaat varpailleen. Elnakin sai läksiäisiksi iskun ohimoon. Elnalla on oma synkkä salaisuutensa, jota ei suku tunne. Hän muistelee sodassa särkynyttä Niiloa, jonka yhteys Elnaan pikkuhiljaa paljastuu. Elna on vahva oman tiensä kulkija. Yksinäinen nainen, joka toivoisi pääsevänsä jo sairastamaan eläkkeelle. Sitäkään ei ole tehty helpoksi.
On suorastaan nerokasta, kuinka Kinnunen osaa kirjoittaa yksinäisen naisen puuhat hämärässä parakissa kiinnostavasti. Se tapahtuu niin, että Elnan laskiessa reikäompelutyönsä pylväitä hän samalla käy läpi sukuhistoriaansa tai kylän äijien puheita. Syntyy erityisen intiimi, hiljainen tunnelma. Kieli on myös mukautettu sopivasti ajan mukaiseksi, koko sodan jälkeinen ilmapiiri tuntuu oikealta, mukaan lukien naisen aseman takut, joita Elna saa jatkuvasti eteensä yrittäessään puolustaa rajojaan.
Kertomusta on mainiosti elävöitetty autenttisilla kopioilla ajan virallisista papereista ja listoista, todistuksista, avoimista virkailmoituksista, kirjelmistä ja vastauksista, jotka ovat varmaankin ainakin osin perua kirjailijan isotädin jäämistöstä, opettajana toimineen naisen papereista. Opettajan avoimen viran erittelystä voidaan lukea, että asuntoetuna miesopettaja saa kaksi huonetta ja keittiön, nainen vastaavasti huoneen ja keittiön.
Sisukkaan opettajattaren tarina sisältää runsain mitoin kovaa työtä ja ahdinkoa, sairauden aiheuttamaa väsymystä - jota hän hoitaa raahaamalla sänkynsä luokkahuoneeseen ja opettamalla makuuasennosta - mutta myös valoisia hetkiä ja koomisia tilanteita. Opettaja on kekseliäs löytämään lapsia kutkuttavia tapoja oppimiseen. Riemastutti myös lukea opettajan silmin kuvaksia henkien taistosta kylän isäntien kanssa.
Mulkoilemme toisiamme. Oikein toivoisin, että se sanoisi jotakin, tai jopa tekisi. Mutta ei se tee, tillistelee vain alaviistosta kuin uhitteleva sonnimullikka, tuhiseekin samalla tapaa. Se ei selvästi aio istua alas, joten minä istun. Laskeudun tuolille ja pyyhkäisen leningin helman takaa suoraksi. Nostan kynän takaisin käteeni. - Mennäänkö seuraavaan kohtaan vai oliko tästä vielä jotakin puhuttavaa?
Opettajan väsymystä ja riittämättömyyttä kuvaavat monologit on helppo nähdä nykyopettajien vastaavina uupumusta aiheuttavina tilanteina; paljon vaaditaan, mutta säästäminen ja aliresurssointi jatkuvat. Elnan asenne tarkkoine rajan asettamisineen on epäilemättä toiminut terapeuttisena kirjailijalle, joka itse on kokenut pahan uupumisen opettajana. Elna Suorajärvi ei yritä miellyttää myöskään lukijaa: hän toimii parissa tilanteessa tavalla, joka näyttää kovasydämiseltä. Hellyyttä ja hoivaa ei hän ole koskaan luvannutkaan.
Hieno kirjailija, nykyään turkulainen, Kuusamossa syntynyt Tommi Kinnunen, kiitos ja kumarrus!
Tommi Kinnunen: Pimeät kuutWSOY, 2022, 284 s