Toivolankatu Turuuss

Eniten nostalgiaa minussa, turkulaisessa paluumuuttajassa herättää ensimmäinen kotikatuni, Toivolankatu. Otin siellä muutamia kuvia syyskesäisenä päivänä. Täällä asuin kymmenvuotiaaksi eli koko 1950-luvun, ja on ihanaa nähdä, että katu on säilyttänyt tunnelmansa, taloja on pidetty hyvin ja pihojen männyt ovat niin tukevia ja hyväkuntoisia, ettei semmoisia missään Suomen monista talousmetsistä näe.

Pekka Sauria haastateltiin radiossa ja hän kertoi varhaisimman lapsuuden muistonsa olleen sen kun hän oli vaunuissa tutti suussa ja vaunuissa oli edessä harso. Todella hyvä muisti. Itse muistan täältä Toivolankadulta varhaisimpana muistona rumat ruskeat villahousut, jotka ulottuivat polven alapuolelle. Näin ne villahousut joskus aikuisena ja ne olivat kyllä hyvin pienen ihmisen villahousut. Niiden rumuus oli ilmeisesti niin shokeeraavaa että jätti traumansa.

Meidän taloon tuli ensimmäinen mustavalko-telkkari Sallisen perheeseen. Laittauduimme siskoni kanssa tyttären kaveriksi sopivaan aikaan, vähän ennen kuin TV:stä alkoi Rin Tin Tin, susikoiran seikkailut. Mutta hänpä heitti meidät ulos 'kun nyt pitää mennä katsomaan televisiota'. Silloin kuultiin, että jossain on jo väri-TV:kin. Olin varma, että meille ei ikinä tulisi väritelkkaria.

Me olimme suurten ikäluokkien edustajia, minä viimeistä vuosikertaa. Pihoilla oli aina isot kakaralaumat. Puliukot olivat siihen aikaan harvinainen näky, ja jos sellainen toikkaroi tiellä, perässä oli heti iso ipanalauma nälvimässä. Näissä taloissa asuivat ensimmäiset kaverini, joista Riitta seurasi luokkakaverina aina lukioon asti. Hänen isänsä oli näyttelijä Paavo Tuominen. Olin hänen luonaan yökylässä ja hänen äitinsä laittoi ihania köyhiä ritareita, joiden päällä oli paksu kerros lakkahilloa ja kermavaahtoa. Nam! Pääsin Riitan mukana Turun Kaupunginteatterin näytöksiin. Vaklasimme kerran Tamara Lundia ja Rami Sarmastoa, kun pariskunta näytöksen jälkeen kulki pitkin Aurajoen ylittävää kävelysiltaa talvella. Pussasivat, se oli tietenkin kohokohta. Rami Sarmasto kuoli traagisesti liikenneonnettomuudessa, siis nuorena, aika pian sen jälkeen. Me vaklaajat olimme jotain 8-9-vuotiaita.

Isojen ikkunoiden kohdalla on nyt joku toimisto, mutta 1950-luvulla siinä oli maito- ja lihakauppa. Maitoa kävin minäkin ostamassa omaan kannuun, sitä mitattiin litran mitalla. Tämähän on nyt jo taas uutta Berliinissä, jonne on avattu pakkauksettomia kauppoja. Maidon pakkauksen historiassa irtomaidon jälkeen tulivat pullot ja sitten pussit, ennen tölkkejä. Pullo lipesi kerran käsistäni, meni rikki, ja valui kaupan lattialle. Juoksin paniikissa ulos, olin niin nolona.
.

Toivolankatu 13, jossa asuimme. Viereisessä talossa asui mm näyttelijä ja ohjaaja Toivo Hämeranta joka oli naimisissa Mirja Maneen kanssa (mm. elokuvassa Noita palaa elämään) ja kirjailija Kaarlo Isotalo. Meidän talossamme asui oopperalaulaja. Sopraanon harjoitukset kaikuivat välillä seinän läpi ja kun hain perheen tytärtä, kaveriani Piaa ulos, äidillä saattoi olla munanaamio naamalla ennen illan esitystä. Sama kaunistautumiskeino oli minunkin äidilläni käytössä kun hän laittautui hienoksi.  Äidilläni oli hienot mokkanahkaiset juhlakorkokengät. Kerran keksimme kaverini kanssa ilahduttaa äitejämme ja lankata (vaikka Turussa sanottiin kyllä silloin plankata) heidän juhlakenkänsä. Minulle ei siinä vaiheessa ollut selvää, että mokkanahkaa ei lankata. Ihmettelin lopputulosta enkä vieläkään ole unohtanut äitini kyyneliä, kun hän näki kalliit ja ainoat juhlakenkänsä.  Muutimme tästä ensimmäisestä lapsuudenkodistani sitten parin kilometrin päähän uusiin aravataloihin.