Vasta Grand Hotel Europa kuulemma nosti hollantilaisen Ilja Leonard Pfeijfferin maailmanmaineeseen hänen edellisen, palkitun romaaninsa La Superba jälkeen. Minulla ei tähän mennessä ollut tästä kirjailijasta mitään havaintoa. Hän asuu nykyisin Italian Genovassa. Pfeijffer on omalla nimellään romaanin päähenkilö. Minäkertoja, kirjailija, runoilija, entinen klassisten kielten tutkija purjehtii Grand Hotel Europan käytävillä ja kirjoittaa tätä kirjaa hotellissa. Purjehtii koska hänen ympärillään leijailee tietty elitismin ja omahyväisyyden tuoksu. Grand Hotel Europa Venetsiassa on myös vertauskuva vanhasta Euroopasta, haurastuvasta, nostalgiasta elävästä maanosasta.
Kirjailija Ilja on asettautunut hotelliin kirjoittaakseen eurooppalaisen kulttuurin nykytilasta, massaturismin tappavasta vaikutuksesta ja projektistaan tehdä siitä samalla dokumenttielokuva pienen tiimin kera. Intohimon punaista väriä tuo rakkaussuhde Iljan ja Clion välillä. Clio on tuleva markiisitar Chiavari Cattaneo della Volta, genovalaisen aristokraattisen suvun jälkeläinen ja taidehistorioitsija. He tapaavat sattumalta, mutta löytävät toisensa eurooppalaisen kulttuurin aarteenetsinnässä. Caravaggion kadonnut Maria Magdalena tuo heille henkistä yhteyttä syventäen vielä entisestään eroottista nautiskelua. Clio on nimittäin niin kaunis, gasellisäärinen italialainen, että vaikka kirjailija vaikuttaakin omaavan aika vankan itseluottamuksen, hän ihmettelee, kuinka hänelle on suotu niin tasokas nainen rakastetuksi. Adjektiivi tasokas ihmisestä käytettynä haiskahtaa tunkkaiselta deitti-ilmoitukselta.
Romaani tapahtuu kahdessa aikatasossa, hotellissa Ilja kirjoittaa nykyhetkessä ja purkaa mennyttä rakkaustarinaa. Kokonaisuus, jossa käydään läpi Euroopan museaalista, loisteliaaseen historiaan katsovaa kulttuuria ja esitelmöidään siitä monella suulla ja sekoitetaan siihen kiiltäväpintaisia menestyksen merkkejä, kalliita ravintoloita, Armani-pukuja ja mehuisia seksikohtauksia sekä moukkamaisen kansan, tavallisen turistin halveksuntaa on hämmentävä sekoitus. Varsinkin kun kirjailija esittää purevaa kritiikkiä konsumerismista ja rahamaailman itsekkäästä menestyksen metsästyksestä. Olisiko Grand Hotel Europa jonkinnäköinen sivistyneen ja humaanin, mutta omastaan ylpeän aristokratian puheenvuoro?
Pariskunta ajautuu tiheään vuolaisiin verbaalisiin riitoihin, joissa Clio vaikuttaa kohtuuttomalta ja Ilja pitkäpinnaiselta uhrilta. Onneksi kirjailija osoittaa myös piristävää itseironiaa ja on paikoitellen oikein hauska. Kuten piileskellessään ruusupensaissa kahta muuta hotellivierasta, ja tultuaan huomatuksi puhuu ruusuille latinaa. Lisäksi hän on ehdottoman myötämielinen afrikkalaisille venepakolaisille ja heidän pyrkimyksilleen, mikä paikkaa irti todellisuudesta olevan norsunluutornin vaikutelmaa. Kieli on runsasta eikä kirjailijaa vaivaa turha vaatimattomuus. Kirjan sanoma on kaikessa suulaudessaan ja pröystäilyssään vakava.
Kirjailija Iljan kaksi projektia, yhdessä Clion kanssa metsästettävä Caravaggion taulu ja dokumentti turismista tuovat muassaan matkoja Maltalle, Balkanille ja Italian Cinque Terreen muun muassa. Kuvaus Maltalta on kylmäävä mutta terävä.
Massaturismi, lyhytlahkeisten invaasio, sivistymättömien tapa nähdä ja kerätä kokemuksiinsa ja selfieihinsä eurooppalaisen kulttuurin kauneimpia hedelmiä on tuhoisampaa kuin barbaarien Rooman valloitus. Kirjailija ja hänen hengenheimolaisensa - hotellin majordomus, sivistynyt hotellivieras, Clio - puhuvat kuin yhdellä suulla massaturismin hinnasta arvokkaimmille kulttuurikohteille. Siinä on hieman liikaa dialogiksi naamioitua luentoa. Ja turistin noidankehästä, kun mikään ei enää ole autenttista, koska turisteja on kaikkialla ja kaikki etsivät sitä, missä ei vielä kukaan olisi käynyt, pilatakseen senkin. Illalliselle viimeisen päälle pukeutuvat Ilja ja Clio kutsuvat tavallisia turisteja lyhytlahkeisiksi.
Itse kannattaisin tietoisuuskampanjaa, jollaisia meillä on ollut vaikkapa ympäristölle haitallisesta toiminnasta. Airbnb´ltä on riistettävä sen hilpeä, viaton imago. Meidän on saatava ihmiset ymmärtämään, että kun he joko tarjoavat asuntoa vuokralle tai vuokraavat itselleen asunnon ulkomailta tämän sivuston kautta, he tukevat järjestelmää, jonka amerikkalaiset kapitalistit ovat kehittäneet ainoana tavoitteenaan rikastua itse ja joka horjuttaa Euroopan kaupunkikeskusten sosiaalista rakennetta. He edesauttavat hyvin säännellyn ja kontrolloitavan hotellisektorin murenemista ja ovat osasyyllisiä harmaan, puolilaillisen piirin hallitsemattomaan kasvuun, missä turvallisuusnormeille viitataan kintaalla ja veroja kierretään, sekä historiallisten kaupunkikeskusten asukaskatoon ja lopulta tuhoon.
Yhteiskunnallisista puheenvuoroista voi hyvinkin olla samaa mieltä ja teemasta löytyy paras esimerkki Venetsiasta, jonne kirjailija Ilja ja Clio asettuvat asumaan. Samaa tuhoisaa kehitysta tapahtuu myös Grand Hotel Europassa, jonka uusi kiinalainen omistaja panee uuteen uskoon ja korvaa ala-aulan Paganini-maalauksen Pariisin maisemalla sekä rakentaa sisätiloihin aidon englantilaisen pubin. Ajatus, että jollakin on arvoa vasta kun se on tarpeeksi vanha on hyvin eurooppalainen, muu maailma haluaa päästä roinasta eroon ja korvata sen tuliterällä tavaralla.
Grand Hotel Europan runsaudensarvi käsittelee kirjailijan käymissä lukuisissa keskustelusessioissa mitä moninaisimpia aiheita, filosofiaa, yksilönvapautta, uskontoa, Italian aivovuotoa, venepakolaisia, eliittiä- joka ei voi älylleen mitään - kreikkalaisuutta ja avoimen väittelyn historiaa vastakohtana uskonnolle, Euroopan integraatiota - ainoa toivo - kapitalismia - perverssi kuluttamisen korkea messu, kirjoittamista ja tarinoiden merkitystä.
Parisuhde Carvaggion etsintöineen tarkentaa näkökulman globaalista yksityiseen ja tuo mukaan ripauksen vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hetkittäin jotain Da Vinci -koodi bestsellerin maailmasta.
Kirjailijan taidekäsitys on hyvin tiukasti kiinni Carvaggion aikaisessa ja klassisessa kuvataiteessa, sillä Venetsian modernin taiteen biennaali, jopa Duchampin pissapottakin saa kyytiä oikein parhaaseen persutyyliin, kun taas klassisessa musiikissa kirjailija Ilja ihmettelee pitäytymistä samassa lyhyen ajan traditiossa ja kaipaa uudistamista. Mutta mikä sai hänet lopullisesti luopumaan pidäkkeistä ja heittäytymään suureelliseen tarinankertomisen tapaan Grand Hotel Europassa? Se on Damien Hirstin näyttely Treasures from the Wreck of the Unbelievable (josta löytyy noin 5 minuutin esittely youtubesta).
Tällä tavalla minunkin pitää kirjoittaa, ajattelin, tämän voimannäytteen, tuhlailevuuden ja seikkailunhalun hengessä. En saa karttaa klassisia muotoja ja monumentaalisen täydellisyyden tavoittelua pelosta, etten silloin vaikuttaisi modernilta, vaan minun on uskallettava pukea aika, jossa elän, marmorisiksi lauseiksi, pronssisiksi sanoiksi ja kullasta, hopeasta ja jadesta tehdyiksi kielikuviksi, pystyttää muistomerkki nykyhetkelle käyttäen menneisyyden parhaita keinoja ja materiaaleja.
Grand Hotel Europa on suuri rakkaudentunnustus vanhalle Euroopalle. Se on niin vahva, että kirjailija Iljan ja Clion suhde joutuu vaakalaudalle, kun sitä koetellaan vanhan Euroopan äärimmäisessä vastakohdassa on this earth, Abu Dhabissa ja sen rakennetussa keinotodellisuudessa, jonka onttoa sisältöä paikataan ostamalla kulttuuria öljyrahoilla. Siirtotyöläiset kiillottavat ostoskeskusten käytäviä 24h. Aavikko ei anna periksi, hienoa hiekkaa tunkee pienistä raoista.
Suomennos on loistava.Ilja Leonard Pfeijffer: Grand Hotel Europa, 2018
Suomentanut Sanna van Leeuwen
Gummerus, 2021, 597 s
Ihanan runsas analyysi runsaasta kirjasta! Minulla tämä odottaa vielä lukemista, mutta huh, aika urakka taitaa olla edessä. Lukemiseen ja pureksimiseen pitää varata aikaa.
VastaaPoistaJoo huh, hikihän tässä tuli. Pureksittavaa oli tosiaan paljon ja vähän ristiriitainen tunne siinä lukiessa monin paikoin tuli. Ei ole mitenkään perinteinen romaani, vaan henkilöt on enemmänkin valjastettu samalla äänellä puhuviksi viisaiksi. Ja päähenkilö on sekä sivistynyt että ärsyttävä ja heittää ilmaan poleemisia väitteitä ilman vaihtoehtoja tai ratkaisuja- kun on kirjailija eikä poliitikko. Ellei se sitten ole se, että esim turismin tulisi olla niin kallista että vain pieni osa ihmisistä voisi matkustaa. Siis äveriäät, kuten entisinä aikoina.
Poista