Colm Tóibín: Brooklyn

Kirjailijan sukupuolella ei tietenkään pitäisi olla väliä. En kuitenkaan voi olla ällistelemättä kuusikymppisen Colm Tóibínin kykyä kuvata alle parikymppisen nuoren naisen sielunelämää sillä herkkyydellä kuin romaanissa Brooklyn. Taito ilmeni jo aiemmin lukemassani Nora Websterissä - ja ihan samaa asiaa hämmästelin näköjään silloinkin. Lisänä tulee vielä ihanan aidon oloinen 50-luvun tunnelma, viehättävä nostalginen kuva maailmasta - Irlannista ja New Yorkin Brooklynista - sotien jälkeisenä puuhakkaana ja optimistisena aikana. Itse asiassa Nora Webster vilahtaakin tässä romaanissa samoissa Irlannin Enniscorthyn, kirjailijan synnyinkaupungin maisemissa. 

Se 50-luvun ihanuus ei aikalaisille näyttäytynyt sellaisena kuin se nykyihmiselle saattaa näkyä, menneisyyden kullatuissa kehyksissä. Köyhä Irlanti ja Enniscorthyn pikkukaupunki on niitä paikkoja, joista nuoriso noina aikoina alkoi lähteä Englantiin ja Yhdysvaltoihin, isompiin kaupunkeihin etsimään työtä ja helpompaa toimeentuloa. Niin Laceynkin perheessä, jossa äiti enää asustelee yksin tyttäriensä, Rosen ja Eilisin kanssa, kun perheen pojat olivat jo suunnanneet Englantiin. Perheen isä on kuollut eikä perhe muutoinkaan kuulu paikkakunnan varakkaisiin, joille elämässä tarjoutuu enemmän vaihtoehtoja.

Eilis on kertomuksen päähenkilö, jota isosisko ja äiti vaivihkaa rohkaisevat ottamaan ison askeleen ja muuttamaan New Yorkiin, josta löytyy ennestään tutun tuttuja, serkkuja. Äidin ja isosiskon etukäteen keskenään hautoma suunnitelma tulee Eilisille yllätyksenä ja aiheuttaa tunteiden myllerrystä ja epävarmuutta. Hän on opiskellut kirjanpitoa ja työskennellyt myyjänä kopean neiti Kellyn paikallisessa myymälässä. Paremmin palkatut ja vaativammat toimistotyöt ovat haaveissa. Konservatiivisessa pikkukaupungissa naisten tulevaisuus on naulattu lyhyen nuoruusajan jälkeen perinteisiin kuvioihin.

Arki Irlannissa, myymälätyö, tanssit, laivamatkan lippujen hankinnat, pakkaamiset - kaikki antaa mainion tarkan kuvan työn ja arjen tavoista noin 70 vuotta sitten. Rose on pikkusiskon esikuva, työssä käyvä, golfia pelaava itsevarma aikuinen. Äiti ja sisko kätkevät huolensa ja esittävät määrätietoista joutuessaan lähettämään aika kokemattoman nuoren, hädin tuskin aikuisikään ehtineen Eilisin kauas Atlantin yli, vailla tietoa siitä, kuinka pitkä erosta tulee vai tuleeko välimatkasta pysyvä.

Tóibín kuvaa hienosti nuorten maastamuuttajien tunnelmia, koti-ikävän, epävarmuuden ja seikkailunhalun vuorotellessa. Laivalla yli Atlantin on muitakin liikkeellä samalla suunnitelmalla. Heitä koettelee ensinnä Atlantin myrsky ja kolmannen luokan ahtaat hytit vuorokäytössä olevine vessoineen. Perillä odottaa suuri maailma, irlantilaisten yhteisestä kielestä huolimatta heikompi asema, vuokraemäntien ja työnantajien valta. Katolisilla irlantilaisilla, kuten Eilisin perheellä on tukena paikallinen pappi, isä Flood ja tutun rouva Kehoen luona asuu jo ennestään irlantilaistaustaisia naisia. 

Pappi on järjestänyt etukäteen jo työpaikan tavaratalon myyjättärenä, Eilis myy nailonsukkia. Työpaikka tarjoaa oivan tilaisuuden vertailla Amerikan tapaa ja kotimaan hierarkista suhtautumista asiakkaisiin, jotka ovat varakkaita ja vähemmän varakkaita ja sen mukaisesti tärkeitä ja vähemmän tärkeitä. Yhdysvalloissa raha kelpaa, bisnes ensin. Näin Eiliskin saa evästyksen kohdella hyvin myös tummaihoisia naisia ja tarjota heille punaketun värisiä nailoneja, vaikkakin sukat pidätään erillään seepiasta ja kahvista, valkoisten suosimista väreistä. Isä Flood auttaa koti-ikävästä kärsivää suojattiaan myös kirjanpidon jatko-opiskeluun ja järjestää näin ohjelmaa yksinäisiin iltoihin.

Kirjassa ja sen päähenkilössä on jotenkin vakava, vilpitön tunnelma, joka antaa sen päähenkilöstä aluksi suorastaan naiivin ja lapsenomaisen vaikutelman. Kiiltokuvaa onneksi murtavat uskottavalla tavalla Eilisin eteen tulevat tilanteet, jotka saavat hänet punnitsemaan omia ja ympäristön normeja. Tóibín on taitava näyttäessään tapahtumien kautta, kuinka nuori nainen uudessa ympäristössä kasvaa itsenäiseksi ja uskaltaa toimia oman päänsä mukaan, kun järkevyyden ja tunteiden tasapainottelu sitä vaatii. Rakkaus ja sen mukana seksuaalisuus tuo tietenkin nuoren naisen elämään värejä, joiden rinnalla kuva kodista Irlannissa haalistuu. Aika oli kuitenkin 50-luvulla vielä New Yorkissakin monien moraalikoodien rajoittamaa ja varsinkin irlantilaisen vuokraemännän hallinnoimassa asunnossa. Nuori nainen tekee myös teräviä huomioita amerikkalaisen yhteiskunnan piirteistä.

Vaikka löytävätkin keinoja rakkautensa vaalimiseen, italialaistaustainen rakastettu Tony ja Eilis joutuvat yllättävän tilanteen eteen ja sileältä näyttänyt tie aikuiseen elämään ottaa uusia mutkia. Uusi käänne nostaa Brooklynin jännitettä loppumetreillä niin, että oli ihan pakko lukea loppuosa yötä myöten. Lukija myötäelää rauhallisen ja harkitsevan Eilisin vastoinkäymisissä ja siinä, mitä merkitsee kun juuret revitään irti ja  ne alkavat sittenkin pikkuhiljaa löytää uutta maata. On aika ovela temppu lisätä kierroksia uudella draaman käänteellä siinä vaiheessa, kun lukija luulee että tämä oli sitten tässä. 

Brooklyn on hyvällä tavalla vanhanaikainen kirja, aika kulkee kronologisesti ja Eilisin mielenliikkeistä kerrotaan kolmannessa persoonassa. Huolellinen ajan ja tapojen kuvaus ja tarkka psykologinen silmä riittävät, kun kirjailijalla on taitoa, ei tarvita näkökulman vaihdoksia tai aika-akselin kieputusta. Aikamoisen levollista ja kuitenkin kiinnostavaa lukea tällaista nykyään epätyypillistä romaania.

Kirja sai vuoden 2009 Costa-palkinnon (Whitbread).

Colm Tóibín: Brooklyn, 2009, suomentanut Kaijamari Sivill
Tammi, 2011, 313 s