Philippe Collin: Ritzin baarimestari

Kannen kuva Roger-Viollet

Naamioi sydämesi kuten kasvot voi naamioida, esitä ja teeskentele, älä luota kehenkään, hillitse itsesi, ole varovainen. 

Ranskalainen toimittaja ja historiapodcastien tekijä Philippe Collin on löytänyt esikoisromaaniinsa Ritzin baarimestari päähenkilöksi todellisen historiallisen henkilön, joka tuo jo sinänsä jännitteiseen alkuasetelmaan lisäkierteen. Natsi-Saksan joukot marssivat Pariisiin 14. kesäkuuta 1940 ja miehittivät kaupungin. Ranska oli murtunut kuin sokeripala absinttilasissa.

Frank Meier on nimittäin juutalainen ja Pariisin hienoimman hotellin maankuulu baarimestari. Saksan Wehrmacht, ylimpänä käskijänä Hermann Göring asettuu hotelliin ja saksalaismiehittäjät alkavat ottaa korvauksia hävityn ensimmäisen maailmansodan tappioista. 

Frank Meierin tausta itävaltalaisten köyhien vanhempien lapsena ei ole yleisesti tiedossa. Hän on rantautunut Ranskaan ja Pariisiin New Yorkin ravintolamaailmasta ja onnistunut poistamaan köyhyyden aromin elämästään. Hän hallitsee nyt hienoimpien ravintoloiden elegantin koreografian, seurustelutavat ja ennen kaikkea on kasvattanut mainettaan eksklusiivisten cocktailien kehittelijänä. Vuonna 1936 hänen maineensa lujittuu jopa kirjallisella teoksella: The Artistry of Mixing Drinks. 

Hotel Ritzin vakioasiakkaisiin kuuluu koko Pariisin, ja muidenkin metropolien crème de la crème. Scott Fitzgerald, Ernest Hemingway, Sacha Guitry, Barbara Hutton, Coco Chanel ovat nojailleet baarimestarin tiskiin drinkkejään siemaillen. 

Natsien komennossa kaikki muuttuu. Saksalaiset aloittavat miehittäjinä samat kuviot, joilla ovat jo kunnostautuneet muualla, juutalaisten ja muiden epäilyttävien kansanosien ajojahdin. He siirtävät huolella salonkien sisältä löytyviä rikkauksia omiin varastoihinsa. Helposti löytyy myös riittävästi kollaboraattoreita, ihmisiä, jotka haluavat pelastaa nahkansa ja yrittävät näin pysytellä oikealla puolella, moraalista ei ole enää varaa välittää. Osalle saksalaisten näkemys kelpaa alun alkaenkin, toiset joutuvat kääntämään takkia. 

Aivan häkellyttävää, miten innokkaasti ranskalaiset tekevät ilmiantoja, meille tulee 1500 kirjettä päivässä, pomoni on juutalainen, naapurini on juutalainen...

Ahdinkoon ajetun pariisilaiskerman valintoja kirjailija valottaa löysässä hirressä roikkuvien romaanihenkilöidensä avulla, joista jokainen on siihen saakka uskonut elämänsä eliitin piirissä turvatuksi. Kireää tilannetta kuvataan Frank Meierin näkökulmasta. Kertomukseen sisältyy pätkiä Meierin fiktiivisestä päiväkirjasta. Tätä en ihan saanut mielessäni sopimaan baarimestarin henkilökuvaan, mutta kirjailijalla on vapautensa kuvitella. 

Kirjan lopussa esitellään valokuvissa keskeiset saksalaiset upseerit Stülpnagel ja Speidel, kirjailija Ernst Jünger sekä ranskalaisia Hotelli Ritzissä viihtyneitä julkkiksia, mm näytelmäkirjailija Sacha Guitry, Gabrielle 'Coco' Chanel, hotellin omistaja leskirouva  Marie-Louise Ritz. 

Baarimestari Meierille tärkeimmäksi kuvataan hänen salaa intohimoisesti rakastamaansa Blanche Auzelloa, hotellia ennen sotaa johtaneen Claude Auzellon vaimoa. New Yorkista syntyisin ollut kaunotar oli omaa sukua Rubinstein, juutalainen räväkkä nainen, joka koki kovia natsiemiehityksen aikana. Hotellissa yöpyi moni alkoholisti ja narkomaani, heitä oli sekä ranskalaisissa että saksalaisissa.

Kaupunki kuohuu, pelko ja epävarmuus leijuu kaikkialla. Collin kuvaa taidokkaasti baarimestarin tunteiden myrskyä hänen yrittäessään pitää hengissä itsensä, juutalaisen apupoikansa ja liian rohkean salaisen rakkautensa. Meier auttaa vastarintaliikkeessä omalla tavallaan - ja tuntee huonoa omatuntoa sen riittämättömyydestä. Muutenkin kirjassa kuvataan hienosti latautuneen tilanteen aiheuttamia ristiriitoja, auttamisen halua, oman edun tavoittelua, henkilöistä nousevia yllättäviä piirteitä.

Jännite kasvaa myös saksalaisten keskuudessa. Göring hoitaa vieroitusoireitaan sviittinsä ammeessa, muualla punotaan suunnitelmia, muissa huoneissa Pariisissa taidekauppoja väärennettyjen passien vastineeksi. Kuvaukset pysähtyvät Frank Meierin päiväkirjamerkintöihin, joissa hän pohtii mm Verdunin juoksuhautoja, omaa historiaansa ja katkenneita suhteitaan köyhiin vanhempiinsa. Itseironinen ruoskinta auttaa kestämään ankaraa pelkoa. Tarkemmin ajateltuna, kirjoittaisiko juutalainen baarimestari päiväkirjaa natsimiehityksen aikana? 

Tapahtumat kuvataan kronologisesti saksalaisten saapumisesta aina ensimmäisten liittoutuneiden baariin tuloon saakka, Pariisin vapautumisen päivänä 25. elokuuta 1944. Samalla ovesta pörähtää myös Ernest Hemingway ja myöhemmin maineikas valokuvaaja Robert Capa. 

Ritzin baarimestari on hyvin elokuvallinen ja elokuva näyttääkin olevan tekeillä. Luvassa on luksusta, kauniita naisia muotiluomuksissa, kimaltelevia shampanjalaseja, päihteitä ja romahduksia, salaliittoja ja sotilaita.

Suomennos on loistava, kiitos siitä!

Philippe Collin: Ritzin baarimestari
Le barman du Ritz, 2024, suomentanut Saana Rusi
Siltala, 2026, 411 s

Yuan Yang: Yksityisiä vallankumouksia. Neljä naista ja Kiinan uusi järjestys

Kansi iStock Photo, Adobe Stock

Sain synttärilahjana kiinalaissyntyisen kirjailijan ja toimittajan, Financial Timesin Kiinan kirjeenvaihtajana toimineen Yuan Yangin (s. 1990) oman ikäluokkansa näkökulmasta Kiinan nykyoloista raportoivan Yksityisiä vallankumouksia. Kirjoittaja on näköjään (Wikipedia) nykyään Labourin parlamenttiedustaja ja ekonomisti. Taustan ja koulutuksen huomaa myös tästä kirjasta, jossa elämykselliset kuvaukset Kiinan luonnon ja vuorten lumosta jäävät taka-alalle enimmäkseen yhteiskunnallisen kuvauksen noustessa pääosaan. Kiinan yhteiskunnassa riittääkin ihmettelemistä täkäläisissä olosuhteissa kasvaneelle. Aikaan osuu Kiinan talouden uudelleenjärjestely, valtiollisten yritysten yksityistäminen ja valtava taloudellinen kasvu.

Kirjassa seurataan neljän kiinattaren, Chunin, Leiyan, Siyuen ja Samin polkuja lapsuudesta näihin päiviin. Kirja ilmestyi vuonna 2024. Naisia yhdistää kansalaisaktivismi, yhteiskunnalliset ambitiot elämän parantamiseksi, tavoitteena naisten, lasten ja työntekijöiden aseman vahvistaminen.

Kirja on jaettu neljään kronologiseen osaan, ja jokaisessa seurataan kunkin vaiheita vuoron perään. Olisipa jokaisen tarina kerrottu vuorollaan alusta loppuun, mietin jossain vaiheessa. Oli hankalaa aina muistaa, mitä edellisessä vaiheessa tälle tyypille olikaan tapahtunut.  Laiskuuttani olin jo pahan kerran väsymässä, mutta lahjan antaja mielessäni, jatkoin. Onneksi niin, koska pikkuhiljaa naiset alkoivat erottua. Kerronta on suurelta osalta selostavaa faktatyyliä - toisten kokemuksia käydään läpi. Se sisältää vähän dialogia tai muuten läheltä nähtyä, mikä tekee siitä hieman raskaan luettavan, varsinkin alkuosassa. 

Kiinastakin näkee saman, minkä on voinut lukea/nähdä monen muunkin ei-länsimaan historiasta: maaseudun väki elää pitkälle näihin aikoihin perinteistä elämää, usein köyhyydessä raataen alkeellisissa oloissa, kun suurkaupungeissa eletään täysin digiaikaa pilvenpiirtäjissä nykyaikaisten laitteiden ja älypuhelinten rytmissä. Korona-aika tulee tässäkin raportissa vastaan ja Wuhan paikkakuntana vilahtaa.

Koulutuksesta puhuttaessa oli 2010-luvun loppupuolelta alkaen noussut yhä useammin esiin termi neijuan eli involuutio, antropologiasta lainattu käsite, joka tarkoittaa eteenpäin menevän kehityksen vastakohtaa, niin suurta kilpailutilannetta, että selviytyminen vaatii suurempaa panostusta kuin se koskaan tuottaa. 2020-luvun alussa tilanne oli pahentunut entisestään.

Koulujärjestelmä vaikuttaa Kiinassa jaetun suunnilleen samalla asteikolla ikärakenteen mukaisesti kuin meillä, peruskoulu ja lukio/ammattikoulu. Kaiken ytimessä on kuitenkin aivan kammottavan oloinen pisteiden jahtaus, joka ajaa lapset pelkäämään sekä koulua että vanhempiaan. Kilpailussa on pärjättävä, koska muutoin putoaa köyhyyteen. Suosituimmat alakoulut vaativat kuusivuotiailta lapsilta ansioluetteloita, ja hakuprosessin yhteydessä myös vanhemmat haastatellaan perusteellisesti. 

Köyhät vanhemmat taas eivät useinkaan pysty maaseudulla elämään lastensa kanssa, vaan joutuvat muuttamaan muualle töiden perässä. Lapset jäävät isovanhemmille tai kuka minnekin, yksin, ilman vanhempiaan.

Kaikkea varjostaa kuin giljotiini yläpuolella ns hukou-järjestelmä eli kotipaikkarekisteri, joka määrittää ihmisen joko kaupunkilaiseksi tai maaseudun asukkaaksi. Kotipaikka antaa oikeuden koulutukseen, terveydenhoitoon ja eläkkeisiin. Muuttaessaan hukoun menettää helposti, mutta uuteen pääsy on tehty vaikeaksi.

Kiinassa Maon jälkeen toteutettu yhden lapsen politiikka lopetettiin 2015, mutta pitkään perheet toivoivat yhtä poikaa. Vain tyttöjä saaneita perheitä pilkattiin ja kiusattiin. Joten paljon oli näillä kirjan neljällä naisella taistelemista aina asenteiden tasalta varsinaisiin yhteiskunnallisiin määräyksiin, vastassa on jatkuvasti myös viranomaisten valvontakoneisto, joka on valmis pienestäkin merkistä puuttumaan asioihin; yksityiskoulutoiminta lopetetaan, kerrostalo myydään. Puolueen yksinvalta ei joudu perustelemaan toimiaan.

Naiset ovat sitkeitä ja peräänantamattomia opettaessaan myös äitejään irti vääristä kasvatusperiaatteista, rohkaistessaan lapsia jatkuvan negatiivisen ja lannistavan kasvatuksen sijaan. Kaksi heistä on selkeästi köyhästä perheestä, maaseudulta ja vuoristokylästä, ympäristöistä, joissa lapset joutuivat töihin hyvin nuorina. Tyttöjen koulunkäynnin hyötyyn ei varsinkaan uskottu, kun heidät kuitenkin naitettaisiin toiseen perheeseen.

Työnteon ainoaksi elämisen tavaksi kiinalaiset oppivat aikaisin. Työläisten oloja parantamaan pyrkivä Leiyakaan ei keksi mitä tekisi sunnuntaina, kun sellainen ensimmäinen vapaapäivä koittaa. Apple iPhonen valmistaja Foxconn työpaikkana tuli uutisotsikoihin vuonna 2010, kun joukko nuoria teki itsemurhan hyppäämällä tehtaan ikkunoista. Kiinan näennäisesti työläisystävällinen järjestelmä ei tietenkään siedä itsenäistä ay-toimintaa, vaan kamppailu työnantajien kanssa minimioikeuksista, työajoista ja vakuutusmaksuista jatkuu tehtailla. Myös sosiaalisessa mediassa hallinto ja viranomaiset ovat aina valppaina; arkaluontoisten aiheiden lista pitenee pitenemistään.

Sam on naisista radikaalein, kommunisti, vaikka selvästi varakkaammasta taustasta. Hän lukee Marxia vapaa-aikanaan ja pitää vallankumousta nyky-Kiinassa välttämättömänä.  ... teitä sortaa 'kolme vuorta': imperialismi, feodalismi ja kapitalismi.

Chun ja Sijye toimivat molemmat yksitysten koulujen piirissä ja jälkimmäinen perustaa koulun, joka on menetelmiltään tyystin vastakkainen perinteiselle kiinalaiselle pänttäämiselle, mutta joutuu viranomaisten painostuksen kohteeksi. Hän uskoi edelleen tehtäväänsä: hän halusi pelastaa lapset heidän vanhemmiltaan.

Näiden nuorten naisten yritteliäisyyttä ja sitkeyttä seuratessa tulee ajatelleeksi, että niin paljon kuin meillä mainostetaan suomalaista sisua, se kalpenee näiden kiinalaisten naisten uskomattoman työteliäisyyden ja rohkeuden rinnalla. Ja vielä hyvin arvaamattoman ja autoritaarisen hallinnon alaisina, joka ei kysele kansalaisilta lupaa uusille määräyksille ja kielloille. Niihin näidenkin naisten ponnistelut törmäävät. Xi Jinpingin aikana liikkumavara on entisestään kaventunut.

Yuan Yang: Yksityisiä vallankumouksia. Neljä naista ja Kiinan uusi järjestys
Private Revolutions, Coming of Age in a New China, 2024, suomentanut Riina Vuokko
Atena/Otava, 2025, 327 s