Sinun, Margot on upea romaani aiheesta ja ajasta, joka nyt, luettuna, näyttää kuin odottaneen kirjoittamistaan. Meri Valkama yhdistää harvinaisen onnistuneesti yksilötarinan, salatun rakkaussuhteen ja perheen hajoamisen 1980- ja 90-lukujen suurimpaan poliittiseen mullistukseen: Berliinin muurin, koko DDR:n ja sen jälkeen koko itäblokin sosialistimaiden luhistumiseen. Luin hänen kirjoittaneen romaania noin kymmenen vuotta ja tehneen suuria taloudellisia panostuksia saadakseen itselleen kirjoitusaikaa. Se on kannattanut, se näkyy. Romaanin vuosirenkaat tuovat siihen syvyyttä ja täyteläisyyttä kuin isoon kastanjaan. Kastanjapuut pudottelevat hedelmiään itäberliiniläisen päiväkodin pihalle.
Se mikä nimenomaan on odottanut kirjoittamistaan romaanissa, on näkökulma, vasemmistolaisen poliittisen liikkeen sisältä päin koettu maailman romahdus. Perheen isä, Markus Siltanen on vasemmistolaisen Kansan Voima -lehden toimittaja Itä-Berliinissä, vakaumuksellinen sosialisti ja idealisti, joka uskoo, että maailma on nyt, 1980-luvun alussa matkalla kohti utopian toteutumista, rauhaa ja rakkautta, hyvinvointia ja vapautta kaikille. Tavoite on lähellä ja vaatii tässä vaiheessa kuuliaisuutta ja silmienkin ummistamista tietyiltä ikäviltä yksityiskohdilta, kuten vähenevältä vapaudelta, haisevalta rappukäytävältä, muutamalta torakalta vuokra-asunnossa. Siinä vaiheessa kaikki länsitelevisiossa näytetty on silkkaa vastapropagandaa. Valehtelevat jopa säästä, jotta saisivat annettua kuvan, että myrsky horjuttaa DDR:ää.
Tuoreelta maistuu myös itäsaksalaisten puolelta nähty entisen kotimaan hajoaminen, Wende, kun DDR lakkasi olemasta ja liitettiin yhtenäiseen Saksaan. Aiheesta on esitetty meilläkin ossie-nostalgisia elokuvia, esimerkiksi Good Bye, Lenin. Lännessä itäsaksalaisten katsottiin kantavan mukanaan indoktrinaation ja manipuloivan kasvatuksen jälkiä. Kun porvarillinen hegemonia - jess! sain käyttää tuota sanaparia, joka todellakin on kadonnut näkyvistä - valtasi maailman, itäblokin entiset asukkaat nähtiin perusteellista pesua kaipaavana porukkana, jonka piti olla onnellisia päästessään läntiseen paratiisiin. Ja siinä ohessa hävetä omaa historiaansa osana stalinistista diktatuuria, josta ei hyvää sanaa sittemmin kuultu, kauhistelua ja pilkantekoa sitäkin enemmän. Olette tottuneet ajattelemaan toisin, heille ilmoitettiiin. Tuottamaan propagandaa. Jättämään ajattelun muille. Kohta itäsaksalaiset toimittajat jo saattoivat nähdä työpaikkansa siirtyvän länsi-saksalaisille, vieläpä sellaisille jotka eivät alun perin kotikonnuillaan olleet työtä löytäneet. Itäsaksalaisten ammattitaito oli nollattu kaikilta osin.
Näin mustavalkoista se ei ollut, sitä Sinun, Margot kuvaa koskettavasti. DDR:ää hallitsi Stasi, kyttäävä salainen poliisi, mutta toisaalta siellä toimivat myös päiväkodit, luotettava ja ilmainen terveydenhoito kaikille, oli työt, asunnot, tasa-arvo, rahan ja varakkuuden vähäinen merkitys. Ihmiset rakastuivat, saivat lapsia, erosivat, elivät elämäänsä. Samaa kertoo myös romaanin rakkaustarina; tätä tapahtui sekä kapitalistisessa että kommunistisessa valtiossa. Perheen arki, isän työ, äidin toisaalle suuntautuvat ambitiot, pikkulasten sairastumiset, parisuhteen väljähtyminen ja vastaan tuleva uusi jännittävä ihminen, tunteet syttyvät ja sammuvat. Ihmiset, kuten romaanin Ute, naapuri ja Luise, päiväkodin työntekijä, eivät suostuneet häpeämään menneisyyttään, heillä oli hyviäkin muistoja. Oli asioita, joita he jäivät kaipaamaan.
Ei ole helppoa nähdä sellaisen sortuvan, mihin on uskonut. Minkä on ajatelut parantavan maailmaa, tekevän siitä oikeudenmukaisemman, olevan hyvää ja kestävää. Erityisen vaikeaa on seurata kunka voittajat kirjoittavat historian, sinun menneisyytesi.
Silmiä avaavan puheenvuoron kirjassa esittää Ute, Rosan berliiniläinen ystävätär, jonka essee Der Spiegelissä muodostaa yhden luvun. Siinä hän kehottaa saksalaisia käsittelemään paitsi natsimenneisyyttä myös DDR:n aikaa avoimemmin.
Vain muistamalla voidaan ottaa opiksi menneisyyden tragedioista, ja sellaisia ovat paitsi Stasin uhrien vainot myös DDR:n kaatumisen jälkeen tapahtunut suuren kansanosan kokemusten vähättely.
Kertomus kulkee kahdessa aikatasossa, vuodesta 1983 Itä-Saksan Berliinissä, jonne Markus, Rosa, Matias ja Vilja muuttavat ja vuodessa 2011, jolloin perheen kuopus, Vilja-tytär isän kuoltua alkaa selvittää, mitä perheessä oikeastaan tapahtui, kun he vuonna 1989 äkkiä palasivat Suomeen eikä mikään ollut enää entisellään. Osa tapahtumista ja taustoista kuoriutuu kirjeenvaihdosta, jossa esiintyvät salanimet Erich ja Margot - DDR:n johtajan Erich Honeckerin ja tämän vaimon Margotin mukaan.
Romaani kuvaa taitavasti ruohonjuuritasolla vasemmistolaisesti ajattelevan perheen innostusta maailman parantamiseen ja kuinka sitä uskoa sekä vahvistetaan että koetellaan arjessa. Markuksen ja Rosankaan on vaikeaa olla havaitsematta kasvavaa länteen muuttavien joukkoa, lopulta siihen ei enää selitykseksi riitä maanpetturuus. Sitä ennen ystävien bileissä kriittinen ääni on jo sujuvasti poistettu ulko-oven kautta tunnelmaa pilaamasta. Markus näkee toivon Mihail Gorbatshovissa ja perestroikassa.
Muistista ja muistoista on kyse myös Viljan salapoliisioperaatiossa, jonka tapaiseksi hänen perheensä historiaa selvittelevä tutkimuksensa kehittyy. Miksi hän muistaa niin vähän ajasta ja henkilöistä, jotka tähän perheen dramaattiseen vaiheeseen liittyivät? Haluttiinko heidän kaikkien unohtavan, ja miksi? Rakkaustarinaa ja perhekriisiä Valkama kuljettaa poliittisten mullistusten keskellä taidokkaasti ja onnistuu vieläpä kasvattamaan jännitettä loppua kohden. Tunteiden kuohuissa heittelehtivät naiset ja mies on kuvattu herkällä otteella ja elävästi, ihastus ja rakastuminen, epävarmuus, hylätyn osapuolen katkeruus - aitoja tunteita kaikki. Loppuvaiheisiin mahtuu myös Tshernobylin katastrofi ja sen veroinen hyytävä epäily perheen piirissä.
Tässäkin romaanissa tuli vastaan muutama oma muisto. Rosa palaa Helsinkiin Interflugin lennolla ja hänen äitinsä kiertää Ystävyysmatkojen oppaana maailmaa. Minäkin olen ostanut matkan Ystävyysmatkoilta, jolla oli likeiset suhteet Neuvostoliittoon. "Sie waren dabei auf unserem Flug nach Havanna" luki Interflugin pahvisessa plakaatissa, joka jaettiin lennolla Itä-Berliinistä Havannaan. Itä-Berliinistä näin bussin ikkunasta muutamat aution oloiset kadut ja kolhon näköiset talot. Ei mitään kovin viehättävää.
Sinun, Margot on mahtava romaani ja voitti tänä vuonna Helsingin Sanomien parhaalle esikoisteokselle myönnettävän palkinnon. Kiitoksissa mainitaan ensimmäisten joukossa Meri Valkaman isä Seppo Iisalo, joka toimi Tiedonantajan kirjeenvaihtajana Berliinissä ja perhe asui niillä seuduin, mistä romaanikin alkaa, Fischerinselissä.
Meri Valkama: Sinun, Margot
WSOY 2021, 556 s
