Nadia Murad on ihmisoikeusaktivisti. Hänelle on myönnetty Václav Havelin palkinto ja Saharov-palkinto ja hänet on nimitetty ihmiskaupasta selviytyneitä puolustavaksi YK:n hyvän tahdon lähettilääksi ensimmäisenä maalmassa. Jenna Krajeski on newyorkilainen toimittaja ja on yhdessä Nadia Muradin kanssa kirjoittanut tämän kirjan: 21-vuotiaan jesiditytön, hänen perheensä ja jesidiyhteisönsä tarinan Isisin terrorin valtakunnassa. Isis tunkeutui Kochon pieneen jesidikylään Pohjois-Irakissa, lähellä kurdialueita elokuussa 2014.
Kylä on köyhä, savitiilitaloista rakennettu. Siellä eletään vielä tuolloin samalla tavoin kuin satoja vuosia on eletty, miehet paimentavat lampaita, naiset hoitavat kotia, isoa lapsilaumaa, ja kaikki ovat hartaita uskovaisia - vaikka televisioita ja kännyköitä ladataankin. Nadian äiti yrittää salaa mieheltään hankkia ehkäisyä. Kochon kylä on köyhyydestä huolimatta onnellisen oloinen. Kaikki tietävät kaikkien asiat, öisin nukutaan kuumuuden takia asumusten katoilla ja rupatellaan naapureiden kanssa ennen nukahtamista tähtitaivaan alla. Nuoret naiset haaveilevat häistä ja kauneushoitolan perustamisesta. Nadia kuvaa kiinnostavasti kodin arkea, aamun leipien paistoa tandooriuunissa, käärmeitä ulkosuihkuhuoneen katolla, äitiä, joka vaihdettiin nuorempaan ja jonka viereltä tytär ei usko koskaan lähtevänsä.
Jesideillä on oma uskontonsa, joka poikkeaa paljon samoilla seuduilla asuvien sunnimuslimien tai kurdien uskonnosta. Kaikki pitävät toisia vääräuskoisina. Muunuskoisten kanssa avioituminen tai kääntyminen jesidiksi tai siitä pois ei ole sallittua. Parikymppinen Nadia antaa kaikkien kärsimystensä jälkeen kypsän, viisaan ja aktiivisen naisen vaikutelman. Silti hän hyväksyy varauksetta perinteensä, sekä uskonnon selitykset että naisen aseman yhteisössään.
Teksteissä väitetään, että Tawusi Melek (Jumalan pääenkeli ja jesidien rukousten pääkohde) lähetettiin helvettiin, koska hän kieltäytyi kumartamasta Aatamille, mutta se ei pidä paikkaansa. Kyseessä on väärä tulkinta, jolla on ollut karmaisevat seuraukset.
Naisen asema on hyvin samantapainen kuin islamissa, alisteinen kaikille miehille, niin papeille, isälle, aviomiehelle kuin veljelle. Kovien kokemusten jälkeen, kun osa perheestä, muutama veli ja sisko, eloonjääneet, olivat päätyneet pakolaisleirille kurdien hallinnoimalla alueella, naisilta edellytettiin siivoamista, ruoan laittoa jne. Kun taas miehillä kävi aika pitkäksi ilman töitä.
Irakin kouluissa jesidejä samoin kuin kurdeja yritettiin saada luopumaan uskonnostaan ja kielestään, joka molemmille on yhteinen kurdin kieli. Tämänkin seudun historiasta ja nykytilasta näkee, kuinka sirpaleinen Irak on. Ei riitä, että muslimit jakaantuvat keskenään riiteleviin sunneihin ja shioihin, myös kurdien keskellä on jakolinja: konservatiivisempi KDP ja liberaalimpi PUK, ja kaikkien sotien keskellä kukin tavoittelee myös propagandavoittoja. Kurdit ovat joka tapauksessa onnistuneet tuomaan jesideillekin lisää hyvinvointia, työpaikkoja ja modernisointia, Yhdysvaltojen avustuksella - vaikka motiivina saattoikin olla uuden alueen valtaus. Jesidejä on vainottu 'aina'. Vuonna 2007 kahdessa jesidikylässä tapahtui Irakin sodan pahin terrori-isku: 800 ihmistä kuoli neljällä autolla tehdyssä pommi-iskussa. Kaikki sodat ja miehitykset luovat myös uusia bisneksiä salakuljettajille ja ilmiantajille.
Isisin saavuttua kylään, suuri osa jesideistä lähti pakomatkalle läheiselle Sinjarin vuorelle. Lapsia kuoli sekä matkalla että perillä nestehukkaan ja nälkään. Isisin toiminta kylässä muistuttaa natsien menettelytapoja, järjestelmällistä. Perheet erotettiin toisistaan, miehet ja vanhat naiset tapettiin, äidit ja lapset jätettiin odottamaan, nuoret naiset pakotettiin seksiorjiksi eli sabiyyaksi, ostettaviksi ja myytäviksi. Tämä on osa, joka Nadiallekin oli varattu. Rituaaliin kuului myös muslimiksi käännytys. Nuoria poikia siirrettiin ideologiseen koulutukseen Isis-taistelijoiksi. Yksi Nadian sukulaispoika päätyi tälle tielle. Isisin pääpaikka oli alueen suurin kaupunki Mosul, jonne kaikki vangiksi otetut siirrettiin.
Nadia Murad kertoo monista kärsimyksistään yksityiskohtaisesti. Voi uskoa, että kun tyttö joutuu painajaismaiseen helvettiin, julmien miesten käsiin, siitä muistaa jokaisen vaiheen. Pakeneminen on tehty vaikeaksi, siitä oli seurauksena tuntuva rangaistus ja paikallisille maksettiin myös karanneen ilmiantamisesta. Paosta seurasi lisäongelmia myös perheelle. Koko sadistinen kuvio oli tarkkaan rakennettu. Kaikkein raivostuttavinta oli lukea pohdiskeluja siitä, mitä perhe ja suku päättävät, kun tyttö on mennyt 'pilalle' eli menettänyt neitsyytensä, kunniansa ja kuinka naiset itse ovat siitä samaa mieltä. Onneksi yhteisö osoittautui odotuksia paremmaksi eikä uhreja sentään tuomittu. Kaikkein pahinta Nadian mielestä oli silti uskonnon riistäminen. Jota en ihan ymmärrä, eikö se ole ensinnä yksilön sisäinen asia, ei kai sellaista voi keneltäkään riistää? Mutta ulkoisilla rituaaleilla lienee yhtä suuri merkitys.
Jesideissä herätti katkeruutta ympäröivän maailman välinpitämättömyys heidän kohtalolleen. Nadia odotti enemmän Isisin vastustusta muilta, sunnimuslimeiltä ja kurdeilta, jotka näkivät jesidityttöjä kuljetettavan kuorma-autoilla. Sen verran kun näkee kaupungin elämää, hän ihmettelee miksi se näyttää ihan normaalilta. Näyttää selvältä, että niissä olosuhteissa hampaisiin asti aseistetut Isis-taistelijat olivat niin vahvoilla, että kapinointi merkitsi välitöntä kuolemaa. Naiset voivat olla miehiä julmempia, he kun saattoivat olla myös mustasukkaisia miesten ottamille orjille ja uskottelivat - mikä kuulostaa tutulta monista eri yhteyksistä - että väkivalta oli oikeutettua, koska se koituisi viime kädessä kaikkien parhaaksi, vallankumouksen hyväksi. Joka tapauksessa Nadian pelasti Isisin virhe, eli vaatimus naisille käyttää peittäviä vaatteita, niqabia ja abayaa; pako oli huomattavasti helpompaa niihin kätkeytyneenä. Ja se, että sunnien keskeltä löytyi arabiperhe, joka oli valmis auttamaan, henkensä uhalla.
Viimeinen elossa säilynyt ja pakenemaan onnistunut sisko löytyi Afrinista, Syyrian kurdien alueelta. Paikkakunta mainittiin päivän lehdessä: sille alueelle Turkin armeija nyt iskee, 'terroristeja' vastaan.
Raiskatuille mutta pelastautuneille tytöille tehtiin neitsyyden palautusleikkauksia. Nadia sentään kieltäytyy: Miten 'yksinkertainen toimenpide' voisi pyyhkiä pois ne kerrat, kun Hajji Salman raiskasi minut, tai kun hän antoi vartijoidensa raiskata minut rangaistukseksi pakoyrityksestä?
Nadia Murad asuu nykyisin Saksassa, kiertää YK:n järjestämissä tilaisuuksissa puhumassa ja tekee yhteistyötä jesidien Yazda-järjestön kanssa saattaakseen Isisin Kansainväliseen rikostuomioistuimeen vastaamaan syytöksiin kansanmurhasa ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kirjassa on ihmisoikeusjuristi Amal Clooneyn esipuhe.
Nadia Murad ja Jenna Krajeski: Viimeinen tyttö. Olin Isisin vankina.
The Last Girl - My Story of Captivity, and My Fight Against the Islamic State, 2017, suomentanut Sami Heino
Otava, 2018, 318 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti