Johanna Bäckström Lerneby: Familjen

Familjen (suomennettuna Perhe, Gummerus) on jokaisen maahanmuuttovastaisen märkä uni. Vastaavasti se on jokaisen pakolaisiin, maahanmuuttajiin myötämielisesti suhtautuvan lukijan painajainen. Palkittu (rikos)toimittaja Johanna Bäckström Lerneby suhtautuu toimittajana aiheeseensa avoimen kiinnostuneesti ja on innostunut päästyään ensi kertaa nauttimaan ramadan-ateriaa kirjansa fokuksessa olevaan Al Asimin (oikeasti Ali Khan) perheeseen.

Kirja palkittiin julkaisuvuotenaan 2020 Årets journalist -palkinnolla. Kirjassa hän kertoo, kuinka alun perin Libanonista lähtenyt suku asettautui Göteborgin Angered -nimiseen kaupunginosaan, noin 10 km kaupungin keskustasta. Asukkaita alueella on yli 50.000 ja sinne on alle kolmessa vuosikymmenessä syntynyt omalakinen rinnakkaisyhteiskunta, jota rikollinen suku hallitsee pelolla, väkivallalla ja rikoksilla. Suvun ominta alaa ovat murhat, kiristys, uhkaukset, huumausaineet ja aseet.

Eihän tällä klaanilla ja Calabrian 'Ndranghetalla ole paljon eroa. Pitkien aikojen kuluessa hyväksi todettuja menetelmiä on molemmilla käytössä. Tässä imaamien rukoushetket korvaavat italialaisen rikollisjärjestön historialliset rituaalit. Vaikenemisen kulttuuri, se ettei julkisillekaan rikoksille löydy myöhemmin todistajaa joka uskaltaisi oikeudessa todistaa näkemäänsä, tekee ajan mittaan poikkeavasta elämäntavasta normaalin kaikille osapuolille, niin asukkaille kuin poliisille.

Innan vittnet lämnade förhörsrummet frågade han poliserna:
- Får man en kopia på förhöret?
- Nej. Varför vill du ha en kopia? frågade polisen.
- Så att jag vet vad jag har sagt.

Kannen teksti on kuvaava: Vissa säger maffia, själva kallar de sig problemlösare. Juuri tämä tekee kirjasta niin moniulotteisen ja elävän. Se esittelee aluksi suurperheen huolehtivan isän, suvun arvostetun päämiehen, valaisee kaupunginosan historiaa ja pienyrittäjien tilannetta. Bäckström Lerneby lähtee liikkeelle kuin paikalle saapunut kuvaaja, joka antaa kameran liikkua päivällä urheilukentällä poikien pallopelissä, kahvilan takahuoneessa, imaamin keittiössä. Haastattelut seuraavat toisiaan, toimittaja pidättäytyy arvioimasta tilannetta mitenkään, esimerkiksi sekä kiristyksen uhri että "oletettu" kiristäjä kertovat näkemyksensä.

Kirjassa sukuklaanista käytetään keksittyä nimeä Al Asim, sillä loppuvaiheessa suku ei halunnut olla toimittajan kanssa tekemisissä. Heidän ystävälliset välinsä näyttävät viilenevän mitä pidemmälle kirjassa edetään. Ennen kirjaa ilmestyy nimittäin toimittajan paljon huomiota herättänyt kirjoitus Aftonbladetissa Så kontrollerar familjen en hel förort. Tämän jälkeen tutkiva toimittaja ei ollut enää perheeseen tervetullut vieras eikä imaamia enää kiinnosta keskustella tekeillä olevasta  kirjasta,  jota toimittaja on kertonut valmistelevansa. Nainen  on hyvin sinnikäs ja peloton ottaen huomioon, että vastassa on mitään keinoja kaihtamaton rikollisklaani.

On ällistyttävää lukea imaamin asusteisiin pukeutuneen harmaapartaisen miehen kertovan toimittajalle, kuinka epäoikeudenmukaista on että häntä ja hänen sukuaan vainotaan, vaikka hän päinvastoin auttaa viranomaisia sovitellessaan riitaisien osapuolten välillä. Näin ei poliisin tarvitse haaskata voimiaan, suvut ovat jo ehtineet sopia asiat keskenään oli sitten kyse chileläisen pojan murhasta tai pikkupoikien riidasta. Näin toimii yhdyskunta, joka ei luota viranomaisiin, luo omat lakinsa ja tapansa. Sitä paitsi imaami vastustaa kiivaasti Isisiä. Saattaa olla motiivi ei ole niinkään uskonnollinen, vaan kilpaileva jengi sinänsä riittää (oma päätelmä).

Kun harva heistä käy töissä, eivätkä yhteiskunnan tuet sittenkään riitä,  rikosten maailma avautuu kaikkine ansaintamahdollisuuksineen. Siitä huolimatta, että jokunen suvun pariskunnista päätyy avioeroon ja tuet lisääntyvät. Viranomaisille jää velvoite todistaa, että ero on oikea, ettei toista huoneistoa käytetä huumausainebisnekseen ja aviopari sittenkin elä yhdessä, kuten Hakim Al Asimin kohdalla näytti olevan. Varsinkin kun kulttuuri ei alun perin suosi avioeroa.

Suvun kulttuuri on tietenkin hyvin vanhakantainen eli patriarkaalinen. Perheet ovat isoja, imaamilla itselläänkin on 7 lasta. Naisia on harvoin rikoksentekijöinä; heillä on kädet täynnä kotona. Sen sijaan imaamin viisi poikaa ja näiden lapset osallistuvat monenlaisiin rikoksiin, joita kirjassa käydään läpi. Paikallisilta pienyrittäjiltä lypsetään rahaa olemattomilla tekaistuilla syillä. Se vastaa Italian mafian suojelurahoja. Kirjassa kerrataan mielenkiintoisia tapauksia, joissa pakolaisina sota-alueilta tulleet ihmiset kohtaavat suvun uhkailevia jäseniä. Sekä Somaliasta että Syyriasta tulleet miehet ovat kummissaan, he luulivat jättäneensä tällaiset toimintatavat taakseen lähdettyään rikki menneistä kotimaistaan, päästyään Ruotsiin. Tappouhkauksen jälkeen vanhempi rouva varoitti somalialaista Osmania asettumasta perhettä vastaan.

- En äldre kvinna stannade mig, hon sa stopp, de kommer göra dig illa. Jag svarade, jag tackar för det, men jag har redan flytt från kulregn i Mogadishu. De får inte göra som de gör, sa Osman.

Kirja kuvaa poliisin lähes mahdotonta tehtävää pitää yhteyttä mahtisukuun, jotta heidän kanssaan opittaisiin elämään, saadakseen heidät irti rikoksista, antaakseen heidän säilyttää kasvonsa, kun siihen on syytä, mutta ehdottomasti saattaakseen heidät vastuuseen rikoksista samoilla lakipykälillä kuin kenet hyvänsä ruotsalaisen. Yhteistyö suvun kanssa voi johtaa myös suvun aseman entisestään vahvistumiseen. 

Poliisin linjaksi muotoutuu Saksan Essenin mallin mukainen yhteistyö kaikkien viranomaisten kesken, niin poliisin, sosiaalitoimen, verohallinnon, kansaneläkelaitoksen kuin koulunkin. Lisäksi puututaan pienimpiinkin rikkeisiin, joista liukuminen on jossain vaiheessa tullut tavaksi. Ajokortitta ajaminen on tullut eräälle suvun pojalle tavaksi. Kirjan vastahakoiseksi sankariksi hahmottuu Göteborgin poliisipäällikkö Ulf Merlander, tiukka mutta suvun miehiä oikeudenmukaisesti kohtaava tyyppi.

Kaikkia seudun yrittäjiä ja heidän kokemuksiaan mallintavaa hahmoa kirjassa edustaa fiktiivinen Maria, kahvilanpitäjä, joka joutuu vuosikausien painajaiseen ja vastaamaan ex-miehensä autokorjaamon asioista. Jotka nekin olivat alun perin tekaistuja, kuten mafian syyt lypsää rahaa ovat.

Familjen on hyytävää luettavaa ja näyttää ne valtavat haasteet, joita viranomaisilla on kohdatessaan tämän tapaisen kehityksen, joka on eriytyneellä alueella päässyt melkein liian pitkälle. Aikamoinen epäonni on myös siinä, että tämmöinen klaani sattuu muuttamaan jollekin alueelle ennenkuin sen luonne on täysin näkyvissä. Siitä kärsivät paikallisten lisäksi oikeastaan eniten muut maahanmuuttajat, joihin kohdistuu sen seurauksena entistä enemmän vihaa ja syrjintää. Törmäsin netissä  myös Expressen-lehden juttuun, jonka mukaan suvun päämies on Libanonissa tuomittu useista raskaista rikoksista, mm 10 lapsen äidin murhasta. Nyttemmin suku on siihen kohdistetun huomion takia entistä tarkemman syynin kohteena, joten sillä lienee hyvät vaikutuksensa. Kirjasta on Ruotsissa tekeillä tv-sarja.

Johanna Bäckström Lerneby: Familjen, Ett reportage
Mondial, Stockholm, 2020, 299 s