keskiviikko 18. marraskuuta 2026

Eva Frantz: Tästä pelistä pois



Uusi Portugalin tuttavuuteni, Eva Frantz helpotti huomattavasti itselleni mahdottoman tuntuista kohtaa Helmet-lukuhaasteessa: Kirjassa on jääkiekkoilija. Eipä lähtökohtaisesti kiinnosta paljon mikään tuossa aihepiirissä. Lukuhaasteessa löytyy aluksi melkein jokaiselle luetulle joku kohta, myöhemmin avoimiksi jääneisiin pitää ihan etsiä sopiva kirja. Haaste ei ole tarkoitettu enkä sitä tee ryppyotsaisesti suorittamalla, sitä sopivassa välissä - eli kun omat varaukset ovat jääneet jumittamaan - tehdessä voi kuitenkin saada hauskoja ja yllättäviä lukukokemuksia. 

Niin vain Eva Frantzin NHL-sankarin kotiinpaluun ympärille punoma dekkari, Tästä pelistä pois piti taas näpeissään. Tässä vaiheessa vanhempi konstaapeli Anna Glad on hyvin raskaana. Sinisessä huvilassa tympeäksi kuvattu poikaystävä on taakse jäänyttä elämää ja uusi rakkaus, Tomas on myllertänyt kaiken. Siitä huolimatta Anna Gladin fokus on työasioissa, ja se aiheuttaakin parin välille hiljalleen kasvavaa skismaa.

Pienellä ruotsinkielisellä paikkakunnalla kaikki tietävät pahansisuisen jäärän, Börje Bohmanin, joka vastustaa kaikkia muutoksia, joita hänen ympäristössään kaavaillaan, mm pyörätietä. Nyt hän on mystisesti kadonnut. Samanaikaisesti erään nuoren äidin vauvan vierelle vaunuihin ilmestyy toinen vauva, äidin pistäytyessä kaupassa.

Toisaalla paikkakunnan kuuluisuus, maineikas jääkiekkoilija Samuel Lindberg, NHL-kaukaloissa menestynyt legenda on asettunut asumaan upeaan taloonsa amerikkalaisen Alison-vaimonsa kera. Pariskunnan ympärillä kuplii monenlaista ja pariskunnan välit ovat Suomeen tulon jälkeen mutkistuneet. Kuvioissa on myös kiekkoilijan veli Leevi, joka perheen läheisenä tukihenkilönä saa osansa varakkuuden ja suosion säteilystä. Hänellä onkin enemmän aikaa yksin jäävälle Alisonille kuin julkisuudessa paistattelevalla Samuelilla, joka on saamassa myös epätoivottua näkyvyyttä yöelämässä. 

Juoni etenee sujuvasti ja sopivasti jännitystä nostaen, kovin pahoja uskottavuusongelmiakaan ei tule. Frantzin dekkarit eivät näytä mässäilevän väkivallalla. - Näissä ei liikuta sellaisissa pimeyksissä kuin lapsena isäni kirjahyllystä nappaamissani Synnin väreet ja Rikollista verta, "Merkillisiä rikosjuttuja Parisin etsivän poliisin kokoelmista" vuodelta 1930. Niistä muistan nimen Hanoi Shan, jonka hirmuisista kiharaisiksi kasvaneista kynsistä oli kirjassa sumea valokuva. Ei mitään cozy crimea vaan rikoshistoriaa.

Tästä pelistä pois on tunnelmaltaan kotoinen ja maanläheinen, joten se taas sopii hyvinkin cozy crime- luonnehdintaan. Henkilöissä on särmää ja itseironiaa, dialogeissa luontevaa huumoria eikä mitään ylivoimaista ja kaikessa onnistuvaa sankarihahmoa rakenneta. Onhan juonessa toki jonkin verran epäuskottavia käänteitä, se on kai dekkareissa yleistä. Oikeastaan tässä on monta erillistä juonen haaraa, joita kuljetetaan eteenpäin näppärästi parin sivun pätkinä. Hyvin pysyi mukana. Eva Frantzkin osaltaan vahvistaa päätelmääni, että toimittajat ovat usein päteviä kirjailijoita. Kirjassa itse asiassa hääräileekin poliisilaitoksen edustajien lisäksi myös paikallislehden toimittajia, heilläkin omat intressinsä mehevien uutisten metsästyksessä.

Eva Frantz: Tästä pelistä pois
För han var redan dö, 2020, suomentaneet Ulla Lempinen ja Arja Kantele
Kustantamo S&S, 2020, 381 s

perjantai 13. marraskuuta 2026

Louise Kennedy: Asemat

Kansikuvat Nuori mies/Getty images,
 Nuori nainen/Mark Charn, Rachel Stones

Louise Kennedyn Rikkomusten tyylin tunnistaa hänen tuoreimman teoksensa Asemat suomennoksessa. Ronskia ja rouheaa. Asemat vielä asteen verran enemmän, johtuen päähenkilöiden ikävaiheesta aikuisuuden kynnyksellä. Ettei vain ihan lukiessa veren alkoholipitoisuus lähtisi nousemaan. Sen verran reippaasti alkoholi virtaa missä vain, sekä Irlannin kotiseudulla että Lontoossa. 

Róisín McCaffrey, vuonna 1982 16-vuotias asuu kaksin äidin kanssa isän pakattua kamppeensa ja häivyttyä Lontooseen. Tyttö on terävä päästään ja suustaan, koulukiusaaminen on jättänyt pysyvän puolustus/hyökkäysasenteen. Pohjois-Irlannista muuttaneen murretta on ilkuttu, siinä yksi syy. Epätodennäköisen parhaan ystävän, varakkaan perheen pojan Redin tausta jää pitkälti pimentoon. Se miksi poika on käytännössä ajettu kodistaan. Pari kiertää toisiaan osaamatta selvittää itselleen tai toiselle, mitä toisesta haluaa. Róisín elättää kuitenkin romanttisia ja seksuaalisia haaveita pojasta, mutta ei uskalla niitä ilmaista. Rediä ihailee ja hänestä haaveilee moni muukin teini-ikäinen tyttö koulussa.

Red lähtee Lontooseen pakoon kotiaan ja kotiseutuaan. Róisín onnistuu löytämään hänet, etsittyään ensin isänsä ja tämän uuden perheen. Isän uusikin puoliso on jo saanut kokemusta juoposta miehestä, vauva ei asiaa muuta. Redin asuttama kämppä, johon Róisín jää hengailemaan entisten koulu- ja muiden tuttujen seurassa on vallatussa talossa. Vasta teini-iän taakse jättäneiden elämä alkaa muistuttaa Trainspotting- tyylistä huumeiden ja alkoholin huuruista sekoilua.

Bändin laulaja oli ryypännyt läpi koko esityksen, ja hänen keskittymisensä alkoi herpaantua: hän aloitti laulamisen liian myöhään ja unohteli sanoja. Tämä on kaunis biisi voitteko nyt pitää turpanne kiinni? hän mongersi mikrofoniin. Róisín tunsi yhtäkkiä niin suurta inhoa, että se oli melkein liikaa. Eiko irlantilaisia ja heidän juopunutta melankoliaansa päässyt minnekään pakoon? - Raivo on kuin voimakenttä, Red sanoi.

Köyhien ja liian nuorina omillaan olevien irlantilaisten nuorten, varsinkin poikien, elämä on rankkaa Lontoossa. Tytöillä näyttää olevan lähtökohtaisesti hieman paremmat eväät asioidensa hoitamiselle, ruoanlaittotaitoa ja muuta käytännön läheistä taitoa. Pojat, Red ja kaverinsa, hukuttavat epävarmuutensa viinaan ja huumeisiin, kuten heidän isänsä ennen heitä. Suurin uhka tytöille holtittomissa olosuhteissa on näissä huuruissa vahinkoraskaus, ehkäisyn puuttuessa.

Tragedian aineksia on kertomuksessa riittävästi, vaikka epäsuora ja ronski dialogi kuorruttaa kaiken mustalla huumorilla. Nuorten tunteet vaihtuvat kiihkeästä seksuaalisesta palosta murhaavaan mustasukkaisuuteen. Lontoon sykkeessä päihteiden musta syöveri imee mukaansa sekä vanhempia että uusia sukupolvia.

Asemat etenee kronologisesti aina vuoteen  2007 asti ja kuvaa Róisínin aikuistumista ja sovintoa varsinkin äidin mutta itsensäkin kanssa. Róisínin rakkauselämä ja vahvimpana suhde Rediin polveilee kaiken etsinnän taustalla. Ystävät osoittautuvat pahoissa paikoissa tärkeiksi, kun itseriittoinen kapinallinen vain jaksaa heitä kuunnella. 

Katoliset rituaalit iskevät Asemissa räikeästi vastoin päähenkilön tuntemuksia; ulkokultainen käytös peittää syvät haavat, rikkaus suojaa pahimpia rikoksen tekijöitä. Osa tästä luihin asti ulottuvasta historiallisesta traditiosta jää minulle kokemuksellisesti niin vieraaksi, etten varmaan ymmärrä kaikkia sen ulottuvuuksia. Pahoista asioista vaikenemisen, häpeän ja sen seuraukset.

Asemat avautuu uskoakseni irlantilaiselle identiteetille syvällisemmin kuin muille. Sen surut ovat paljossa peräisin Irlannin historian kovista kokemuksista, joista häikäilemätön isännän ääntä käyttänyt Englanti on vastuussa. Se on brutaalimpi ja paikallisempi kertomus kuin kiellettyä rakkautta kuvannut Rikkomuksia.


Louise Kennedy: Asemat
Stations, 2026, suomentanut Maija Heikinheimo
Kustantamo S&S, 2026, 313 s


maanantai 9. marraskuuta 2026

Pirkko Saisio: Ilmestyskirja

Valokuva Pirjo Honkasalo

Syöpädiagnoosi on saanut Pirkko Saision kelaamaan elämäänsä uudesta näkökulmasta, tietenkin. Toki se näkökulma vahvistuu jokaiselle samassa iässä ilman vakavaa sairauttakin, horisontti ei enää häämötä, se lähestyy kammottavaa vauhtia, kuin jäävuori Titanicia. Sairaus kuitenkin tekee kaiken hyvin konkreettiseksi. 

Muutoin Ilmestyskirja on tuttua tyyliä, sen ilmava runoteosta muistuttava taitto, lakoniset kiteytykset sekä tämän erityisen elämän meno. Saisio muistelee värikkäästi lapsuuden ajan kotikatuja ja laajemmin käsitystä maailmasta, joka silloin oli niin paljon suljetumpi. Ei niin että Helsinki tai muu Suomi vieläkään olisi katukuvaltaan kuin Bryssel, kuten belgialainen vieras toteaa ihmetellessään katukuvan valkoisuutta.

Saisio palaa terveysaseman käytäviltä milloin Talvisaareen, milloin Kesäsaareen. Talvisaari on kai Madeira, Kesäsaari on Suomessa, mutta en muista nähneeni paikan nimeä, ilmeisesti se sijaitsee Lounais-Suomessa. - Ja tämän vahvisti tekoälyavustaja. Kaiken se löytää. 

Parasta tässäkin kirjassa on vapaa ja yllättävä assosiointi, joka nostaa muistoista hauskoja tilanteita. Näissä Pirkko Saisio on vahvimmillaan, anarkistinen, itseironinen ja teräväkatseinen. Komiikkaa tarjoutuu omasta löytöretkeilijän uteliaisuudesta, halusta työntää nokkansa vääristä ovista tai kokeilla lähteekö graniittipallo liikkeelle pylvään päästä ahvenanmaalaisen kartanon portilla. Lähti.

Är det du Lisbeth? Ei, en ole Lisbeth, tällaisiin kysymyksiin ei ole pakko vastata eikä tämä graniittipalloasia kuulu minulle vähääkään. Piste.

Puoliso on jossain kirjassa Rekkari, tässä hän on Etsitty, joka nimi kertoo Saision ja Honkasalon ensi tapaamisesta Helsingin yössä. Muita tärkeitä ihmisiä lähipiirin ohella on kirjassa oman muisteluepisodinsa saava KK, joka on ilmeisesti Kaisa Korhonen, tärkeä ajan auktoriteetti Saision nuoruudessa.

Mistä tulin ja kuka olen peruskysymykset laajenevat suvun historiaan, mm Karjalan Kannakselle, Kuolemajärvelle.

Terveen paperit tulivat hoidon päätteeksi. Todennäköisesti ja Luultavasti. Näin se meillä kaikilla luultavasti on kunnes toisin osoitetaan. Hieman hajanaisemman vaikutelman Ilmestyskirja teki kuin aiemmin lukemani Saision teokset, ihan niin intensiivistä tunnelmaa en siinä aistinut. Saattoi omakin keskittyminen olla heikompaa. Toivuin flunssasta tuijottamalla herkeämättä Netflixin Breaking Bad -sarjaa ja olin sen seurauksena kuin huumattuna toisessa todellisuudessa.

Pirkko Saisio: Ilmestyskirja

Siltala, 2026, 299 s


perjantai 6. marraskuuta 2026

Katarina Wennstam: Smuts

 


Toinen teos Sintran Casa do Vallen pienestä bibliotecasta löytyi ruotsinkieliseltä hyllyltä. Tämä Katarina Wennstamin, Smuts,  spänningsroman toimi oivallisesti tilanteessani: se sai unohtamaan sen ankean tosiasian, että patikointi Portugalin läntisimmän Cabo da Rocan maisemissa oli kohdallani vaihtunut flunssan potemiseen sängyn pohjalla. Onneksi kirja, onneksi mukava sänky, onneksi suloinen puutarha näköetäisyydellä. Kaikella on puolensa.

Seksin ostamisesta tehtiin Ruotsissa rikos vuonna 1999.  Se, että laki on enimmäkseen kuollut kirjain eikä sen tarkoitus käytännössä toteudu, on Smutsin pääteemoja. Laki on antanut sen rikkojille monia mahdollisuuksia väistää syytettä. Parittajat suojaavat asiakkaitaan käyttämällä salanimiä ja koodeja, syytteitä ei ohjata kotiosoitteisiin eivätkä rikesakon tyyppiset rangaistukset johda oikeuskäsittelyyn, kun syytetty myöntää rikoksen. Tämä oli oikeudellinen tilanne vuonna 2007, jolloin kirja ilmestyi pöyhimään tätä päivänvalolta kätkettyä naisten hyväksikäytölle perustuvaa rikoskenttää. Sittemmin rangaistuksia on Ruotsissa kovennettu.

Smuts on suomennettu nimellä Tahra. Eniten kertomuksessa likaantuu epätodennäköisin, eli asianajaja Jonas Wahl, menestynyt juristi, jonka ura lähtee nousukiitoon, kun hän saa tarjouksen kommentoida TVssä ihmiskauppaa koskevaa oikeudenkäyntiä, jota koko maa parhaillaan seuraa. Hänellä on humaani maine kaltoin kohdeltujen ihmisten ja naisten asianajajana. Hänellä on kuitenkin näkyvien menestyksen merkkien takana alasta henkilökohtainen ja kokemuksellinen tieto ja sen, seksiriippuvuuden, on pysyttävä julkisuudelta salassa. Jonas on itsekin torsk, turska, jota nimitystä Ruotsissa käytetään seksin ostajasta.

Riippuvuus prostituoitujen palveluista selittyy sekä parisuhteella että jonkinnäköisellä madonna/huora -mielikuvalla naisista. Synnyttänyt nainen on hänelle äiti ja madonna, ei enää haluttava seksikumppani. Sen sijaan miestä himottavat prostituution pimeät markkinat. Tässä ei kuvia kumarrella, asetelma on saman tyyppinen kuin ilmi tulleet katolisen kirkon tai meillä partio- ja nuoriso-ohjaajien lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mahdollisimman suuri kontrasti julkisen kuvan ja todellisen toiminnan välillä.

Jonaksella on upea koti ja tvssä uraa tekevä vaimo Rebecca, kunnianhimoinen perfektionisti ja intohimoinen kodin puunaaja. Perheessä on teini-ikäinen Emma ja 11-vuotias Oliver. Wennstam käsittelee taidokkaasti ja syvällisesti myös perhedynamiikkaa uskottavien luonnetutkielmiensa kautta. Vanhempien taustasta ilmenee, että Rebecan suku edustaa ns vanhaa rahaa ja eliittiä kun taas Jonaksen isä on vaurastunut yrittäjyydellä. Rebecca näkee miehessään jatkuvasti sivistysaukkoja, mm taidemaussa. Jonas tietää, ettei kaikessa läpäise vaimon tiukkaa seulaa. Taustoitus ja psykologinen hahmottelu motivoi henkilöiden käytöksen tarkasti, vaan ei kliseisesti.

Perheen murrosikäinen Emma chattailee öisin omassa huoneessaan kavereiden ja ihastustensa kanssa. Kaksinaismoralistisia asenteita kavereiden ja poikien keskuudessa Wennstam kuvaa tarkalla silmällä, liikuttavasti. Tyttö ei saa olla liian innokas, vaikka olisikin uuden ihastuksensa kanssa lähikontaktissa. Se mikä pojalle on sallittua, aiheuttaa tytölle mainehaittaa. Heräävät seksuaaliset tunnot hämmentävät, on sekä ihanaa kiihkoa että ällöttävän noloa ja hävettävää.

Juonen käänteet muuttuvat yhä jännittävimmiksi, kun mediassa kiinnostutaan entistä enemmän virolaisia prostituoituja maahan hankkivan rikollisrenkaan järjestelmistä ja asiakasrekistereistä. Rebecan alainen on feministiaktivisti, joka ei anna periksi. Myös prostituutiooikeudenkäynnin syyttäjä Madeleine Edwards on sitkeä nainen, joka on aiheeseen hyvin perehtynyt. Samanaikaisesti Jonas ottaa suuria riskejä, häpeän tunne ja syyllisyys kasvattavat kierrettä. Tunnelma kodissa alkaa entisestään hyytyä.

Kiinnostava ja koukuttava tuttavuus oli Katarina Wennstamin Smuts. Jännite ei synny murhista, vaan pinnan alaisista jännitteistä. Kuinka kauan kulissit pysyvät pystyssä ja jos romahtavat, kuinka se tapahtuu - siinä se. Varsinkin perheenjäsenten psykologiset kuvaukset osuvat hienosti ja loppu on varsin tyylikäs. Ihmiskauppa ja prostituutio kuvaavat yhteiskuntaan pesiytynyttä kaksinaismoraalia ja epätasa-arvoa sekä valta-asetelmien suojaa.

Katarina Wennstam: Smuts

Albert Bonniers Förlag, 2007, 403 s



maanantai 2. marraskuuta 2026

Patikointia Portugalissa - ja Eva Frantzin Sininen huvila lukemistona

Lokakuun viimeiselle viikolle ajoittui syksyinen patikkamatkamme Sintraan, hyvin kesäiseen Portugaliin. Sää suosi viikkoa, aurinkoisia päiviä +21-25℃. Ilta kuitenkin viileni nopeasti eikä illallinen terassilla ollut enää hyvä idea.

Casa do Vallen, bed&breakfast majatalon pihalta näkyi jo ensimmäinen patikkakohde Castelo dos Mauros. Sintran historiallinen keskusta sijaitsee tämän paikan läheisyydessä, kapea katu nousee ylös aukiolle n 45 asteen kulmassa puoli km, joten patikointia sai harrastaa aina ulos lähtiessä.


Castelo dos Mouros on 800-900 -luvuilla rakennettu maurilaislinnoitus. Näkymät avautuvat Sintran kaupunkiin ja ympäröivään vuoristoon. Valitettavasti huipulle päästyä linnakkeen ympärille kääriytyi harmaa sumu, joka peitti parhaat näkymät.







Malveira da Serran alueella kulki seuraavan päivän n 8 km patikan lenkki, joka päättyi Atlantin rantaan Praia do Guincholle. Surffarit näkyivät siellä nauttivan tyrskyistä. 










Piknik-lounas Atlantin rannalla.









Keskellä viikkoa ohjelmassa oli "vapaapäivä" eli oma retki. Oli kivaa löytää paikallisbussi ja yhteys 4 km Sintrasta sijaitsevaan Palácio de Monserrateen. Englantilainen varakreiviksi nimetty James Cook rakennutti 1858  maurilaisvaikutteisen palatsin. Sen ympärillä kasvaa upea 30 ha metsäinen puisto satoja vuosia vanhoine puineen ja 3000 eksoottista kasvilajia viidestä maanosasta. Niiden lomassa kulkee polkuja ja puroja. Kukkulalta  avautuvat hienot näkymät Atlantille saakka. Puut ja kukat tuoksuvat, linnut livertävät ja hetken tuntui kuin olisi paratiisissa. 


















Portugalin ylpeys korkkitammi lähikuvassa.





Viimeinen patikka meille kulki jyrkkiä metsäpolkuja ilmeisesti Sintran suosituimmalle palatsille Palácio da Penalle, n 500 m korkeudessa merenpinnasta. 

Sillä retkellä menetin rakkaan lippalakkini. En enää löydä mistään noin kivaa...Nyyh.





Luin Penan palatsin esittelystä netistä, että sen tyyli on jakanut mielipiteitä. Se on Unescon suojelukohde ja edustaa romanttista tyyliä, mutta aika moninaista sellaista. Prinssi Ferdinand II muutti entisen luostarin tähän "satumaiseen ja leikkisään" muotoon. Minusta se on aikamoinen sekasotku, ja räikeät värit korostavat sitä. Aikamoinen turistirysä myös. Ihme kyllä, lokakuun lopullakin!








Tässä vaiheessa viikon alun viileällä iltaterassilla ensi oireitaan antanut flunssani puhkesi kukoistukseen ja jouduin jättämään viimeisen retken väliin.

Avuksi tuli Casa do Vallen pieni mökkerö, ovessa kyltti "biblioteca". Olin toki varustautunut kirjalla, mutta Flann O'Brienin Hullu kuningas puussa osoittautui minulle liian absurdiksi, joten mielihyvin luin  kirjastosta löytämäni Eva Frantzin Sinisen huvilan sekä erään toisen kirjan, josta kirjoitan vielä erikseen. Molemmat on nyt luettu. Jotain iloa flunssastakin.



Eva Frantzin Sinisen huvilan parissa flunssa etelän matkalla ei tuntunut ihan niin epäoikeudenmukaiselta. Siinä on taitavasti punottu juoni, jossa pienen (ruotsinkielisen) paikkakunnan julkkis, monen seuraama lifestyle-bloggari Becca Stenlund löytyy verissä päin ja tiedottomana kotinsa lattialta. Apua on lähtenyt hakemaan hänen 5-vuotias poikansa Bruno. 

Vastakohtana Beccan tahrattomalle kodille esitellään rikospoliisi Anna Gladin kaoottinen koti, johon sisältyy myös hänen työtön ja äksy poikaystävänsä. Muita henkilöitä on Annan kollega Rolf, Beccan stailattuihin kuviin sopimaton aviomies Peter, joka on Sinisestä huvilasta passitettu omaan kämppäänsä, remontointikyvyistään huolimatta. Epäiltyjä on monia. Sisustus- ja tyylialan tähtibloggaaja on kärsimätön ja omanarvontuntoinen, moni kadehtii eikä hän ole kaihtanut antamasta tuomioitaan paikallisille alan yrittäjille, jotka eivät ole hänen ekologiseen vaatimustasoonsa yltäneet. Lisäksi kertomuksessa esiintyy mystinen hahmo, jonka ajatuksia ja puuhia kerrotaan kursiivilla välikkeissä.

Rennolla ja luontevalla tyylillä on kerrottu Sininen huvila, jonka löysin Casa do Vallen kierrätyskirjastosta. Hyvä kaveri flunssaisellekin.

Eva Frantz: Sininen huvila
Blå villan, 2017, suomentanut Ulla Lempinen
S&S, 2017, 247 s

torstai 22. lokakuuta 2026

Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä. Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä

 


He olisivat oikeasti voineet päättää tehdä kaiken toisella tavalla ja korjata suuren osan siitä, mikä Facebookissa on aiheuttanut niin paljon tuhoa. Jokaisessa käännekohdassa oli mahdollisuus valita toisin: Kiinan, Myanmarin, vaalien, vihapuheen ja haavoittuvien teinien kohdalla. He olisivat voineet oikaista asiat ja valita erilaisen tien. Pitkän ajan kuluessa se olisi ollut myös heidän oman etunsa mukaista. Facebook liiketoimintana, brändinä ja yrityksenä olisi hyötynyt siitä. Me kaikki olisimme hyötyneet siitä.

Mutta minun pomoni vaikuttivat täydellisen välinpitämättömiltä tämän suhteen. Oikeastaan päin vastoin, he kerran toisensa jälkeen lietsoivat kehitysta. Kiinassa he nimenomaan rakensivat heiltä tilatun ohjelmiston. Yhdysvalloissa he antoivat yhtiön työntekijöitä Trumpin kampanjatiimille ja näin auttoivat valjastamaan väärän tiedon, trollauksen ja valheet vaalivoiton saavuttamiseksi. Ja Myanmarissa he sallivat järkyttävään seksuaaliväkivaltaan ja kansanmurhaan johtaneet julkaisut. Heidän edesvastuuttomuutensa oli tappavaa.

Ennen Facebookille siirtymistään uusiseelantilainen Sarah Wynn-Williams oli diplomaatti ja kansainvälinen juristi. Edesvastuutonta väkeä kertoo hänen seitsemästä vuodestaan lähellä Facebookin, nykyisen Metan, johtoa, yhtiön globaaleista yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana. Facebookille hän halusi ja tyrkytti itseään sitkeästi tehtävään, jota siellä ei vielä siinä vaiheessa ollut. Ja onnistui rakentamaan itselleen uran jo siinä vaiheessa miljonääreiksi rikastuneiden nörttien ja bisnesihmisten keskuudessa.

Kirjansa Sarah WW aloittaa teini-iän karseasta kokemuksesta hain hampaissa. Hän joutui hain pahasti raatelemaksi ja oli kuoleman kielissä. Kodista syntyy tässä tilanteessa melko suurpiirteinen ja boheemi vaikutelma. Facebook-uran aikana hyökkäyksistä vastasi hänen esimiehensä Joel Kaplan (Vice President for Global Public Policy), jota ei ollut aina helppoa vältellä.

Facebookin johdossa oli muitakin tyrannisoivia johtajia, mm Sheryl Sandbergin korkeamoraaliset juhlapuheet kolisevat tyhjyyttä törmätessään arjen käsittämättömän epäinhimilliseen käytökseen. Periaatteella fake it till you make it. Sarah WW ei naisen feministisistä puheista huolimatta kohtaa mitään sympatiaa päätyessään synnytyksen jälkeen lapsivesiembolian takia koomaan. Viesteihin olisi pitänyt vastata nopeammin. Synnytyksen aikana se vielä onnistui,  mutta ei enää koomassa. Kaikki tietävät liehitellä Sheryliä, jos haluavat menestyä urallaan.

Alussa koko organisaatio vaikuttaa innostuneelta ja niin on myös Sarah WW, siksi hän uuden ajan tiennäyttäjäyritykseen töihin halusikin, yhdistämään ihmisiä yli rajojen, parantamaan maailmaa. 

Pyydä anteeksi, ei lupia. - Tämä Googlen viime aikoina Suomessa havainnollistama sääntö on myös Facebookin maailmanvalloituksen kulmakiviä. Länsimaisissa demokratioissa elävät ihmiset eivät varmaankaan näe väärinkäytösten voimaa samalla tavalla kuin maissa, joissa yksinvalta asemansa pitääkseen joutuu koko ajan valvomaan kansalaisia, kuten Venäjällä, Kiinassa tai Myanmarissa. Länsimaissa näemme toki vihapuheiden vaikutuksen. ---raivo on Facebookille tuottoisaa bisnestä. Diktatuureissa Facebook noudattaa niiden lakeja eikä aja sorretun opposition asiaa. Yksityisyyden suoja ja käyttäjäprofiloinnit joustavat vallanpitäjien toiveiden mukaisesti.

Kirjassa kuvataan Facebookin maailmanvalloitusta ja Zuckerbergin tiimin yksityiskoneella tekemiä matkoja ympäri maailmaa, tapaamisia presidenttien ja globaalin eliitin kanssa. Samalla Sarah WW yrittää rauhoittaa miehensä, Financial Timesin toimittajan huolia esim, kun viimeisillään raskaana oleva nainen lähetetään yksin avaamaan yhteyksiä Myanmariin, aika toisenlaisessa yhteiskunnallisessa vaiheessa olevaan valtioon. Ja toki hain hampaista selvinnyt nainen löytää pimeässä oikeaan osoitteeseen, vaikkei taksikuski puhukaan englantia eikä nainen burmaa. 

Tärkeiden ja tärkeilevien ihmisten festivaali Davosissa, Maailman talousfoorumi saa mehukkaan satiirisen kuvauksen naiselta, joka yrittää tehdä siellä töitä ja salakuljettaa imetysikäisen vauvansa mukaan.

Mark Zuckerbergin filosofia tihkuu esiin monen eri käänteen kautta. Hän on täysin välinpitämätön ihmisoikeuksille, silloin kun ne ovat bisneksen tiellä. Hän näyttää olevan valmis heittämään työntekijänsä vankilaan oman nahkansa pelastaakseen milloin ja missä hyvänsä. Trumpin kampanja hänen ensimmäisissä presidentinvaaleissaan ei näytä saaneen Facebookilta huomattavaa tukea sattumalta. Oikeistopopulistien suosima historian presidentti Andrew Jackson on myös Zuckerbergin suosikki.  Yhdysvaltojen avoin vaalirahoitus on myös yllätys uusiseelantilaiselle, sen tapainen isolla rahalla saatu näkyvyys on monessa demokratiassa kielletty. Zuckerbergille mikään ei riitä, hän haaveilee New York Timesin ostamisesta ja viidennen digitaalisen valtiomahdin luomisesta. Hänellä on presidenttisuunnitelmia.

Sarah WW sai potkut vuonna 2017. Kirjan mukaan hän oli suunnitellut irtisanoutumista jo aiemmin sekä vakavien mielipide-eroavuuksien että seksuaalisen ahdistelun takia, mutta terveydentila ja sairausvakuutuksen välttämättömyys Yhdysvalloissa saivat hänet lykkäämään päätöstä.

Vetävästi kerrottu kuvaus maailman kenties vaikutusvaltaisimmasta yrityksestä on runsas yksityiskohdista ja kammottavista käänteistä, tärkeä puheenvuoro. Kirjailijasta muodostuu hyvin ihanteellinen ja rohkea kuva, mikä voi tietenkin pitää paikkansakin. Sittemmin Sarah Wynn-Williams työskentelee tekoälyn parissa, jossa riskit ovat samankaltaiset kuin Facebookin esille tuomat ja panokset aivan liian korkeat, toteaa hän. 

Meta on nostanut kirjasta oikeusjutun sopimusrikkomukseen vedoten ja kieltänyt kirjailijalta teoksen markkinoinnin ja mainonnan. Se on tietenkin kasvattanut kirjan myyntiä tehokkaammin kuin mikään kampanja.

En ole vieläkään Facebookissa tai Instassa, eikä syynä ole mikään ylevä periaate. En vain ole saanut aikaiseksi ja mitä pidemmälle aika kuluu, sen vähemmän se kiinnostaa. Ehkä jonain päivänä vielä.


Sarah Wynn-Williams: Edesvastuutonta väkeä. Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä
Careless People: A Cautionary Tale of Power, Greed, and Lost Idealism, 2025, suomentanut Taru Luojola 
- Teoksen alkuperäistä nimeä ei löydy suomennoksesta!
Kosmos/WSOY, 2026, 427 s




tiistai 13. lokakuuta 2026

Paco Cerdà: Läsnä! Matka espanjalaisen fasismin juurille

Kannen kuva Instituto del Patrimonio Cultural de 
España, Ministerio de Cultura

Puoli Espanjaa on muuttumassa teatteriksi. Valot ovat sammuneet. Näytös voi alkaa.

Espanjan sadan vuoden takaista historiaa valaisevan (dokumentti)romaanin, Paco Cerdàn Läsnä!, espanjaksi Presentes, tunne duende ei tule flamencosta, vaan valtaan nousseen diktatuurin saappaiden kopinasta ja paatoksellisesta kuoleman kultista. Läsnä on falangistien tervehdys, jolla vastataan sodassa menehtyneen aatetoverin nimeen. Epäilemättä samalla ojennettiin käsi yläviistoon.

Vuonna 1939 Espanjan verinen sisällissota oli päättynyt tasavaltalaisten häviöön ja Saksan, Portugalin sekä Italian tukemien kansallismielisten/fasistien voittoon. Vaaleilla valittu kansanrintama oli aiemmin hävinnyt oikeistolaisten upseerien vallankaappausyrityksestä syttyneen sodan. Sisällissotaa pidettiin myöhemmin toisen maailmansodan kenraaliharjoituksena. Sellaiselta sopalta se todella vaikuttaa. Wikipediasta voi lukea tiivistelmän aiheesta.

Francisco Francon diktatuurin alkuvuosiin sijoittuu makaaberi näytelmä, jolle Cerdàn teoksen runko rakentuu. Pienen falangistipuolueen johtajan José Antonio Primo de Riveran ruumis nostetaan Alicanten hautausmaalta ja aatetoverit kuljettavat ruumiin kantaen harteillaan kuninkaiden hautapaikkaan El Escorialin luostariin, lähellä Madridia. Matka halki Espanjan, 467 km, kestää 11 päivää, 20.-30. marraskuuta 1939. Kulkue, näkyvä spektaakkeli osoittaa koko kansakunnalle kansallismielisten, francolaisten voiton. Sisällissota on takana, mutta voittajat eivät lepää. Tasavaltalaiset, heiksi todetut ja epäillyt etsitään ja löydetään. Kosto elää.

Espanjalaiset, huomio: Espanja pysyy sotajalalla niin sisäisiä kuin ulkoisiakin vihollisiaan vastaan. Ikuisesti kaatuneilleen uskollisena maamme suuntaa Jumalan armosta kohti vääjäämätöntä kohtaloaan Yhtenä, Suurena ja Vapaana. Muistaminen, miekka ja sota. (Kansakunnan Ääni radiopuheessaan 3. huhtikuuta 1939)

José Antonio oli pienehkön falangistipuolueen perustaja eivätkä hänen välinsä Generalissimus Francisco Francoon, fasistisen kansallispuolueen johtajaan vaikuta olleen säröttömät. Diktaattorit eivät mielellään näe päälliköitä tai niiksi haluavia lähellään. Falangistit oli niin pieni puolue, ettei se viimeisissä vapaissa vaaleissa saanut kansanedustajan paikkaa. Niinpä diktaattori otti ryhmän omiinsa.

Sodan aikana oikeiston ja vasemmiston radikaalien välisissä väkivallanteoissa tasavaltalaiset tappoivat José Antonion. Parin vuoden ajan hänen kuolemansa salattiin, kunnes hallinto oli varmistanut asemansa. Hänestä alettiin käyttää nimitystä Läsnäoleva ja hänestä rakennettiin pyhimys, marttyyri ja kansallissankari. Ruumis nostettiin haudastaan ja kuljetettiin haudattavaksi kuninkaiden kanssa. Kirjassa kulkueen 11 päivää muodostavat kirjan luvut.

Kirjailija ja toimittaja Paco Cerdà kulki saman matkan ja kirjasi samalla havaintonsa reitin varrelta, kylistä ja kaupungeista, tutki arkistoista historiallisen tapahtuman vaiheita ja rinnakkaiskertomuksena kertoi samanaikaisista voitettujen kohtaloista, jotka ovat jääneet näkymättömiin. Ne ovat kertomuksia teloituksista, vankileireistä, ullakoille ja vajoihin kätkeytyvistä perheenisistä, pakomatkoista, pelosta ja nälästä ja alkavan diktatuurin mielivallasta. 

Jotkut pääsevät pakenemaan Portugaliin ja meritse Argentiinaan tai Englantiin. Reitti ei ole helppo merilläkään, natsien sukellusveneet partioivat alueella kuin krokotiilit tropiikin joissa.

Kirjastoissa suoritetaan puhdistuksia kielletyistä kirjoista. Francon tytär haluaa itselleen kaikki tarjolla olevat  kappaleet suositusta lasten kirjasarjasta, jonka kirjoittaja on jo paennut Argentiinaan.

Tämän teoksen lopussa on laaja lähdeluettelo päiväkirjamerkinnöistä, kirjeistä, blogeista, muista historiateoksista, joista ovat peräisin kuvaukset lukuisten nimeltä mainittujen naisten ja miesten, isien, äitien ja lasten sekä rakastavaisten kohtaloista. Eulalio, Pepe, Weddel, Pilar, tyttö, Miguel, Francisco, Andrés, Amelia, Matilde, Luis, Angel... Samanaikaisesti valtiollinen propaganda keskittyi yhdestä haudasta esiin kaivetun ruumiin hautajaissaattoon halki maan.

Läsnä! on moneen kertaan palkittu Espanjassa, sillä on ihailtava pyrkimys tuoda päivänvaloa diktatuurin prameiden seremonioiden kätköön jääville tarinoille. Koin kirjan tyyliltään hyvin raskaana. Massiivinen henkilömäärä uuvuttaa ja makaaberi hautajaismarssi kulkee synkän draamaattisessa rytmissä.

Suomennoksen alaotsikko lupaa enemmän analyysiä kuin mitä tässä kiihkeän  tunteikkaassa reportaasissa sitten onkaan. Tai ainakin se tulee pieninä palasina yhdentoista päivän seremonioiden ja ihmiskohtaloiden lomassa. Kirjassa on kirjallisia viitteitä Cervantesin Don Quijotesta Franz Kafkaan, Friedrich Nietzschestä Wisława Szymborskaan.

Romaani/tietokirja -hybridimuoto oli minulle haastava luultavasti myös, koska en tiennyt riittävästi Espanjan sisällissodan historiallisista taustoista, jotka tässä oli upotettu mukaan nopeina näyttämökohtauksina, esim José Antonion, falangistipuolueen perustajan kenraali-isän lyhytaikaisesta ensimmäisestä diktatuurista ennen Francon kautta.  

Paco Cerdà: Läsnä! Matka espanjalaisen fasismin juurille
Presentes, 2024, suomentanut Sari Selander
Siltala, 2026, 349 s