Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

Kirja kuin koru. Silkin sileät kovat kannet, napakat ja ehyet sivut, joilta Eeva Kilven mietteet ja aforismit virtaavat kuin mainingit ulapalta, ajan yli, ajattomasti. Samalla niin henkilökohtaisia ja lähellä; ajatuksen voi poimia kuin rannan lämpimän kiven, veden hioman. Kansi: pikkulinnut ja lehvät johtavat sen metsikön siniseen hämärään, jossa Eeva Kilpi vielä vanhuksena kulkee. Ja haluaa loppuun asti pitää kiinni oikeudestaan siihen, vaikka huolestunut jälkipolvi alkaa nähdä sen hänelle vaarallisena.

Sininen muistikirja kerää kirjailijan päiväkirjamerkintöjä kahdenkymmenen vuoden ajalta, kaikkina vuorokaudenaikoina; päivämäärät ja kellonajat on huolellisesti merkitty. Pitkän elämän kuvista riittää monen yön uneen ja valvomisiin, aamun ensi hetkiin. Lapsuudenkodista mieheen ja rakkauteen, omista pojista lapsenlapsiin, ailahtelevista onnen tunteista yksinäisyyteen, kaivattuun ja ristiriitaiseen.

22.8.2003 klo 23.12
Minä elän muuten aivan normaalia elämää, minä vain huolehdin tästä vanhuksesta joka nyt olen.
Kyyditsen häntä paikasta toiseen, kävelytän häntä, käyn hänelle kaupassa, laitan hänelle ruokaa, siivoan hänelle ja kylvetän häntä. Puen hänet tilaisuuksiin, maalaan hänen huulensa, panen hieman punaa hänen poskipäihinsä, kampaan auki hänen tukkansa kun se on kuivunut kiharaiseksi papiljoteilla, pesen hänelle pyykkiä, ostan hänelle kukkia ja yritän pitää hänet hyvällä tuulella, vaikka se ei ole aina helppoa. Hän kärsii yksinäisyydestä, vaikka tarvitsee sitä ja hän kärsii myös kodittomuuden tunteesta, vaikka hänellä on kaunis koti, eikä hän aio koskaan sopeutua vanhenemiseen, vaikka arvostaa elämänkokemusta ja tuntee itse viisastuvansa koko ajan.

Sain kirjan Tarukirja/Margitin nobelveikkauksen arvonnassa. Kiitos Margit kirjahyllymme uusimmasta kaunottaresta!

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
WSOY 2019, 103 s
Graafinen suunnittelu Mika Tuominen

Kilpi, Eeva: Rajattomuuden aika/Kertomus lapsuudestani 
Luettu 12/2011

Eeva Kilpi on Karjalan evakko. Hänen kuvauksensa lapsuuden kodista Karjalassa ja perheen moninaisista suhteista ja ristiriidoista on elävää historiaa. Henkilökohtaisten kokemusten kautta tapahtumat tulevat ihmisen kokoisiksi ja ymmärrettäviksi. Koulun historian kirjoista vuosikymmeniä sitten luetut sodan vaiheet näyttäytyvät ihan toisenlaisina. Ja tietenkin ennen kaikkea kotiseudun ikävä kuuluu näissä muistoissa,  kun kotina on ollut iso ja viehättävä oma talo luonnonkauniissa Karjalassa. Eeva Kilpi on yli 80-vuotias ja siksi monissa pohdinnoissa on ihmettelyä myös omista reaktioista ja toimista, inhimillistä jälkiviisautta.

Pertti Lassila Hesarissa:

Kilven lapsuuden maailma oli Hiitolassa Karjalassa, joka sodan jälkeen jäi Neuvostoliitolle. Pitäjä kylineen ja asukkaineen, maisemineen ja taloineen kasvaa silmien eteen, ja melkein aina on kesä. Kilpi palasi katsomaan kotiseutuaan vasta 1990, kun Neuvostoliitto oli henkitoreissaan.

Karjalan menettäminen on hänelle niin kuin niin monelle hänen kohtalotoverilleen kohtuuton vääryys.

Perheen isä oli puukauppias ja liikemies, äiti ponnisteli porvarillisen rouvasroolin ja uskonnollisen kilvoittelun ristiriidassa. Kertomuksessa esiintyy tietysti koko joukko perheenjäseniä ja sukulaisia, kuten pikkusisko, äidin vanhemmat ja veljet, tädit ja sedät.