Näytetään tekstit, joissa on tunniste Whitehead. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Whitehead. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. maaliskuuta 2022

Colson Whitehead: Harlem Shuffle


Nickelin pojat teki valtavan vaikutuksen ja kirjailijanimi Colson Whitehead painui mieleen. Harlem Shuffle -romaanin nimelle ei ilmeisesti ole löytynyt iskevää suomennosta (tai ruotsinnosta), mutta kai se tarkoittaa Harlemin meininkiä ja elämäntapaa 60-luvun alun New Yorkissa. Sitä siinä kuvataan: Harlemin omintakeista hektistä sykettä, valoa ja varjoa, rasismia ja rikollisuutta, musiikkia ja ravintoloita, iloa ja elämänhalua, monen tyyppistä yritteliäisyyttä ja usein toistuvia rotumellakoita.

Nuoren perheen isä Raymond Carney on kunnianhimoinen huonekalukauppias, joka tuntee paikalliset markkinat ja laadukkaimmat sohvat. Hän on pelätyn edesmenneen gangsterin poika, joka haluaa elämässä enemmän, turvatumpaa tulevaisuutta. Pyrkimystä ei helpota läheinen suhde serkkuun, Freddieen. Käytännössä isättömät pojat ovat kasvaneet lähekkäin kuin veljet, mutta aikuisena ystävyyttä koetellaan. Freddiellä on taipumus sotkeutua hämäriin puuhiin. Hädän hetkellä hän turvaa vastentahtoiseen Rayhin, joka näkee tilanteissa toistuvan uhan omille tavoitteilleen. Ei ollut tarkoitus että sinä joudut pulaan.

Ei Raykään ole mikään pulmunen, hän rahoittaa bisneksensä huonompia aikoja välittämällä varastettua tavaraa. Tarkoitus on silti pienentää harmaata aluetta elämässä ja uida selkeämmille vesille, yhdessä kaikin puolin kunnollisen vaimonsa Elizabethin kanssa. Korttelissa toimii mafiatyyppinen suojelurahakäytäntö, jossa paikallinen poliisikin on mukana. Rehellisen bisneksen teko ei ole tehty helpoksi näillä nurkilla.

Rasismi elää ja voi hyvin 60-luvun Harlemissa, puhumattakaan muista osista Yhdysvaltoja. Elizabeth tarjoaa matkatoimistotyössään mustille opastusta matkustamiseen. Aiotteko sukuloimaan Georgiaan? Tässä turvalliset reitit, jotta ette eksy vitivalkoisiin kaupunkeihin ja alueille, joissa helposti käy kalpaten, ja tässä lista kylistä ja kaupungeista, jotka on viisainta kiertää kaukaa, jos henki on kallis. New York on sittenkin mustille parhaita paikkoja. Freddie ihmettelee maata kolutessaan meininkiä etelämpänä, jossa KKK marssii missä huvittaa, eikä ketään kiinnosta.

Yhteiskunnallista hierarkiaa löytyy tietenkin mustienkin keskuudessa. Rayn appivanhemmat ovat tietoisia omista piireistään eivätkä kätke epäluulojaan tyttären löytämää aviomiestä kohtaan. Elizabeth odottaa toista lasta eikä Alma ole vakuuttunut, että tyttären perheen koti huonommalla alueella on enää turvallinen. Tuollaiset kädet taskussa maleksivat katunekrut tiedetään kyllä.

Korruptio kukoistaa yrittäjien keskuudessa ja Raynkin tähtäimessä on oikean sisäpiirin, äveriäiden mustien Dumas Clubin jäsenyys, jossa osattiin oikeat voitelukeinot ja tiedettiin mihin kermankuorinnan keskusvirastoon piti toimittaa lahjuksia tarvittavia lupia tai lainoja saadakseen. Tämä projekti kehittää kertomukseen uusia jännitteitä ja lisää pikkunilkkejä ja isompia konnia. Ovi astetta isompiin keikkoihin avautuu Freddien uuden tuttavan, varakkaan van Wyckin suvun mustan lampaan Linuksen kautta.

Harlem Shuffle kuhisee tyyppejä ja näiden tarinoita, joita pienissä takaumissa valaistaan. Se tekee kertomuksesta levottoman seurattavan, koska jokaisen eteen putoavan hahmon tausta ei onnistu aina herättämään kiinnostusta. Jotain karsintaa olisi ollut tarpeen tehdä, jännite uhkasi kadota ja ajatus vaeltaa - Ukrainaan! (Luin jostain että kirja on syntynyt pitkän ajan kuluessa ja kirjailija on viimeistellyt sen koronapandemian aikana).

Rayn kunnollisen miehen tuskille ja katkeaville unille annetaan hieman liian paljon tilaa. Aika myöhään tarina alkaa vetää paremmin. Siinä vaiheessa Pepper-niminen hankala = monissa liemissä keitetty ystävä tulee kuvioihin ja Rayn hankkimalle uudelle kassakaapille tulee yllättäen käyttöä. Siinä vaiheessa mukaan tulee myös lakonista chandlermaista dialogia ja herkullisia murjaisuja kovapintaiselta tyypiltä, josta minulle tuli mieleen loistavan Langalla-poliisisarjan Omar Little. Muutoin romaani etenee ainakin aluksi hieman liikaa etäännytetyn kuvauksen kautta, vaikka Whiteheadin tyyli on loistavaa ja täynnä oivaltavaa huumoria. 

Puoli- ja täysrikollisia hahmojaan Whitehead kuvaa vivahteikkaasti, kaikissa on aina pisara muutakin kuin pahuutta. Kuten Woody Allenin elokuvat, tämä kirja on täyttä New Yorkia, sen harlemilaisesta kulmasta katsottuna.

Colson Whitehead: Harlem Shuffle, 2021
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava, 2022, 374 s


perjantai 24. huhtikuuta 2020

Colson Whitehead: Nickelin pojat



Koulun alkaminen merkitsi tutustumista Tallahasseen valkoisen nuorison tuoreimpiin herjoihin, jotka uusiutuivat joka vuosi siinä missä kampaukset ja helmanmittakin. Oli nöyryyttävää avata biologiankirjasta ruoansulatusjärjestelmää käsittelevä luku, kun sivulla luki Kuolema NEKRUILLE!

Kuusikymmentäluvun Yhdysvalloissa Martin Luther King pitää puheita rakkauden voimasta, rotusorron vastaisia mellakoita nähdään, mutta nuorille mustille loukkaukset ovat niin jokapäiväisiä, ettei niitä ole varaa jäädä märehtimään. Huomio on suunnattava oikeisiin asioihin. Valkoihoisten käyttämät oppikirjat kierrätettiin huomautuksilla koristeltuina mustille koululaisille.

Colson Whiteheadin romaani Nickelin pojat kertoo Elwood Curtisin ja hänen kaverinsa Turnerin tarinan. Se kuvaa sitä, kuinka mustalle pojalle autokyyti, puhumattakaan jokaisesta kohtaamisesta valkoihoisen asetta kantavan miehen kanssa on kohtalokas, vaikka mies olisi resuinen ja krapulassa. Jokainen sattumanvarainen tapahtuma voi suistaa isoäidin kasvattaman yksinäisen pojan kohtaamaan vuosikymmeniä toimineen yhteiskunnallisen rakennelman, jossa sadistiset miehet saavat toteuttaa mielihalujaan seurauksista välittämättä. Sellainen paikka on Nickelin kasvatuslaitos Floridassa. Sen pohjoislaidalla sijaitsee salainen hautausmaa Boot Hill ja lähempänä Valkoinen talo eli Jäätelötehdas. Jäätelötehtaassa sai erivärisiä mustelmia. Kasvatuslaitoksen tarkoituksena on kasvattaa nuorista lainrikkojista kunnollisia kansalaisia. Heitä sanottiin oppilaiksi erotuksena vankiloiden väkivaltarikollisista. Nickelissä väkivaltarikollisia oli ainoastaan vartijoina, Elwood täydensi tekstiä mielessään. ---luultavasti puolet koulun työntekijöistä sonnustautui viikonloppuisin Klaanin kaapuun.

Elwood on vanhempiensa hylkäämä, siivoojaisoäidin ruokkima poika, sitkeä ja opinhaluinen, jonka Martin Luther Kingin puheet pitävät optimistisena idealistina, Nickelin laitoksessakin. Siellä hän kohtaa Turnerin, kyynisen ja ovelan pärjääjän, joka oudon itsevarmana kellui ikiomassa rauhan kuplassaan. Heillä ei ole taustassaan paljon toisiltaan kadehdittavaa, mutta Turner - jolla on repaleinen kulkukissan korvalehti - päättelee että hänen alkoholistiäitinsä sentään välitti hänestä enemmän kuin äiti joka lähtee lopullisesti. Kumpaakaan ei äiti odottanut. Kasvatuslaitoksessakin toistetaan ulkopuolisen maailman hierarkiaa, mustat ja valkoiset pojat pidetään omissa taloissaan. Meksikolaista pompotellaan puolelta toiselle; väri on epäselvä.

Colson Whiteheadin kuvaus on väkevää. Se tekee näkyväksi rotusorron väkivaltaisen jäljen, joka jatkuu armottomana vuosikymmenestä toiseen, huolimatta virallisista lainmuutoksista, uusiutuvista skandaaleista, kuten Nickelin tapaisten laitosten vääryydet, salaiset hautausmaat, joita kaivetaan vuosikymmenten jälkeen; niistä löytyneistä luista analysoidaan kidutuksen jälkiä.  Niin paljon tuhlattuja elämiä.

Niin monta menetettyä neroa - eivät tietenkään kaikki heistä, sillä esimerkiksi Chickie Pete ei ollut mikään ruudinkeksijä - mutta heiltä oli riistetty tavallisenkin elämän pienet ilot. Heistä oli tehty ontuvia raajarikkoja jo ennen kisan alkua, eikä heistä ollut elämään normaalia elämää.

Kahden eri tyyppisen päähenkilön kautta kirjailija valottaa Martin Luther Kingin rakkauden täyteistä käskyä ja vaikeutta uskoa sen tehoon, kun valkoiset verikoirat juoksevat kintereillä aseet ojossa. Romaanin loppupuolella kertomus tulee nykyaikaan ja New Yorkiin. Elwoodin ja Turnerin elämät ovat yhtä yllättävällä ja traagisella tavalla. Kertojalla ei ole ollut vaikeuksia löytää vastinetta todellisuudesta: Dozierin poikakoulu, josta oli kerrottu vuonna 2014 Tampa Bay Timesissa. Arkeologien hautapaikkatutkimukset ovat olleet ensiarvoisen tärkeää aineistoa.

Nickelin pojat on vaikuttava, koskettava - ja taas kerran, niin mahdottomalta kuin se aiheen perusteella kuulostaakin - paikoitellen myös hauska. Kertoohan se elämänhaluisista nuorista ihmisistä. Hieno suomennos myös. Mahtava romaani!

Päivitys 6.5.20: Nickelin pojat voitti romaanisarjan Pulitzer-palkinnon.

Colson Whitehead: Nickelin pojat
The Nickel Boys, 2019, suomentanut Markku Päkkilä
Otava, 2020, e-kirja