tiistai 11. syyskuuta 2018

Saluti da Genova

Teimme viikon reissun Genovaan. Alkuperäiseksi kohteeksi oli ajateltu Cinque Terre, Ligurian rannikon pikkukylät patikointimaastoineen ja jylhine rantoineen. Onneksi päädyttiin valitsemaan tukikohdaksi Genova, Helsingin kokoinen Ligurian maakunnan pääkaupunki ja Marseillen jälkeen Välimeren toiseksi suurin satamakaupunki.

Marseillesta olen joskus haaveillut, luultavasti elokuvien romanttisten satamanäkymien takia - joista ei sielläkään enää ole mitään jäljellä, todennäköisesti. Genovan iästä ei oikein löytynyt tarkkaa tietoa, mutta Pisan se voitti taistelussa meriherruudesta joskus 1200-luvulla, kun Italian niemimaa oli kaupunkivaltioiden kokoelma. Genova ei ole Italian turisti-imagossa niin näkyvä kuin Milano, Venetsia, Firenze, Napoli tai Rooma. Ja siksihän se olikin oikein hieno kohde, koska mikään ei turistin tunnelmaa niin voi pilata kuin toinen turisti.







Kaupunki on täynnä valtavia palatseja. Grimaldit ja muut vauraat laivanvarustajasuvut ovat rakennuttaneet näyttäviä fasadeja ja kauniita mosaiikkikuvioisia katukäytäviä kaarikäytäviin.

Palatseista huolimatta kaupungin tunnelma on rento ja kirjava. Vanhan kaupungin kujilla kulkevat perheet ja nonnat, joissain ovisyvennyksissä päivystävät prostituoidut, vieressä on leipäkauppa ja muita liikkeitä. Onko niin, että vanhat satamakaupungit ovat jo vuosisatojen ajan nähneet monenlaista elämän kirjavuutta ja siksi niiden tunnelma eroaa sisämaan kaupungeista?


Piazza de Ferrari on Genovan keskusaukio. 













Paikallinen välipala on foccaccia, parhaimmillaan rapean ilmava herkku, joka voidaan syödä sellaisenaan tai erilaisilla juusto- y.m. täytteillä maustettuna.









Iän myötä koirakin tietää, että italialaisen signoran juttu ei ihan heti lopu...





Tässä bambinolle soitetaan Paganinin mallin mukaan. Alkuperäinen Paganini-viulu löytyy läheisestä Palazzo Rossosta.

Italianot ovat komeita, naiset kauniita.Tässä postimies hommissa.

Via Garibaldilla tai Strade nuovella voi lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla: Palazzo Rosso, Palazzo Bianco ja Palazzo Doria Tursi, kolme eri museota. Tosin homma on aika rankka 30 asteen helteessä, palatseissa on paljon portaita ja loputtomasti taidetta, vanhaa sellaista, huomattavia nimiäkin kuten Dürer, Veronese, Guercino, Strozzi, Grechetto, Van Dyck.










Palazzo Reale, kuninkaallinen palatsi







Kuten vanhalle merenkulun mahtikaupungille sopii, Genovan vanhan sataman, Porto anticon tuntumassa on Välimeren suurin merenkulkumuseo, Galata Museo del Mare. Siellä kerrotaan merenkulun historiaa vuosisatoja sitten ja myös aika ajankohtaista asiaa eli italialaisten maastamuutosta. Näyttely on rakennettu huolellisesti. Sieltä löytyy laivanrunkoon sisustettuja hyttejä ja jopa siirtolaisviranomaisen koppi, jossa hän haastattelee hakijaa. Museokävijälle koppi kertoo maasta lähteneiden italialaisten historiaa.  Tämä osa museosta oli vaikuttavin, koska sillä on niin tiukka kytkös tämän päivän siirtolaisten elämään. Vaikka laivoilla oli Titanicin -tyyppinen tiukka yhteiskuntaluokkaranking ja köyhien alin kerros oli lohduttoman paljas, monille jo matka toi silti parannusta elämään: siellä sai ruokaa. Määränpäänä oli Ellis Island New Yorkissa tai La Fazenda Brasiliassa.

Tiskille oli asennettu näyttö ja siellä virkailija puheli hakijalle. Museokävijällä oli lippu, joka syötettiin merkkivalon lukijalle. Sitä seurasi virkailijan kuulustelu: hakija sai töykeään sävyyn moitteita ja hylkäävän vastauksen tai nuori nainen flirttailua ja lupauksia paikasta laivalla.


 Museon rekvisiittaan kuului kopioita alkuperäisistä siirtolaisviraston dokumenteista, Napolista vuodelta 1922.


Merenkulkumuseon läheisyydessä on vielä Euroopan hienoimpia akvaarioita, jossa tehdään myös monenlaista työtä merten ja niiden uhanalaisten eläinten hyväksi. Hieno idea oli laittaa värikkäiden koralli- ja meduusa-altaiden jälkeen allas, jossa merensinessä huojui muovikasseja. Ihmiset pysähtyivät hämmentyneinä kameroineen niiden edessä, valmiina ottamaan seuraavan kuvan mutta ihmeissään sen sisällöstä. Totuuden hetki.

Genovassa on Euroopan laajin asuttu keskiaikainen kaupunginosa. Se on täynnä pikkuruisia hämäriä kujia, jotka nyt osoittautuivat myös mukavimmiksi. Helle vielä syyskuun alussa täällä ei ollut ihan toiveissa, mutta niin vain saimme sitäkin täyslaidallisen tai -paidallisen.




Ei armeijaa, ei rajoja, ei sotaa - on joku toivonut
Tuli sekin päivä kun astuimme junaan ja lähdimme junalla kohti Cinque Terren kyliä, runsaan tunnin matkan päässä Genovasta: Monterosso al Mare, Vernazza, Corniglia, Manarola ja Riomaggiore. Täällä oli tarkoitus patikoida ainakin Via dell'Amore, maineikkain reitti Riomaggioresta Manarolaan. Kuinka ollakaan, ilmeni että reitti oli ollut suljettuna jo vuodesta 2013! Mikä helpotus, sillä hiki virtasi, söimme focacciat, joimme oluet ja vaihdoimme laivaan. Siis jonotimme, tuhansien muiden mukana - milloin junaan, milloin laivaan, milloin vessaan. Sitä on turismi pahimmillaan, jonotusta, odotusta, hikoilua.















Niinpä kun päivä turistihelvetissä on suoritettu - näkymät ovat tietenkin kauniita, siksi tänne on tultu, siksi tänne suunnistavat miljoonat turistit vuosittain - on aika antaa sielun levätä ja vaeltaa kohti Villa Durazzo Pallavicinin puutarhoja Peglin entisessä pikkukaupungissa, nykyisessä Genovan lähiössä, jonne pääsee puolessa tunnissa lähijunalla Genovasta.  Per scoprire la meraviglia che c'è in te - löytääksesi ihmeen joka sinussa on. Sanotaan esitteessä.  Puisto on 1800-luvun alussa rakennettu englantilaisen romanttisen tyylin mukaan, lampineen, huvimajoineen, kameliakujineen. Puut ovat mahtavia, pinjat ja yrtit tuoksuvat.













Kotiinpaluu toi pientä säröä saavutettuun mieleenrauhaan; kaikki kulkuneuvot olivat myöhässä, ensimmäisestä junasta seuraavaan ja lopulta lentoon. Milanossa turisteja ei pahemmin hellitä, ihmispolot matkalaukkuineen saavat itse yrittää arvailla milloin juna saapuu terminaaliin. Asemia ei kuuluteta, näyttö ei toimi, eikä asemien nimiä näy junaan. Intialaismieskin huudahti 'Malpensa' jo kolme pysäkkiä ennen oikeaa ja oli laukkuineen hyppäämässä laiturille, vaikka rouva istui kaikessa rauhassa penkillä. Vielä Helsingin lentokentällä koettiin viimeinen viivästys, kun laskutelineen pyörät eivät suostuneet enää liikkumaan ja traktorilla vedettiin kone paikoilleen.










2 kommenttia:

  1. Kiitos monipuolisesta matkakertomuksesta! Luin ja katselin kiinnostuneena, erityisesti koska starttaamme aika pian itsekin Italiaan ja aiemmin olen ollut vain Sisiliassa.

    Menemme kolmen sukupolven matkalle, viikon mekin, Toscanaan, Livornon lähelle merenrannan pikkukylään, jonka nimeä en edes muista, hurjan pitkä nimi. Poika vuokrasi airbnb:n kautta talon ja auton Roomasta kentältä. Me lomailemme pienimmän, alle kaksivuotiaan mukaan, eli aika paljon vietetään varmaan aikaa siinä omassa pihassa altaalla ja lähistöllä. Hän on kyllä tottunut reissaaja, joten eipä tiedä, mitä kaikkea on edessä. Olen päättänyt näillä sukulaismatkoilla antaa toisten suunnitella, ja aina on ollut kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli jo kymmenes matka Italiaan, kolme on sisältänyt kielikurssin. Mukavaa olikin todeta, että italiani löytyi - vaikken ole sitä moneen vuoteen nyt aktiivisesti ylläpitänyt. Siitä oli apua monissa tilanteissa. Skandinaviassa on ihan toista tuo englannintaidon yleisyys.

      Teidän matkanne on luultavasti optimaalisesti sijoitettu säiden suhteen. Meidän oli vähän turhan aikaisin. Eihän se ollut mikään yllätys, että helteet olivat vielä paikoitellen tukalat. Onneksi B&B majoituspaikassa oli tosi hyvä ilmastointilaite.

      Poista