perjantai 12. kesäkuuta 2020

Herman Koch: Suomen päivät


Muisti on jäätynyt vuoristojärvi, johon tehdään avanto. Siitä avannosta sitten ongitaan kaloja toistensa perään. Joka ei tee avantoa ei saa saalistakaan.

Herman Kochin lukijana muistan entuudestaan hänen teräväpiirtoisen psykologisen katseensa. Sen tuottamia havaintoja on usein maustettu katajanmarjamaisen kitkerällä vivahteella, joka värittää huumorinkin mustaksi. Eikä siltä katseelta säästy kukaan, ei edes Herman Koch. Suomen päivät on hänen viimeisin, autofiktiivinen teoksensa, muistelma lapsuuden perheestä, vanhemmista, perhesuhteista, oman maailmankuvan hahmottumisesta. Ja 19-vuotiaan Hermanin ensimmäisestä irtiotosta, matkasta talviseen Pohjois-Karjalaan vuonna 1973. Siellä hän vietti puoli vuotta. Ja tapasi Annan. Anna Karenina, niin hän muistaa tytön jolla oli venäläinen sukunimi.

Suomeen poika päätyy traagisessa elämänvaiheessa. Hänelle hyvin läheinen äiti oli kuollut. Etäinen isä, johon Hermanilla on ilmeisen vaikea suhde, jatkaa jo avioliiton aikana alkanutta suhdettaan erääseen leskirouvaan, vanhaan mummoon äitiin verrattuna. Äidin poika vihaa sekä naista että isäänsä tasapuolisesti. Isän suhtautumista leimaa epäily; pojan ajatukset kirjailijan urasta esimerkiksi eivät tietenkään vakuuta isää. Alkoholikin näyttää jakavan perhettä. Äidille ja pojalle maistuu.

Muistot nuoruudesta vuorottelevat romaanissa vuoden 2012 Suomen vierailun kanssa: Herman Koch vierailee kustantajansa Aleksi Siltalan kanssa Turun kirjamessuilla esittelemässä viimeisintä teostaan, Lääkäriä. Ja vielä päästään vuoteen 2016, jolloin kirjailija autoilee nuoruusmuistojensa reittejä vaimonsa kanssa.

Hollantilainen, hontelo ja epäkäytännöllinen poika päätyy aika epätyypillisesti metsätöihin suomalaisten kolmisormisten sahurien keskelle, Matin ja Ritvan taloon, tarpomaan paukkupakkasissa syvässä lumessa. Luokkakavereita menee samanaikaisesti välivuodeksi Ranskan viiniviljelmille tai kibbutsille Israeliin.  Ainakin Herman pääsee perusteellisesti irti kotioloistaan, kieli jättää pojan usein ulkopuolelle ja ajatuksiinsa. Ilmiselvä kömpelyys koneiden kanssa saa lukijan jo pelkäämään hänen puolestaan, sen verran antaumuksella kirjailija kuvaa lukuisia tohelointejaan traktorin, moottorisahan ja muiden vempainten kanssa. Kaatui kerran moottoripyöräkin parkkipaikalla, vaikka piti vain coolisti sytyttää savuke ihailijoiden katsellessa. Terassilta kuului naurua.

Seitsemänkymmentäluvun Suomen kuva on aidon oloinen, isäntäväki ja työkaverit ovat puurtajia, köyhyyteen ja ankaraan luontoon tottuneita, mutta aika ystävällisiä. Tanssipaikalla Herman ihmettelee äitinsä näköisiksi kammattuja 16-vuotiaita, joiden kiharat istuvat liikkumattomina päässä. Lieksalaisten opettajien kanssa tehty hiihtoretki Lappiin jättää kuitenkin lähtemättömän muiston, sillä siellä häntä, viimeisenä hiihtelevää, mäen päällä odottaa Anna. I wait for you. Heidän jäähyväissuudelmaansa kannustavat retkeläisten aplodit.

Suomen päivät on myös runo, jonka Herman Koch löytää Turun kirjamessuilta, pienkustantajan ständiltä. Kirjoittajan etunimi on Anna ja siinä on kohtia, jotka hän osaa sovittaa itseensä. Äiti on kuollut. Runo ja sen todennäköinen kirjoittaja tuo muistelmaan romanttisen haikean sävyn, joka yllättävästi muuttuu suorastaan verhotuksi, tai no aika avoimeksi, ehdotukseksi saada yhteys. Kustantajalla on yhteystietoni. Koch jää miettimään, miksi vasta nyt. Nyt molemmat ovat ilmeisesti kirjoittaneet toisistaan.

Ennen kaikkea Suomen päivät on nuoruuden ahdistuksen ja etsinnän teeskentelemätön kuvaus. Herman Kochin nuoruutta on lämmittänyt erityinen suhde äitiin, jonka menettäminen on ollut kova isku. Kaikkea yhteistä olemista, puhumista tai enemmänkin vaikenemista isän kanssa tuntuu leimanneen teeskentely, vihaisuus ja loukkaantuminen äidin puolesta. Poika ei totisesti tee asioita isälleen ja leskirouvalle helpoiksi. Hänen ironinen ja näennäisen myöntyväinen käytöksensä ei merkitse mitään, hän vain panee heidät tarjoilemaan lisää geneveriä. Leskirouvakin osasi yllättää, saattoi jopa pelastaa Hermanin hengen sitomalla moottoripyörän kanisterit paremmin.

Alle parikymppinen poika on jäänyt aika yksin äidin kuollessa eikä isä ole osannut/saanut tulla lähelle. Hermanin tunnelmat ja monet uhkarohkeat kuviot näyttävät lopulta suuren murheen aiheuttamalta masennukselta. Niitä korostavat traktoreiden ja moottoripyörän kanssa otetut isot riskit. Myös pari homoseksuaalisuuteen liittyvää kohtaamista kääntyvät siihen suuntaan. Baltimoressa väkivalta on lähellä, Amsterdamissa on kyse vain väärinkäsityksestä, mutta siinäkin lopullinen tulkinta on arvottomuus.

Olin autio talo, jossa oli jotain vikaa, talo, jonka avainta ei kukaan vapaaehtoisesti pyytäisi.

Yhtä lailla vetävästi kuin Herman Koch kirjoittaa fiktiivisiä romaanejaan, hän osaa rakentaa myös autofiktiivisen kertomuksen; se koostuu muistojen väläyksistä sieltä täältä, kiinnostavista jännitteistä, siinä pohditaan muistia ja unohdusta ja niistä kirjoittamista. Ja tietenkin tällä kertaa, siinä on suomalaiselle lukijalle tämä aina niin mielenkiintoinen mitämieltäulkomaalainenonmeistä - näkökulma. Minulle Herman Koch on mieluinen kirjailija. Suomen päivissä hänen tapansa muistella ja muistaa on rehellisen oloista - ainakin kaunistelematonta - ja huumori itseironista, paikoitellen oikein hauskaa.

Herman Koch: Suomen päivät
Finse dagen, 2020, suomentanut Antero Helasvuo
Siltala, 2020, 328s


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti