torstai 1. huhtikuuta 2021

Kiran Desai: Menetyksen perintö




Viides intialaistaustainen kirjailija lukuhistoriassani on taattua laatua kuten edellisetkin lukemani; yhtään pettymystä tai kylmäksi jättävää lukukokemusta ei ole tullut vastaan. Kiran Desain Menetyksen perintö on läheisintä sukua Aravind Adigan Valkoiselle tiikerille selkeydessään. Se johtunee maltillisesta määrästä henkilöhahmoja ja mutkattomasta rakenteesta. Yhteiskunnallisuus, kuohuva lähihistoria Intian poliittisesti tulenaroilla raja-alueilla taustoittaa tapahtumia samaan tapaan kuin Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriössä. Yhteistä kaikille näiltä seuduilta lukemilleni romaaneille on ironinen huumori, sillä "ironia on suojattoman ihmisen ainoa puolustautumiskeino". Sanoi Sergei Dovlatov. Se toimii laajemmassakin mittakaavassa, kolonialismin, korruption ja räikeiden varallisuuserojen todellisuudessa elävälle kansanosalle.

Kalimpong, entinen villakaupan keskus, kaupunki Himalajan Cho Oyun vuoren tuntumassa sijaitsee Länsi-Bengalissa, Gorkhalandin alueella. 1980-luvulla Intian nepalilaisten GNLF (Gorkha National Liberation Front) nousi kapinaan paikallista brittiläistaustaista ja intialaista eliittiä vastaan. Tämä myrskyisä vaihe on Menetyksen perinnön avaus- ja kulminaatiopiste, josta tapahtumia keritään auki takaumina. Tuomarin ruostuneita aseita tulee ryöstämään nuorten poikien separatistijoukko.

Vanheneva, erakoitunut ja äreä tuomari Jemubhai Patel asustaa entistä ylellistä, nyttemmin rappeutuvaa taloa yhdessä irlanninsetteri Muttin kanssa. Tuomarin ainoa ja suurin rakkaus, Mutt syö parempaa ruokaa kuin talon kokki. Rauha särkyy, kun taloon muuttaa tuomarin luostarikoulusta kotiutettu - Intian ja Neuvostoliiton jo hiipuvasta romanssista - orvoksi jäänyt tyttärentytär Sai, jonka silmin tapahtumat enimmäkseen nähdään. Tuomari ei ole kiinnostunut lapsenlapsestaankaan, mutta järjestää hänelle opetusta kahden varakkaan sisaruksen luona. Heiltä ei riitä taitoa matematiikan opetukseen, siihen pestataan paikallinen köyhän perheen poika Gyam. Nuoret kiinnostuvat muustakin kuin matematiikasta. Eliitin Darjeelingin klubiin kuuluu kirjava joukko brittien suopeudesta nauttineita hyväosaisia, jotka matkustelevat tarpeen mukaan Lontooseen ostoksille. 

Vaikka olettekin ehkä omaksunut eurooppalaiset tavat ja tottumukset, olkaa rohkea ja osoittakaa, että ette häpeä intialaisuuttanne, ja tunnustakaa kaikissa vastaavissa tapauksissa sitä rotua, johon kuulutte. (H. Hardless, The Indian Gentleman's Guide to Etiquette) - Noin siirtomaaisännät opettavat intialaisia häpeämään intialaisuuttaan.

Tuomarin nuoruusmuistot, avioliiton hankala taival vanhempien valitseman vaimon kanssa tuovat hykerryttäviä havaintoja kulttuurien törmäyksistä. Samalla ne peittävät sen synkemmän totuuden, että Cambridgessä opiskellut poika halveksii omaa perhettään eikä myrkky lakkaa vaikuttamasta. Rotukoira, irlannin setteri on ainoa, joka saa hänen varauksettoman rakkautensa.

"Mitä sinulta sitten on hävinnyt?" "Powder puff." Puuterihuisku
"Mikä se on?"Jemu yritti selittää.
"Niin, mutta mihin sinä baba kiltti sitä tarvitset?" Muut katsoivat häntä huvittuneina. "Vaaleanpunaista ja valkoista - mitä? Sivelet sillä ihoasi? Miksi?""Vaaleanpunaista?" Jemun äiti tuli levottomaksi. "Onko sinun ihossasi jotakin vikaa?" hän kysyi huolissaan.

- - - "Jemulta on kadonnut powder puff", sanoi Jemubhain isä, joka ilmeisesti uskoi että kapine oli ratkaisevan tärkeä pojan työn kannalta.

Tragikoomiseksi luonnehdittu romaani kuvailee alkukohtauksen jälkeen tapahtumia hilpeässä valossa; Himalajan upean luonnon säteilyä, sadekauden jälkeisen kosteuden kaikkialle tunkeutuvaa kasvua - aniliininpunainen hyytelösieni alusvaatelaatikossa -, nuoren romanssin upottavaa syvyyttä, kokin joustavaa eloonjäämisoppia mielivaltaisten ja mitään näkemättömien hyväosaisten palveluksessa.

Mutta samoin kuin parempiosainen tuomari Jemubhai Cambridgessä, myös kokin poika Bizu kokee saman umpikujan edessään, New Yorkin Torttukuningattaren pohjakerroksen punkassaan, yhdessä muista maista rantautuneiden köyhien kanssa. Intialaiset asuvat vaihtuvien orjatyöpaikkojensa kellarissa rottien keskellä, mutta sitä salaisuutta ei kukaan halua paljastaa. Samanaikaisesti isät kotona kehuskelevat naapureilleen poikansa menestystä ja toiset isät seuraavat esimerkkiä lähettäen uusia onnen etsijöitä kellareiden kynnyksille.

Oli hirveää mitä intialaisille tapahtui ulkomailla - eikä sitä tiennyt kukaan, paitsi toiset ulkomailla asuvat intialaiset. Se oli tämän jyrsijöiden maailman oma likainen pikku salaisuus.

Kiran Desai näyttää kirkkaasti kolonialismin jäljen, sekä sen syntysijoilla, kun häpeä omasta imetään äidinmaidossa että maailman lentokentillä, joissa intialaiset green cardin haltijat seilaavat.

Oli hippi, joka oli hoksannut että ulkomailla voi välttyä olemasta ankea maahanmuuttaja ja viettää intialaisena ihanaa elämää solmuvärikansan keskuudessa suoltamalla kaiken maailman soopaa tyyliin hindulaisuus-mantra-tantra-maaemo-alkuperäiskansat-ykseyden voima-orgaanisuus-Shakti-ganja-kristallit-samanismi-intuitio.

Värit tummenevat romaanissa, viha ja kiukku nousevat syystä. Kuitenkaan ei romaani tarjoa yksinkertaisia ratkaisuja tai sankarikuvastoa kenestäkään, varsinkin kun sen ihmiset elävät näin kuumina kiehuvilla alueilla kuin Intia - tai maahanmuuttajien New York. Menetyksen perintö voitti vuonna 2006 Booker-palkinnon. Kannattaa lukea palkittuja, enimmäkseen ne ovat palkintonsa ansainneet, kuten myös tämä loistava, Kristiina Drewsin taidolla suomentama romaani.


Kiran Desai: Menetyksen perintö
The Inheritance of Loss, 2006, suomentanut Kristitina Drews
Otava, 2007, 548 s

 

6 kommenttia:

  1. Kiitos taas upeasta kirjaesittelystä. Ehkä syksyyn mennessä minäkin vapaudun muista puuhistani lukemaan maailmankirjallisuutta. Kertaan blogistasi, mihin kannattaa suunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissu. Hyviä kirjoja olen tosiaan lukenut paljon. Makuasia tietenkin. Taas kerran näkemys maailmasta avartui mielenkiintoisella tavalla.

      Poista
  2. Minä koin Menetyksen perinnön enemmän traagiseksi kuin koomiseksi kolonialismin vaikutusten kuvaukseksi. Hyvä kirja, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrontatyyli, semmoinen sarkastinen huumori tekee siitä tragikoomisen, aihe ja maailma, jota kuvataan on täynnä vastakohtia, kuin itse Himalaja. Totta, että sävy synkkeni hiljalleen. Minusta se oli vain niin upeasti kirjoitettu, että en kokenut lukemista missään vaiheessa raskaaksi.

      Poista
  3. Kiitos lukuvinkistä. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Royn suomennetut kirjat olen lukenut ja ihastuin niihin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pidit Royn romaaneista, tämä on sinulle hyvä lukuvinkki, ilman muuta. Kiran Desai ei näytä kirjoittaneen tämän jälkeen uutta romaania. Ajattelin sen luettuani, että tähän on vuodatettu kaikki ja kun siinä on onnistunut näin, ei tarvitsekaan.

      Poista