Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset

                                                                  Teos 2014, 487 s

Aimo ja Köpi, kaksi keski-ikäistä, oppinutta ja hyväkuntoista miestä soutaa Kustavista Hailuotoon. Alun perin matkan piti suuntautua Kokkolaan, oopperaan, mutta jatkuu sittenkin Hailuotoon asti. Niin kuulostavat miehet Juha Hurmeelta kaikissa pohdiskeluissaan ja sen verran vähän miehistä kerrotaan, että siinä näyttää soutavan kaksi pahvista juhahurmetta. Pitkän retken loppua kohden kaverusten matkanteostakin kerrotaan vähän enemmän ja alkavat Aimo ja Köpi siten muuttua vähän eloisammiksi, ja erillisiksikin, vaikka hyvin harmoninen parivaljakko on kyseessä. Mielipiteet käyvät hyvin yksiin ja loppupäässä aletaan jo telepaattisesti lähestyä toisen mietteitä.

Soutumatka on paitsi heinäkuinen luontoretki pitkin Länsi-Suomen rannikkoa, filosofinen matka taiteeseen, kirjallisuuteen, teatteriin, musiikkiin. Köpin ja Aimon vuoropuhelun kautta Hurme messuaa, saarnaa, paasaa, pohdiskelee, kertoo kaikesta tässä elämässä oppimastaan aina kosmologiaan ja alkuräjähdykseen asti, tai paremminkin sieltä saakka. Kustavista kun aloitetaan, niin Volter Kilvestä ja Alastalon salista sekä Saaristosarjasta. Ja paikkakunnista Laupunen ja Parattula – josta muuten mekin olemme lähteneet Iniöön omalle kesäpaikallemme vuosikymmenien ajan. Aimo kertoo aina päivän päätteeksi kansanperinne-tyyppisiä anekdootteja.

Vuorotellen nämä oppineet kaverukset saavat vettä myllyynsä toisiltaan. Kun toisen esitelmä – puhuttuja esseitä nämä ovat perehtyneisyydessään – pääsee päätökseensä, toinen on sillä välin vetristänyt puhumislihaksensa seuraavaan puheenvuoroon. Välillä soudetaan rantaan, etsitään leiriytymispaikka, joko virallinen tai epävirallinen. Tuntemattoman saunassakin piipahdetaan, mutta myös tuttujen kahvipöydissä, keitetään soppaa trangiassa, käydään ruokakaupassa ruokaostoksilla ja viinakaupassa viinaostoksilla. Sitten tehdään petipaikat, ja jos reitille osuu uimahyppyri rannalla, riittiin kuuluu molemmilla hypätä 10 metristä.

Täst'eteenpäin reitti olikin selvä kuin autokoulunopettaja. Vene laituriin, reppu selkään ja ripeää marssia Hernetkosken mökille 500 metrin päähän. Herne oli kotosalla ja kalasoppakin sopivasti valmiina. Herne oli siitä asiallinen jätkä, että se piti täysin luontevana, että Kustavista souti yllätysvieraita päivällispöytään.


Pääasia on yhteinen keskustelu, jossa rikastetaan lukijan tietopiiriä esimerkiksi monen suomalaisen jo manan majoille kadonneen kirjailijan kirjoituksista. Nopeita juoniselostuksia, analyyseja ja modernisoitujakin tiivistelmiä tarjotaan Volter Kilven lisäksi mm näistä: Juhani Aho, Bo Carpelan, Elmer Diktonius, Pentti Haanpää, Martti Haavio, Veikko Huovinen, Matti Hälli, Maria Jotuni, Ilmari Kianto, Aleksis Kivi, Selma Lagerlöf, Maiju Lassila, Väinö Linna, Veijo Meri, Timo K. Mukka, Nortamo, Teuvo Pakkala, Juhani Peltonen, Samuli Paronen, Samuli Paulaharju, Sakari Pälsi, Pentti Saarikoski, Pentti Saaritsa, Arto Salminen, Sally Salminen, Runar Schildt, Kaarlo Uskela y.m. Vastaava määrä ulkomaisia kirjailijoita Anna Ahmatovasta Virginia Woolfiin saa lumoutuneet arviot, joissa intohimoa ja rakastumista ei peitellä. Sillä jos Köpi ja Aimo jotain rakastavat niin kirjojen lukemista – se on perusasia, ja seuraavaksi niistä puhumista.

Eivät peittele Köpi ja Aimo myöskään suuttumustaan . 'Vittu mitä paskaa' tiivisti Alexander Stubb kommenttinsa Pohjoismaiden Neuvoston keskusteluista pari vuotta sitten. Sitä ei ollut tarkoitettu julkisuuteen. Köpi ja Aimo käyttävät samaa kieltä harkitusti ja julkisuuteen tarkoitetusti niistä asioista ja ilmiöistä, jotka sitä vaativat. Esimerkiksi Taru Mäkelän ohjaama elokuva Arto Salmisen romaanista 'Varasto' saa Köpin tulistumaan. Arto Salmisen provosoiva duunarikuvaus on vesitetty salonkikelpoiseksi ja hyväntuuliseksi komediaksi, särmät hiottu. Jo Hurmeen 'Hullusta' tuli selväksi kirkon ja uskonnon vastaisuus, ja niin tässäkin Köpi hyökkää uskonnon vallankäyttöä, tekopyhyyttä, eriarvoisuuden pönkitystä ja sovinismia vastaan. Ne ovat hänen – ja Albert Camusin - mielestä keinotekoisia tukipisteitä, ajatuksen kainalosauvoja ja tarjoavat ihmiselle vain rampauttavaa ja harhaanjohtavaa apua. Itse Jeesusta ei Köpillä ole mitään vastaan, esimerkiksi näin:

Jeesuksella ei ole muutoinkaan seksuaalisuudesta mitään rajoittavaa tai pahaa sanottavaa toisin kuin hänen vaikutuksensa synnyttämällä kristillisellä kirkolla, jonka pääteemoja kaikkinainen seksin demonisointi ja nujertaminen on ollut.

Kuin Hitchcockin filmeissä, joissa äijä itse vilahtaa ensimetreillä jossain katukuvassa ovesta sisään kadoten, tässä Juha Hurmeen teltta ilmestyy kavereiden naapurustoon oopperan aikana. Miehet eivät kohtaa tuttuaan hereillä, vaan Hurme on aamulla häipynyt ja jättänyt lapun, jossa kehottaa kavereita jatkamaan matkaa Hailuotoon. Näin tehtiin. Köpi perehdyttää soutukaverinsa myös teatterin ja musiikin maailmaan ja paiskaa tässäkin suustaan pohjattoman tietolaarin taiteen ja teatterin olemuksesta bluesin juurille. Kuulen hänen julistuksessaan teatterin ja taiteen tehtävästä - häiritä ihmisen laiskaa mukavuudenhalua, kohdata vieraus ja vihamielinen maailma, oppia että lopullista totuutta ja varmuutta ei ole - turkkalaisia kaikuja. Luulenpa olevani juuri noita henkisesti laiskoja, joita Köpi ja Aimo mäiskivät reippaalla kädellä.

Salvador Dalin valuvat kellot ovat pätevä kuvaus ajan todellisesta olemuksesta.

Köpi ihastelee monia muusikkoja eri sukupolvista Skip Jamesista Bob Dylaniin. Tässä pätkä hänen vuolaasta rakkaudentunnustuksestaan säveltäjä, muusikko Erik Lindströmille:
'Pikku midinetti' on kuin Tshehovin tai Maupassantin novelli yksinäisestä ompelijasta, joka tekee ammatikseen morsiuspukuja. Teksti operoi unen, unelman ja todellisuuden bermudankolmiossa varmoin ottein.

Juha Hurme on myös hyvin hauska kirjoittaja, Köpin ja Aimon soutumatka tarjoaa syvällisen kirjallisuus-, teatteri- ja taideanalyysin lisäksi monta raikuvaa naurua. Viime vuonna edesmennyt Martti Innanen suomalaisista muusikoista saa arvostavan muistokirjoituksen.

'Tyrvään närhet' täydentää Häme-trilogian sotkemalla menetetyn rakkauden ja Tyrvää-Borneo-reittiä seilaavan närhiparven inspiroimat kielikuvat lujaan poeettiseen umpisolmuun.

Hurmaava Juha Hurme ja sankarinsa Köpi & Aimo tarjosivat monta täysinäishyminöivää hetkeä. Sen lisäksi huomaan, että pitää tutustua Karen Blixenin Seitsemään salaperäiseen tarinaan ja Walt Whitmaniin. Noin alkajaisiksi. Mutta sataviisikymmentä muutakin vinkkiä tuli siinä samalla.

Merisoutu ja puiden välissä koskemattomassa maastossa puikkelehtiva perinteinen hiihto ovat samaa katoavaa perinnettä. Onneksi on Juha Hurme kertomassa niiden hyvää tekevästä vaikutuksesta.