Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Huiluvarikset metsästivät rikkaruohojen seassa ja seivästivät jakarandojen oksiin saaliinsa, kuolleet hiiret ja myyrät. Panin luurin paikoilleen. Kokosin kaikki löytämäni veitset metalliseeen uunivuokaan, heitin hetken mietittyäni myös paistihaarukan samaan läjään ja otin vuoan mukaan yläkertaan. Sammutin valot, vedin ikkunan eteen jakkaran ja panin kiväärin sen viereen seinää vasten. Istuuduin jakkaralle, odotin, kunnes silmäni tottuivat pimeään, ja vahdin lampolan ovea viskimuki kädessä.

Nuori nainen, Jake nimeltään ja karu olemukseltaan elää kuin jossain rajatilassa, voisi olla vaikka ydinsodan jälkeinen maailma, niin lähellä on paniikki, kaikkialla pelkoa ja kuin kädestä suuhun elämistä. Luonto ympärillä, yksinäisellä saarella jossain Englannin rannikolla tunkee silmille ja iholle, sekä kauniina että arvaamattomana mysteerinä, vaarallisena uhkana. Jake pakenee jotain ja kaukaa, Australiasta saakka ja on asettunut hoitamaan omia lampaitaan kauas lähimmästä ihmisyhteisöstä. Kaikki ihmiset ovat hänelle uhka ja hän on takaa-ajettu, tai tuntee itsensä sellaiseksi. Miksi ja mitä hän pakenee, sitä keritään auki kuin villalankaa, likaista ja rasvaista. Kärpäset pörräävät suupielissä ja lampaat määkivät mudassa. Lukiessa Jaken kauhunsekainen uhkaan valmistautuminen ja eloonjäämiskamppailu tarttuu, vaikka se mistä oikein on kyse, siitä ei oikein saa selvää.

Jaken lampaita alkaa kuolla selittämättömästi. Hän herättää epäystävällistä huomiota saarelaisissa ja ennen kaikkea, hän itse näkee kaikkialla vihaa ja vastustajia, sekä häntä kiusaavissa lapsissa että pubin miesporukoissa. Evie Wyld vetää villalankakerää auki, kohti kaikkea sitä mitä Jake on kokenut ennen kuin on tässä. Joka toisessa luvussa ollaan aina kauempana menneisyydessä, keritsemässä lampaita karskien miesten seurassa, hoitamassa vanhan Oton nälkiintyneitä lampaita ja seksitarpeita, Karenin kanssa maksullisen seksin töissä. Jossain Australian länsirannikolla häämöttää alkoholistiperhe ja alkukoti. Siellä on lähtöpiste, joka sekin on yhtä kohtuuton kuin kaikki muukin nuoren Jaken elämässä.

Evie Wyldin tavassa kertoa on jotain niin hypnoottista, että lukijana uskoo lukevansa tärkeää teosta vaikka ei oikein selviä, onko se sitä tai miksi se on sitä. Karusta maailmanlopun tunnelmasta, jossa iso peto, tunnistamaton, läähättää jossain mustassa lehvästössä ja nuori nainen kasaa suojakseen keittiöveitsiä, ojasta löydetyn miehen ja koiran nimeltä Koira tulee mieleen amerikkalainen elokuva Winter's Bone, Yhdysvaltain syrjäseudulle sijoittunut draama kovapintaisesta nuoresta naisesta, jolla on kohtuuttoman kova taakka hoidettavana ja rujoja miehenkuvatuksia ympärillään.

Evie Wyld kehittää taitavasti yllätyksellisiä käänteitä, vastaan tulee koruttomia tyyppejä ja mätäneviä nurkkia. Kauempana yhteisöstään, yksin, ihminen on selvemmin osa luontoa, lähellä lintuja, toukkia, kärpäsiä, lampaita, koiria.  Trillerimäisesti tunnelma tiivistyy kohti nollapistettä, alkuräjähdystä. Silti kaikkien kauhunhetkien ja odottavien tunnelmien, ilmaan heitettyjen aavistelujen jälkeen, mitään nättiä ja selvää loppuratkaisua ei nähdä. Moni selittämätön uhka jää sellaiseksi. Se on selvää, että Jake on nuori nainen, joka on saanut niukat eväät matkalleen ja arvet selkäänsä. Kotipuheluihin toiselle puolelle maapalloa ei vastata. Ja ojan pohjalta noussut mies voi olla suurin toivon pilkahdus.

Kaikki laulavat linnut päätyi luettavakseni Suketukselta, kuinkas muuten, aina yhtä luotettavalta inspiroijalta!

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
All the Birds, Singing, 2013, suomentanut Sari Karhulahti
Tammi 2016, 285 s