Clarice Lispector: Oppiaika eli Nautintojen kirja

Kuka minä olen? hän ihmetteli vakavassa vaarassa. Ja jasmiinipuun tuoksu vastasi: minä olen oma tuoksuni.

Oppiaika eli Nautintojen kirja ilmestyi Brasiliassa jo vuonna 1969, mutta suomennettiin vasta viime vuonna. Juutalaista Clarice Lispectoria on verrattu Franz Kafkaan. Romaanissa voi aistia 60-luvun henkeä; ranskalainen eksistentialismi oli muodissa, Jean-Paul Sartre, Simone de Beauvoir, Francoise Sagan ajan suuria kirjailijanimiä. Eksistentiaalisesta ahdistuksesta, elämän kärsimyksestä, kuoleman kaipuusta, ihmisyydestä ja jumaluudesta tässä on puhetta. Johtoteema, itsen etsintä on kiedottu rakkaustarinaan.

Romaani alkaa lyhyellä prologilla Kevään alku eli Välttämätön kuolema keskellä päivää. Siinä nuori, 25-vuotias Lóri, alakoulun opettaja Rio de Janeirossa tempoilee niin sekavissa tunnemyrskyissä, että niissä ei lukijana ole tuoreeltaan pysyä mukana. Luku alkaakin keskeltä lausetta, eikä kovin selkeitä taustoituksia ilmesty naisen myllertävää mieltä selventämään. Monologissa esiintyy kuitenkin jo Ulesses-niminen mies, tunteiden kohde. Prologin jälkeen seuraa Valoa, valoa, mikä merkitsee samaa myös lukijalle. Selkenevää.

Ulesses on naista vanhempi filosofian opettaja. He ovat rakastavaisia, jotka halutessaan vakuuttaa itsensä ja toisensa suhteen erityisyydestä, eivät halua intiimiä suhdetta ennen kuin ovat valmiita. Olla valmis tarkoittaa perusteellista kaivautumista omaan ihmisyyteen, elämän perimmäisen olemuksen selvittämistä niin pitkälle kuin se on mahdollista ja toisen tuntemista samalla perusteellisuudella. Jonkinnäköistä buddhalaista tietä kieltäytymisen kautta valaistumiseen siinä tavoitellaan; halu lymyilee ihon alla, mutta sille ei anneta periksi. Aluksi mies toimii kaiken, sekä itsensä että naisen tunteita hallitsevana opettajana, mutta keskinäinen arvostus on suurta ja suhde moderni, vapaa. Naisen matelevaa alistumista ei ole ihan helppo niellä, mutta opin tiellä tapahtuu joka tapauksessa muutosta eikä mieskään tavoittele lopullista valtaa - tässä idealistisessa rakkauskertomuksessa. Sillä nautinto ei ole vain fyysisessä vaan myös ajattelussa, niin he toisilleen opettavat.

Lórin monologeissa vuorottelevat riemastuneet oivallukset ja toisaalta pelot ja synkät epäuskon hetket. Hän lähettää vetoomuksia Jumalalle, mutta vaikuttaa että jumalan käsite ei kuitenkaan ole romaanissa perinteinen. Tai ainakin se venyy hyvin monenlaisiin panteistisiin käsitteisiin päätyäkseen ihmiseen itseensä. Luonto, sade, tuoksut, meri merkitsevät, samoin kuin luonnon antimet: peruna, hedelmät, kukat. No, jos asuisi Rion Ipaneman rannalla, heräisi aamuhämärissä ja sukeltaisi valtameren kuohuihin autiolla rannalla, jasmiini tuoksuisi yössä ja vesi olisi lämmintä mutta raskaan suolaista...olisihan se aika jumalaista. Kohtaamiset Ulissesin kanssa rantaravintolassa seuraavat yksinoloa, monologi vaihtuu vuoropuheluksi, jossa he tulevat toisikseen. Rakastavaiset asettavat ehtoja, mies koettelee naista kuin tikulla uunissa paistuvan kakun kypsyyttä.

Kohdittain Lórin merta ja taivaita syleilevät tuokiot maistuvat sanahelinältä, mutta välillä taas konkretia palauttaa maan pinnalle; taksimatka Rion yössä, Lórin köyhät oppilaat jotka palelevat Brasilian talvessa. Sama mikä pelastaa Lórin hysteeriseltä ja mystiseltä yksinäisyydeltä auttaa kyllä lukijaakin. Clarice Lispectorilla on maine vaikeasti lähestyttävänä kirjailijana eikä turhaan. En ole varma, mitä tästä ajattelen. Suomentaja Tarja Härkönen on kirjoittanut romaaniin jälkisanat.

Jälkikirjoituksessa kerrotaan, että romaani on kirvoittanut kirjallisuuden tutkimusta ja esseitä. Esim sen Jumala-käsitystä on tulkittu sekä uskonnolliseksi että ei-uskonnolliseksi. Laitetaan tähän nyt yhden viisaan tutkijan, Patricia Zecevicin tiivistetty ajatus romaanista: Oppiaika on tutkielma identiteetin syvimmistä tasoista, kosmisesta identiteetistä, joka ylittää ihmisen minän rajat, niin kansalliset ja yhteiskunnalliset kuin sukupuolisetkin. Tämänkään ajatuksen äärellä en ole varma, sanoisinko aamen vai päläpälä. Joka tapauksessa Lispectorin tyyli on loistelias ja tämäkin teos mielenkiintoinen, häiritsevä kerta kaikkiaan. Ja onko James Joycella sittenkään mitään tekemistä Ulissesin kanssa, se selviää myös jälkipuheesta.

Clarice Lispector: Oppiaika eli Nautintojen kirja
Uma Aprendizagem ou O Livro dos Prazeres, 1969,suomentanut Tarja Härkönen

Teos 2018, 178 s