Anne Applebaum: Demokratian iltahämärä

Autoritaarisuuden viettelevä kiusaus 

Anne Applebaum on amerikanjuutalaista syntyperää oleva toimittaja. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, muun muassa Pulitzer-palkitun Gulag: A History (2004) ja Iron Curtain: The Crushing of Eastern Europe 1944–56 (2013). Applebaum toimii professorina London School of Economicsissa ja kirjoittaa kolumnia Washington Post -lehteen. Hänellä on sekä Yhdysvaltain että Puolan kansalaisuus. Hänen aviomiehensä Radosław Tomasz Sikorski on nykyään europarlamentaarikko, konservatiivipoliitikko, joka aiemmin toimi Puolan puolustus- ja myöhemmin ulkoministerinä. Tuossa vaiheessa Puolaa johti jo, kuten nykyäänkin pääministeripuolueen, Laki ja oikeus -puolueen johtama kokoomushallitus. Jostain syystä kirjassa käytetään puolueesta (PiS) Laki- ja oikeudenmukaisuus -käännöstä.

Kirjassaan Applebaum tarkastelee viime vuosien poliittista muutosta ensisijaisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa nimenomaan maltillisen oikeiston näkökulmasta. Tässä näkyy historia ja Neuvostoliiton jälki: entisissä itäblokin maissa liberaali älymystö taitaa harvemmin sympatisoida vasemmistoa kun taas meillä ja Pohjoismaissa se on tavallista. 

Applebaum lähtee liikkeelle omasta, vaikuttavan laajasta tuttavapiiristään ja uudenvuodenkekkereistään vuonna 1999. Juhliin osallistui iso joukko journalisteja ja poliitikkoja. Tunnelma oli toiveikas uuden vuosituhannen kynnyksellä ja maailma avoin raskaiden vuosikymmenten jälkeen.

Näiden henkilöiden poliittinen kehitys lähti sittemmin eri suuntiin ja näistä henkilökohtaisista kertomuksista Applebaum lähtee pohtimaan muutoksia, joita nykyään enimmäkseen kutsutaan populististen liikkeiden esiinmarssiksi. Hän puhuu nativistisista liikkeistä, jotka yleisesti kertovat vastustavansa vieraiden kulttuureiden vaikutusta. Kuinka ihmeessä entisistä hyvistä ystävistä tuli vihamiehiä, jotka eivät vastaa viesteihin, mutta sen sijaan juonittelevat selän takana.

Mikä sitten on aiheuttanut tämän muodonmuutoksen? Olivatko jotkut ystävistämme aina olleet kaappiautoritaareja?

Hän viettää ilmeisesti päivänsä internetissä täysiaikaisena trollina edistäen  fanaattisesti kaikenkarvaisia salaliittoteorioita, monet niistä myrkyllisen antisemitistisiä

Tämä henkilökohtainen ja oikeilla nimillä käyty entisten ystävien takinkäännön arvostelu - oman edun hakeminen puolueuskollisuudesta ja entisten ihanteiden dumppaus - aiheutti lievää vastenmielisyyttä. Vaikka olisi hyvinkin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, mukana on selkään puukottamisen ja juoruilun makua. Samalla kuitenkin esimerkit elävästä elämästä, politiikan toimijoista, tekevät kirjasta kiinnostavamman. Ristiriitaista, tässä käsiteltyjen henkilöiden versiota tapahtumista ei kuulla.

Kiipijöistä, pyrkyreistä, opportuneista vailla ihanteita Applebaum käyttää nimitystä kirjurit. Kirjurit ymmärtävät tehtävänsä, joka on johtajien puolustaminen aina. Toisaalta henkilökohtaisen osion voi ymmärtää. Nykyisessä Puolassa, puhumattakaan Unkarista, moniääniselle keskustelulle ei ole julkisessa mediassa tilaa. Kirja on Applebaumin keino ottaa sitä tilaa ja ilmeisesti myös vastaus vihamielisiin kommentteihin.

Puolassa on muitakin politiikassa vaikuttavia veljeksiä kuin ministeriksi asti yltäneet Kaczyńskin kaksoset. Yhden veljesparin vastakkaisia teitä Applebaum käy läpi. Kun toinen veli saa häneltä arvostusta, toisesta hän maalaa täysin selkärangattoman niljakkeen. Siitä seuraa yleisiä määritteitä opportunistisesta poliitikosta. Hän ei ole ideologi tai tosiuskovainen, hän on mies, joka haluaa häneltä hänen mielestään evättyä valtaa ja mainetta. Miljonääri George Soroksen nimi oikeistolaisten ääriliikkeiden pääpahiksena ja salaliittoverkostonsa keskellä häärivänä ristilukkina on digiaikana levinnyt globaaliin tietoisuuteen, mutta varsinkin Unkarissa hänestä on rakennettu valtava sylkykuppi Orbánin ja hänen lähipiirinsä toimesta.

Käsiteltyään Puolan itselleen läheisimmät intrigit, Applebaum pääsee henkilökohtaisesta yleisempään ja taustoittaa analyysejään demagogian vetovoimasta sekä ranskalaisella Julien Bendalla että Hannah Arendtilla ja Theodor Adornolla. Viimemainittu pakeni natseja Yhdysvaltoihin ja tutki autoritaarisuuden houkutusta Freudin analyysein, mm tukahdutetun homoseksuaalisuuden ilmenemisenä.

Puola ei sittenkään ole vielä niin pahassa jamassa kuin Unkari, kuten on mediasta jo pitkään voinut lukea. Orbánin asemaa ja keplottelua kohti yksinvaltaa kirja kuvaa mielenkiintoisesti kuten myös hänen statustaan menestyksellisenä poliitikkona omien hengenheimolaistensa keskuudessa. Orbánin metodi toimii: Puhu tunnepitoisista aiheista. Esiinny läntisen sivilisaation puolustajana, etenkin ulkomailla. Silloin ei kukaan huomaa kotoista nepotismia ja mädännäisyyttä. Applebaum osallistui eurooppalaisten oikeistopuolueiden kokoukseen, jossa Orbàn oli kunniavieraana. Siellä hän oli kiteyttänyt viestinsä: tärkeää ettei joudu jakamaan valtaa toisten puolueiden kanssa ja että tiedotusvälineet ovat tukena.

Puolan ja Unkarin lisäksi, kirjassa käydään läpi Englannin UKIP-puolueen Brexitiin johtama polku, Boris Johnsonin vikkelät suunnanvaihdokset ja oikaisematta jääneet valheet, Espanjan VOX-puolue, Venezuela ja Trumpin kausi Yhdsvalloissa. Maita, joissa salaliittoteoriat ja valheet ovat jo saaneet suuren seuraajajoukon ja sen myötä nakertaneet vanhoja demokraattisia instituutioita. Eivätkä Trumpin presidenttikauden päätöskuviot edes ole ehtineet tähän kirjaan.

Monet teemat ovat tuttuja viime vuosien poliittisista katsauksista, joita esim Yuval Noah Harari ja monet muut ovat tuoneet esille.  Kirjassa on myös jonkin verran toistoa, ehkä Applebaum on käyttänyt muualla julkaisemiaan artikkeleita tai puheenvuoroja kirjaansa. Algoritmit ovat meidän aikamme vitsaus, josta Applebaum toteaa niiden totuttavan vihaan, suosiessaan tunnepuhetta, löytäessään somen käyttäjälle lisää samanlaista, vielä kärjekkäämpää keskustelua. Valheet leviävät digitaalisina maastopaloina, ilman että faktan tarkistajat ehtivät perässä.

Ketkä ovat eliittiä nyt, kun entinen meritokratia, ansioituneisuus ja asiantuntemus horjuu, kysyy Applebaum ja suree Englannin kunnianarvoisien toryjen puolesta, jotka tekivät EU:ssa hyvää työtä, mutta saivat kotimaassa kokea hyljeksintää. Pane tory kärsimään, tee hänestä europarlamentaarikko. Populistien mustavalkoiset ja yksinkertaistetut nostalgiaan vetoavat vastaukset hän näkee reagointina sirpaloituneeseen ja monimutkaiseen maailmaan, erimielisyyden kumuun. Esimerkiksi ulkomaalaisten ja muslimien vastustus on erityisen suurta Unkarissa, jossa koko kamppailu on harvinaisen perusteetonta, ulkomaalaisia ei edes ole.

Selkeästi Euroopan yhteisöä puoltavana Applebaun näkee myös ns nostalgisten konservatiivien hänen näkökulmastaan haukkuvan väärää puuta: EU nimenomaan pyrki suojelemaan ja edistämään eurooppalaista tuotantoa ja tavaramerkkejä ylikansallisten yhtiöiden ja pankkien hallitsemalta maalmalta. Modernit demokraattiset instituutit näyttävät byrokraattisilta ja hitailta nopeiden klikkausten maailmassa.

Yhdellä napin painalluksella voi puhelimitse tilata kengät, mutta Ruotsissa hallitusyhteistyöhön pääseminen voi viedä kuukausia.

Venäjän etnonationalismi Yhdysvaltain trumpilaisten ihanteena, siinäpä paradoksaalinen nykytilanne! Samaa Putinin kutsua kuulevat muutkin äärioikean puolueet ympäri maalmaa. Lisäksi heitä yhdistää moraalisen tasapäisyyden muoto: Trumpin Amerikka ei näe merkittävää eroa demokratian ja diktaturin välillä. Siinä America first tai 'mikä hyvänsä mikä minulle on parasta' -filosofian nihilistinen aate. 

Ehkä toivomme on populistien vaikeus mihinkään yhteistoimintaan, edes keskenään. Toiveikkaisiin yhteistoiminnan ajatuksiin Applebaumkin päättää. Kekkereihin, jotka pidetään vuonna 2019, korona-ajan kynnyksellä. 

Anne Applebaum: Demokratian iltahämärä. Autoritaarisuuden viettelevä kiusaus
Twilight of Democracy: The Seductive Lure of Authoritarianism, 2020, suomentanut Antero Helasvuo
Siltala, 2020, 207 s