Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

Kuvitteellinen La Matosan kylä Meksikossa toimii kirjailija Fernanda Melchorin kotiseudun, Veracruzin nuorten ihmisten näköalattomuuden peilinä hänen romaanissaan Hurrikaanien aika. Kylläpä piirsin ihan hemmetin hirveän kuvan Meksikosta - sehän on kuin Francis Baconin kauhumaalaus, hän toteaa Hesarin kirjailijahaastattelussa 9.9.21. 

Totta. Kuvaus on yhtä liskojen yötä, alusta loppuun. Murhatusta Noidasta lähdetään liikkeelle. Noitaan kanavoituu seudulla kaikki inho, pelko ja viha, mitä tuosta köyhyyden ja takapajuisuuden riivaamasta kyläpahasesta löytyy. Siihen tuovat mausteensa huumeet ja väkivalta, taikausko uskontoon sekoittuneena, machoilu ja homofobia, prostituutio ja pedofilia, laittomat abortit, nälkä ja työttömyys. Koko yhteisö porisee  myrkkyliemessä, josta ei kukaan näytä irti pääsevän.

Omassa hökkelissään asuva, mustiin harsoihin verhoutuva Noita on transvestiitti, homoseksuaali, kansanparantaja ja abortintekijä. Hän ja hänen talonsa on kaikkien machoilijoiden yhteinen vihan kohde, joka samalla houkuttaa ja viekoittelee, inhottaa ja pelottaa. Hänen uskotaan omistavan paitsi saatanallisia kykyjä myös kätketyn aarteen. Se on köyhyyden keskellä viimeinen niitti arkkuun. Naisille hän on ollut ainoa ja viimeinen toivo.

Kertomus vyöryy yhtenä mutavirtana, ilman otsikoita tai välikappaleita, dialogitkin kulkevat samassa virrassa, erottautumatta. Pintaan nousee aina vuorollaan yksi hahmo elämästään kamppailevien joukossa ja kukin tuo oman palasensa alun näkymään, jossa pikkupojat valmistautuvat kohtaamaan joelle upotetun ruumiin ritsoilla. Tuho on ennalta määrätty tämän kylän tytöille ja pojille, se on vääjäämätön, se on kohtalo.

Jokaiselle tytölle, kuten Yesenialle, opetetaan jo pienestä tytöstä kuinka mitätön tämä on. Pojat saavat lyödä ilman seurauksia, mummi lyö lisää. Naiset katkeroituvat ja kostavat synnyttämilleen tytöille, poikia rakastetaan. Isäpuoli saattaa Norman raskaaksi, sairaalassa hoitajat tietävät miksi ja kenen syy se on. Te heitukat ette osaa edes pyyhkiä omaa persettänne ja silti pitäisi jo päästä nussimaan, minäpä pyydän tohtorin kaapimaan sinut ilman puudutusta, josko sitten oppisit. Miten ajattelit maksaa sairaalalle tästä kaikesta, mitä? Kuka kantaa vastuun?

Melchorin maalaama lohduton maailma hyökyy lukijan päälle yököttävänä, sietämättömänä, mutta niin vaan hypnoottinen kerronta ja kolhittujen tyyppien huolellisen autenttinen kuvaus imee mutavyöryynsä. Jokainen vähäinenkin valon välähdys saa itseään suuremman merkityksen, kuten Luismin ja Norman hauras kohtaaminen ja epätodennäköinen rakkautta muistuttava tunne tässä pimeydessä.

Mitä mahtoi miehen päässä liikkua, kun tämä heräsi puoliltapäivin ja jäi istuskelemaan patjalle toljottaen armottomassa paahteessa halkeillutta pihamaata, pihapuissa mellastavien turpiaanien ja harakoiden ääntelyyn uponneena, hiukset takussa ja suu puoliksi auki. Mies oli niin ruma, Norma ajatteli tätä katsellessaan, ja silti niin kiltti, niin helposti rakastettava, mutta vaikeasti ymmärrettävä, miehestä oli vaikea saada otetta...

Melchorin kerronnasta mieleen palaavat jotkut Lucia Berlinin raadollisimmista novelleista, paikoitellen myös brasilialaisen Paulo Linsin Jumalan kaupunki. Köyhien ja osattomien elämä korruptoituneissa yhdyskunnissa, joissa ei apua tule jumalilta eikä esivallalta, on samaa, rajoista riippumatta. Meksikossa kuten Brasiliassa poliisi on mukana lupaavimmilla keikoilla ja mafiakin on juurtunut seuduille.

Haastattelussa kirjailija myöntää yhteytensä Gabriel Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyteen. Hurrikaanien aika taitaa olla tunnelmaltaan kuitenkin lohduttomampi, vaikka en mitään tuosta klassikosta muistakaan. Samaa taikauskoisen perinteen voimaa ja väriä sekin todistaa ja jotenkin sitä ihmisten tiiviimpää yhteyttä luontoon siellä, missä asumukset ovat hökkeleitä ja jokainen senkin takia helpommin  saman virran vietävissä, vailla suojaa ja muita keinoja selvitä kuin ne entiset.

Erikoista oli havaita, että alussa rasittavalta näyttänyt yhtäjaksoinen tekstipötkö ensimmäisen sivun ylälaidasta viimeiseen riviin lopulta häiritsi niin vähän. Siitä syntyi sen vimmainen ja hengästyttävä rytmi. Alun hajanaiset sirpaleet asettuivat kohdilleen säröiseksi kuvaksi tästä tylystä maailmasta. Maaginen taito kirjailijalla - ja suomentajalla! Palkittu romaani oli ehdolla myös Booker-palkinnon saajaksi.

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika
Temporada de huracanes, 2017, suomentanut Emmi Ketonen
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2021, 210 s