(myöhemmin talvella tämäkin hieno mies tapettiin)
Vieläkin löytyy uusia näkökulmia juutalaisten vainoon toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Unkarilaisen runoilijan, näytelmäkirjailijan ja esseistin Ernö Szépin Ihmisen haju kuvaa päiväkirjanomaisissa lyhyissä, kronologisesti etenevissä pätkissä Budapestin juutalaisten arkea ja myöhemmin kamppailua pakkotyöleirillä saksalaismiehityksen aikana loka-marraskuussa 1944. Kirjailija oli yksi kaupungista häädetyistä, pitkälle marssille tietymättömään kohteeseen osallistuneista.
Takakannen mukaan kirjailijan muistelmat eivät sopineet aikanaan (1945) sosialistiseen kirjallisuuskäsitykseen ja ne ovatkin saaneet suuremman huomion vasta viime vuosina - ja suomennettu tänä vuonna.
Ennen työleiriä romaani kuvaa juutalaisväestön kutistuvaa elintilaa ja ahdistelua Budapestissä. He joutuivat Budapestissäkin käyttämään näkyvää merkkiä vaatetuksessaan, heistä tuli keltatähtisiä. Unkarin natsimieliset käyttivät omaa merkkiään hakaristin sijaan, heitä kutsuttiin nuoliristiläisiksi.
Kuten muualla maailmassa, monet juutalaiset olivat Budapestissäkin menestyneitä yrittäjiä, usein vauraita ja sivistyneitä - ja kadehdittuja. Szép kuvaa lämmöllä asuinkorttelinsa Pozsonyi-kadun asukkaiden taustoja, tapoja ja persoonallisuuksia.
Sen ohella, että herra F. oli kauppias ja toimitusjohtaja, joka möi tavaraa merten taa, hänen päätyönsä ja kutsumuksensa oli kasvinjalostus.Nyt hän joutui täällä kotona olemaan toimettomana, suljettuna tähän taloon äitinsä ja sisarensa kanssa, jonka aviomies oli viety pois. On mielenkiintoista, että niin uudenaikainen, nuori ihminen noudattaa mitä ortodoksisimpia juutalaisdogmeja. Hän on saanut syvästi uskonnollisen kasvatuksen. F:n perhe syö vain kosheria.
Korttelissa asuu värikästä väkeä, sekä hienoja ihmisiä että pölkkypäitä. Szép ei rakenna omistaankaan sankareita. On riitoja vääristä vävyistä, on Hitleriä ihaileva rouva, jonka pojat oli viety pakkotyöleirille. Toteavasti Szép raportoi juutalaisten valmistautumisesta odotettavissa oleviin tapahtumiin, heikompia yritetään tukea ja säästää heitä kaikilta tiedoilta, syanidia pitäisi olla pahimman varalle. En tiedä, en usko, en voi kuvitella muuta kuin elämän.
Ruotsin Unkarin lähetystö oli rakentanut juutalaisille mahdollisuuden pakoon: Ruotsi piti Ruotsin kansalaisena juutalaista tai kristittyä, jolla oli Ruotsissa sukulainen ja lupasi järjestää kuljetuksen sinne. Kirjeistä syntyi tulva ja määrittely sukulaisuudestakin laajeni käsittämään ystävät ja liikekumppanit.
Rivit suoriksi, korkea-arvoiset herrat! Liikettä, liikettä Abel, ei raahata koipia! - Kun kirjassa päästään saksalaisten saapumiseen kortteliin ja varsinaiseen pakkotyöleirille marssittamiseen, alkaa lukijallekin kurjempi aika. Nuoret virkaintoiset sotilaat nöyryyttävät ja näännyttävät juutalaisia, nuoria ja vanhoja, laihoja ja lihavia, herroja ja köyhiä loputtomalla marssilla vailla vettä ja ruokaa. Eikä perillä kaivuutyömaalla ole helpompaa. Päämääränä näyttää olevan juutalaisten kiduttaminen, kunnes paikalle saadaan lisää saksalaisia hoitamaan lopullisen kuljetuksen.
Kurjuuden keskellä Szép ei luovu tarkkailemasta ihmisyhteisöä, vaan piirtää siitä edelleen moninaista kuvaa, ovelista keinottelijoista, ystävällisistä ja epäitsekkäistä, vaivoista ja sairauksista, toiveikkuudesta ja toivon menetyksestä. Ja kuinka loka/marraskuu kohteli ankarasti kolmen metrin syvyistä ojaa kaivavia ihmisiä. Samalla moralisoimattomalla tavalla kirjailija kuvaa myös saksalaisia, heidän joukossaankin voi nähdä tyyppejä, jotka eivät halua tuottaa kärsimystä. Huumori kukkii mustana, kun sadat ihmiset yöpyvät sateen kastelemilla tiilillä lomittain, raajojaan toisiinsa sovitellen, unettomat onnellisesti nukkuvien kuorsausta kuunnellen. Kuin huomaamattomana heittona, Szép mainitsee usein suluissa, kuinka juuri kuvattu värikkään anekdootin päähenkilö tapetaan myöhemmin. Niin halpa oli ihmisen henki.
Rakas lukija, tämän tarinan täytyy jo kyllästyttää teitä. Mutta kuten huomaatte, pian tulee loppu, jäljellä ei ole kuin muutama sivu. Totta, olin väsynyt lukemaan tästä kammottavasta historiasta - ehkä nykyhetki tekee siitä vielä raskaamman - vaikka näen Ihmisen hajun poikkeuksellisen kerrontatavan. Tällä kauhukertomuksella on kirjoittajalle ja usealle muulle onnellinen loppu, ruotsalaisen diplomaatin Raul Wallenbergin järjestelemän suojelupassin ansiosta. Olimme kotona yhdeksäs marraskuuta.
Kiitos hyvästä suomennoksesta ja alaviitteiden tietoiskuista, joita oli juuri sopivasti.
Ernö Szép: Ihmisen hajuEmberszag, 1945, unkarista suomentanut Anssi Halmesvirta
Basam Books, 2023, 174 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti