maanantai 9. lokakuuta 2023

Sata sivua QAnonista - osaluettu


QAnon -niminen salaliittokultti tuli maailman uutisten seuraajille tutuksi 6. tammikuuta 2021 Yhdysvalloissa tapahtuneen presidentinvaalien jälkeisen kongressihyökkäyksen aikoihin, yhdessä Proud Boys -nimisen äärioikeistolaisen trumpistien joukon kanssa. Kuten tiedetään, Trump ei halunnut jarruttaa kongressiin hyökänneitä fanejaan kuten hän ei myöskään ole halunnut tuomita QAnonin seinähulluja teorioita. Koska, kuten tiedetään, Trumpin vahvin teesi on se, että hänen pitää olla ihailtu ja jos joku porukka on asialle vihkiytynyt, he ovat pohjimmiltaan hyviä.

Maailman pahuuden ja siis demokraattien ja Hillary Clintonin, pääpahiksen takana on kansainvälinen salaliitto, jonka jäsenet ovat pedofiilejä, jotka pitävät lapsia vankina kellareissa ja juovat heidän vertaan pysyäkseen nuorina ja tekevät lapsilla saatanallisia rituaaleja. Pahisten joukkoon kuuluu myös demokraatteja kaikkialla maailmassa rahoittava miljonääri George Soros. Siinä tiivistys kultin maailmanselityksestä.

Toimittaja Will Sommer kirjoittaa asiantuntevasti ja sujuvasti. Hän on myös rohkea, koska marketissa aseita myyvässä maassa nämä salaliittoteoreetikot eivät ole mitään vaarattomia pellejä vaan herkästi väkivaltaan turvautuvia ja asialleen omistautuneita cowboyta, kaikissa sukupuolissa. He ovat valmiita tappamaan perheenjäseniään. Some ja internet auttavat maalittamisessa ja vihollisten löytymisessä. En jaksa näiden kaistapäiden edesottamuksista enempää lukea. 

Yhdysvaltain kahtiajakautunut ilmapiiri takaa sen, että salaliittoteoriat tulevat pysymään meidän poliittisessa järjestelmässämme, etenkin nyt, kun vuoden 2024 vaalit lähestyvät. Vaikka kyseessä ei olisi QAnon, vastaava totalitaarinen, väkivaltainen salaliittoteoreettinen ajattelu tulee pysymään silti kanssamme.

Will Sommer: QAnon. Salaliittokultin ytimessä, suom. Pasi Rakas Jääskeläinen, Bazar, 2023,  377 s, osaluettu

 


6 kommenttia:

  1. Eipä tarvitse kahlata kirjaa kannesta kanteen, kun opus paljastaa ytimensä sadalla sivulla. Rankkoja ovat päätelmäsi, täydestä syystä, sanoo Lissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kursiivi on siis sitaatti kirjasta, ei oma päätelmäni. Mutta onhan sen kanssa helppo olla samaa mieltä. Outoa vain, ettei amerikkalaisella yhteiskunnalla ole keinoja suojella kansalaisiaan tällaiselta äärimmäiseltä hulluudelta.

      Poista
  2. Ymmärrän hyvin, että lopetit lukemisen kesken.

    Tarvittiin kyllä melkoinen aivopesu, että housupuvussaan tukka siistillä kampauksella arvokkaasti esiintyvä Hillary Clinton nähtiin pedofiilinä.
    Trump käyttää ovelasti salaliittoporukan kieltä, kuten meidän äärioikeistomme Scripta -termejään ja -vihjailujaan. Muistan eräänkin haastattelutilanteen pressavaalin aikaan, jossa Trump höpisi jotain Hillaryn vessakäynneistä. Ajattelin, että hän ivaa Hillarya vaihdevuosilla, mutta hän vinkkasikin porukoilleen, että Hillary meni tekemään perverssejä tekoja lapsille - ja nämähän uskoivat. Väärille raiteille ohjattu porukka myös syöksyi ammuskelemaan johonkin pizzapaikkaan, jonka kellarissa piti olla tällainen pedofilia-luola. Ravintolassa ei edes ollut kellaria.

    Miten naurettavan älykääpiömäiseksi poliittinen maailma onkaan mennyt näiden äärioikeistolaisten myötä.

    Kyllähän meilläkin Purra yrittää edelleen välillä puhua mesimäyräkieltään, mutta nyt ollaan aika tarkkana. Ne kaksi nuorta ns TikTok-persua Miko Bergbom ja Joakim Vigelius ovat myös erityisesti vahdittavia yllyttäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, touhu näyttää ihan kaistapäiseltä mutta takana on kuitenkin tarkasti suunniteltu demagogia.
      On hyvä, että persujen puheet ja historia tulivat sentään vähän paremmin valaistuksi kesän kohujen myötä. Edelleen erottuvat hallituksessakin omituisesti käyttäytyvinä. Kuten eilen kun tuli uutisissa väläys Leena Merestä joka kääntyi ivallisen ilmeisenä puoluetoverereidensa suuntaan, kun Lindtman puhui. Pieniä eleitä, mutta paljon puhuvia...

      Poista
  3. Ihmisissä pesii täysin käsittämätöntä typeryyttä. On hyvin vaikea samastua ihmiseen, joka ihan tosissaan uskoo demokraattien pedofiliakulttiin ja verta juovaan Clintoniin. Todellisuudentaju on hämärtynyt jo niin pahasti, ettei ole sanoja millä kommunikoida näiden ihmisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin käsittämätöntä, etten todella pystynyt lukemaan tätä enempää. Porukka on niin äärimmäistä että on valmis tappamaan näiden mielikuvituksellisten kauhukertomusten ajamana. Tämä ilmiö ei olisi voinut kasvaa näihin mittasuhteisiin ilman somea.

      Poista