 |
| Kannen suunnittelu: Luke Bird, kuvat: Getty Images |
Kun mietin tuttua näkymää, liikkeen kajahtelevat äänet palasivat hieromaan tärykalvojani. Rauhoituin ja sain unen päästä kiinni. Aamun koittaessa minusta tuli jälleen myyjä, ratas yhteiskunnan koneistoon. Vain se teki minusta oikean ihmisen.
Konbini näyttäisi olevan japanilainen vastine R-kioskille. Sayaka Muratan romaanissa se on lähikauppa, joka muistuttaa olemukseltaan pikemminkin kioskia. Konbini tarjoaa pienen marketin valikoiman lisäksi pakattuja aterioita, ja vaikka mitä muuta:
Suurin osa konbineista on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa ja niissä on laaja valikoima yleishyödyllisiä tuotteita. Konbineissa on mahdollista ostaa esimerkiksi valmiiksi pakattuja aterioita, kahvia, maitotuotteita, makeisia, tupakkaa, alkoholia ja lahjatavaroita. Lisäksi niissä on usein kopiointi- ja tulostuspalvelut, rahan nostamiseen tarkoitettuja automaatteja, latauskortteja- ja sim-kortteja kännyköihin. Kaupat järjestävät jopa erilaisia arpajaisia ja myytävänä voi olla myös teematuotteita. (lähde: Japaniin.com)
Tokiolainen 36-vuotias Keiko Furukura on akateemisesti kouluttautunut, mutta työskennellyt konbinissa, Smile marketissa osa-aikaisena jo 18 vuoden ajan, sen perustamisesta alkaen. Hän on sisäistänyt konbinin toiminnan kiinteäksi osaksi omaa elämäänsä. Kehoni oli suurimmaksi osaksi tehty tämän konbinin ruuasta. Hän on tyytyväinen arkensa sujuvuuteen, mutta lähipiiri on huolissaan. Hän ei ole heidän silmissään normaali. Hänen pitäisi tuohon ikään olla joko vakituisessa työssä tai perheellinen. Vaikuttaa, että myös työpaikan esimiesasemassa vaihtuvat miehet, hyväntuulisten kehujen lomassa, sittenkin hieman oudoksuvat Keikon omistautumista työlleen.
Mallityöntekijänä Keiko on alusta asti omaksunut työhön kuuluvat fraasit, joilla asiakasta palvellaan, myös äänensävyn ja lauseen painotukset. Irasshaimase! Tervetuloa! Hyllyjen järjestykseen ja päivittäistavaroiden tuoreuteen Keiko kiinnittää yhtä paljon huomiota kuin oikeisiin lauseisiin oikeissa paikoissa. Mistään virheestä häntä ei saa kiinni. Hän osaa huudahtaa ihmetystä tai innostusta osoittaen, pahoitella nöyrästi, opeteltuaan esihenkilöiden mallista. Rouva Izumin ballerinat ja laukku ovat toimineet mallina sopivista asusteista.
Jos jotakuta pidetään outona, hänelle ei sallita salaisuuksia. Ihmiset uskovat, että heillä on oikeus selvittää hänen käytöksensä syyt, tunkeutua yksityisalueelle.
Lähipiirin silmissä on häpeällistä, että Keiko on tyytyväinen muuttumattomaan työhönsä. Ellei hän onnistu muuttamaan tilannetta, hänen on ainakin keksittävä sille kelvollinen selitys. Perheellinen sisko ja äiti murehtivat Keikon epänormaaliutta, jota hänessä on lapsesta lähtien ollut. Muita matkimalla hän on opetellut olemaan niinkuin muut. Hän tarkkailee alati muiden käytöstä pystyäkseen tavanomaisiin reaktioihin eli näytellääkseen niitä. Sisko on opettanut Keikolle, mitä sanoa entisille luokkatovereille, kun hän osallistuu tapaamisiin: että hänen on terveytensä on heikko. Muualla ulkomaailmassa joutuu nimittäin yllättäviin puolustusasemiin, kun taas konbini on naiselle turvasatama: kaikki on hallinnassa, sekä hyllyjen järjestys että asiakkaiden ja työkavereiden kohtaamiset.
Keikon tilanteen yhteisön hylkimänä luuserina hänelle toitottaa suorin sanoin uusi työntekijä, Shiraha. Mies palkataan samoihin töihin, mutta näyttää halveksuntansa työtä ja sen tekijöitä kohtaan. Hän on käänne, joka mullistaa Keikon konbiniin tahdistetun arjen. Mies on laiska ja saamaton rehentelijä, mutta joka tapauksessa mies. Keiko näkee hänessä tilaisuuden korjata oleellinen puute elämässä - mikä lukijan silmissä näyttää epätoivoiselta.
Lähikaupan naisen musta satiiri maalaa kuvaa japanilaisesta kurinalaisesta työelämästä, jossa kenenkään ei sallita poiketa kaavasta ja naisten vaihtoehdot varsinkin ovat vähäiset. Se on tragikoominen pienoisromaani ja Keiko päähenkilönä sekä ällistyttää että käyttäytyy johdonmukaisesti. Dialogi on erityisen taidokasta. Kirjailija on itse työskennellyt lähikaupassa ja se näkyy tarkasti kuvatun konbinin prosessien kuvauksessa. Kansiarvioissa kirjaa kehutaan hauskaksi. Dialogi ja tilannekuvaukset sitä paikoitellen ovatkin, mutta yksinäinen ja erilainen nainen on hyvin tosissaan ja sellaisena liikuttava.
Pienoisromaani on ollut bestseller ympäri maailmaa.
Sayaka Murata: Lähikaupan nainenKonbini ningen, 2016, suomentanut Raisa Porrasmaa
Gummerus, 2020, 126 s
Pidin tästä kirjasta kovasti. Tuli vaikutelma, että tuossa maassa se normaaliuden paine ainakin naiselle on iso. Eihän Keikon elämässä ole mitään vikaa, vaikka se ns. normityypin näkökulmasta melko pientä ja ahdastakin on.
VastaaPoistaAika yleistä tämä asenneilmasto meilläkin on, mutta Japani on tunnettu juuri tuosta viimeiseen tappiin tehostetusta työkulttuurista. Meillä onneksi myös pohjoismaiset lähinaapurit ovat vaikuttaneet toiseen suuntaan eikä ihan näin kovaa muottiin puristamista ole. - Hämmentävä romaani, pienessä koossa paljon vaikuttavaa ja koskettavaa. Hienosti tässä tuotu ilmiöt ja asenteet esille erikoisen päähenkilön silmin.
VastaaPoistaLuin vähän aikaa sitten lukupiirikirjana Hiromi Kawakamin Sensein salkun, ja keskusteluissa tuli esiin myös tämä teos. Siinä oli saman ikäluokan naimaton nainen, joka eli ympäröivästä yhteisöstä hieman erillistä elämää. Tämä kuulostaa luettavalta kirjalta. Yritin kesällä lukea Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy -teosta, mutta se jäi kyllä kesken heti alkuunsa. Tosi vähän tunnen japanilaista kirjallisuutta kyllä ylipäätään, mutta Senseistä pidin ja nyt voisi tutustua muihinkin.
VastaaPoistaNykyjapanilaiset ainakin mielestäni käyttävät pelkistettyä tyyliä josta itse tykkään. Siinä on paljon semmoista rivien välissä lymyävää. Ennen kuin kahvi jäähtyy on minullakin varauksissa tulossa, saa nähdä. Kiva nimi.
PoistaMietin tätä lukiessani, että Keikolle autistisia piirteitä omaavana ihmisenä sopii hyvin samanlaisena toistuva työ ja miksi sitä on niin vaikea hyväksyä. Kirja tuo mieleeni Kaori Ekunin romaanin Blink blink, jossa myös kyseenalaistetaan tiukasti rajattua hyväksytyn elämäntavan mallia.
VastaaPoistaMinustakin tuo Sally Rooneyn mainoslause kirjan kannessa vie harhaan, koska pohjimmiltaan kirja on surullinen.
Semmoinen erityinen henkilö Keiko selvästi on. Hänelle ei löydy ymmärtäjää tuossa ympäristössä, mikä on tosiaankin surullista. Toisaalta hän siinä lopussa itse tietää mitä tahtoo, että voi sen sitten nähdä positiivisenakin ratkaisuna.
VastaaPoistaVieläkään en ole saanut tätä luetuksi, vaikka on vuosia pitänyt. Ehkä minulla on traumat lähikaupan naisena työskentelystä 😃
VastaaPoistaSe saattaa vaikuttaa jarruttavasti :D Tässä on kyllä aika japanilainen tunnelma, ei ihan heti tule meikäläinen lähikauppa mieleen. Monenlaista tarkasti määriteltyä rituaalia kuuluu konbinin myyjälle.
Poista