Anni Kytömäki: Mirabilis

Kansi Jenni Noponen/Shutterstock/tekoäly

Tähän asti ulottui  maailma, ja päästän siitä irti. Liu'un puuluiskaa vuoren sydämeen, lampun valo viuhuu seinämillä, tuikkii kuin pohjalla ei olisikaan pimeyttä vaan tähtitaivas. Puristan käsivarret rintaa vasten, siivet eivät koskaan kantaneet minua pakoon, mutta nyt lennän, lennän kerrostumien läpi aikaan jolloin kukaan ei ollut vielä surmannut kormorantteja, aikaan ennen ihmistä, aikaan ennen Uralvuoria. Säikeet katkeavat, ja lammen rannalta herännyt tyttö hymyilee. Kuollut lintu lehahtaa ihomme alta vapaaksi ja liittyy tuhansiin kaltaisiinsa.

Oli yllättävää löytää Ida Turpeisen Elollisten tuoreet jalanjäljet Anni Kytömäen uusimmasta romaanista Mirabilis. Stellerin merilehmä ja muut Beringin salmen ympäristöön yhdistyvät luonnonhistorialliset tapahtumat, eläimet ja tutkijat heräävät museoiduista olemuksistaan ja legendojen kertomuksista, alkaen puolentoista sadan vuoden takaa tässä romaanissa. Romaani puhuu suuren luonnonystävän äänellä samoista teemoista kuin Elolliset, eläinten ahdingosta ihmisen kaikkialle ulottuvan tuhovoiman edessä. 

Sukupuuttoon tapettua merilehmää tutkinutta Stelleriä vastaava tutkija on tässä romaanissa myöhäisempi norjalainen Leonhard Stejneger, isomerimetson eli kormorantin tutkija, jonka polkuja romaanissa seurataan toisen tarinalinjan rinnalla. Stellerkin kummittelee mukana nimenomaan Stejnegerin mielikuvituskollegana ilmestyen tämän olan taakse kommentoimaan ja keskustelemaan sopivissa tutkimuskohteissa.

Päätarina liikkuu suomalaisen siirtokunnan parissa, jossa köyhän Iso-Riikan jälkeläiset, laivamatkalla syntyneet kaksoset Ella ja Artturi kohtaavat Amurinmaalla varakkaan suomalaisen tutkijan paroni Aksel Falkenhöjdin piireineen. Ambaksi kutsuttu amurintiikeri luo mystistä uhkaa siirtokunnan elämään ja houkuttaa kaksosten äitiä, Riikkaa enemmän kuin mitä itsesuojeluvaisto neuvoisi.

Kaksosten tie vie sirkuksen akrobaateiksi - Ellasta tulee Mirabella - ja sitä ammattia he lähtevät harjoittamaan seikkailuissa Helsingistä Amurinmaalle ja takaisin Helsinkiin ja lähistöllä sijaitsevilla maaseutupaikkakunnilla, jonne Ella ajautuu Falkenhöjdin tiluksille, hänen salaisena rakastettunaan. Jo ensirakkauden tragedia on kolhinut Ellaa eikä suru jätä hänestä. Erotiikka on ihmeellistä ja väkivallallako Ella yrittää parantaa suruaan? Akselin ja Ellan rakkaudessa, rakastelussa on väkivallan piirteitä, joihin Ella vaikuttaa tuntevan vetoa. Se ilmenee kovassa akrobatian harjoittelussakin ruumiin loputtomana kurittamisena. 

Ihmissuhteiden verkosto on runsas. Ajankuva on huolellisesti tutkittu ja dialogit soljuvat luontevina. Haudattuja salaisuuksia, kadonneiksi luultuja paljastuu yllättäen vuosien mittaan. 

He loittonevat, harju jännittää selkäänsä, juoksen yli juurten ja kurakoiden. Ilma kulkee puuskina lävitseni, vauhti hidastuu, jalat möyrivät maata kuin syvää vettä. Polku koukistuu Vinkalonvuorelle, jonne rengit ovat kuljettamassa tiiliä, kalkkia, hiekkaa, puutavaraa ja nauloja. En halua kohdata heitä uudelleen, joten käännyn vuoren toiselle puolelle alamäkeen. Levitän kädet, ja havunoksien humiseva meri ottaa minut kantaakseen.

Muutoin kertomus paisuu mittavaksi sivumäärältään yksityiskohtaisten luontokuvausten ja loputtomien luonnossa liikkumisen kuvausten takia. Niihin sekoittuu mystisiä, hartaita tuntemuksia sulautumisista osaksi luontoa, tiikeriä, merimetsoa. Vuori voi avautua ja ihminen kadota vuoren sisuksiin.

Ellan rakkaudet ja kärsimykset nousevat historiallisen seikkailukertomuksen pääosaan. Ensimmäinen ja viimeinen luku on kerrottu muunlajisten silmin: turkishylje ja kormorantti näkevät lajitoveriensa kuolevan ihmisen tappotyössä.

Ihmettelin, ettei Ida Turpeista ollut mainittu kiitosten kohteena jälkisanoissa, vaikka Aura Koiviston Mies ja merilehmä siellä oli. Mirabilis väsytti tätä lukijaa makuuni liiallisella, mystifioivalla luontoromantiikalla. Ei ihme, että pidän enemmän saksalaisista ekspressionisteista kuin romantiikan ajan taiteilijoista.

John Vaillantin Tiikeri oli Mirabiliksen jälkisanoissa kiitetyistä viimeisenä. Se oli minustakin vaikuttava kuvaus Venäjän Siperian itäisimmästä kolkasta, jonne suomalaisia pakeni 1860-luvun nälkävuosien kurimuksessa. Saakohan tiikeri hiipiä yksinvaltiaana niissä metsissä näinä päivinä, kun aseet paukkuvat taukoamatta vastakkaisella suunnalla ja syrjäseutujen ihmisiä rahdataan tykinruoaksi?

Anni Kytömäki: Mirabilis
Gummerus, 2024, 688 s