Ja niin kaikista muista etääntymiseni ja oma yksinäisyyteni sitten huokuivat minusta ominaishajuna, jonka monet naiset tuntuivat osaavan vaistomaisesti vainuta ja joka varmaankin yhtenä osatekijänä selittää, miksi elämäni myöhemmissä vaiheissa päädyin niin lukuisilla tavoilla hyväksikäytetyksi.
Maailmankirjallisuuden kulttiklassikoksi takakannessa nimetty Osamu Dazain Epäkelpo ihmiseksi on nyt suomennettu uudelleen suoraan japanista. Edellinen suomennos oli tehty englanninkielisestä käännöksestä. Arvostan suomentajan Saku-Petteri Urpon Japanin kulttuurin ja kielen tuntemusta, johon voi tutustua kirjan esipuheessa ja lopun selvennyksissä sekä alaviitteissä. Esipuhe kertaa kirjailijan kaksoisitsemurhaan päättynyttä elämää, joka muistuttaa paljossa tämän romaanin sankarin kokemuksia.
Sujuvasta suomennoksesta huolimatta minulle Epäkelpo ihmiseksi ei varsinaisesti kolahtanut, vaan luin romaanin enimmäkseen ihmetyksen vallassa. Japanin 1930-luvun elämä ja tapakulttuuri on kaukana sekä maantieteellisesti että henkisesti enkä oikein osannut eläytyä sankarin vieraantuneisuuteen ja eristäytyneisyyteen.
Taidan päin vastoin vierastaa noita Japanin kulttuurin piirteitä, joista elokuvissa ja kirjoissa on tullut kerättyä havaintoja. Sisäänpäin kääntynyttä askeesia, kurinalaista itsehillintää, tarkkoja seremonioita ja rituaaleja, hierarkioita. Sen sijaan minussa heräsi oitis keittiöpsykologi: sankari Yō-chan kärsii selvästi nujertavasta isäsuhteesta. Toisaalta tämä "psykoanalyysi" taas tuo japanilaisenkin kulttuurin lähelle: henkinen tai fyysinen perheväkivalta tuottaa huonoa satoa kaikkialla.
Olenhan itsekin narrin elkeineni tottunut pettämään ihmisiä aamusta iltaan.
Harvoin nimittäin lukee näin täydellisesti itseään mitätöivää minäkertojaa. Ei mitään pyrkimystä esittää tapahtumia itselleen edullisessa valossa, päin vastoin kaiken kertoja näkee omaksi syykseen, sen miksi hänestä kasvoi epäonnistunut yksilö, naisten kaataja, sarjakuvataiteilija. 27-vuotias ihmisraunio - ja sekin paljastuu jossain ajatteluketjussa koomiseksi substantiiviksi.
Komea nuorimies, vauraan perheen poika ajautuu turhanpäiväisiin kaveri- ja naissuhteisiin. Hän omaksuu suosiota saadakseen narrin, pelleilijän roolin, vaikka toisaalta halveksii itseään siitä. Pelottavinta on se, että kaveriporukan halveksittu hylkiö näkee hänen lävitseen. Kun hän myöhemmin luulee löytäneensä jotain parempaa, sekään ei ole paranna hänen minäkuvaansa. Sen hän kuulee lapsen suusta. Hän ei kelvannut rakastetun tyttärelle uudeksi isäksi, vaikka oli siinä uskossa. Seuraava vaimo raiskataan. Tapahtuma on kerrottu nykylukijan silmin erikoisella tavalla. Huoneessa oli kaksi eläintä.
Kammoksuin jopa Jumalaa. En uskonut Jumalan rakkauteen, ainoastaan Jumalan ankaruuteen.
Alkoholi- ja päihdekierre päättyy mielisairaalaan ja loppumetreillä vaikuttaa, että kertoja sittenkin löytää oikean osoitteen kärsimystensä ylitsepursuavalle ruukulle. Tulin jopa ajatelleeksi että kenties tuon ruukun hirvittävä raskaus olikin ollut isäni aiheuttamaa.
Kaikessa tässä näkyy pettymys elämään päällimmäisenä tunteena. Pettymys siitä, ettei elämä ollut tämän ihmeellisempää, ei itse, eivätkä muutkaan. Tässäkin tapauksessa varhainen kuolema nosti kirjailijan maineeseen.
Osamu Dazai: Epäkelpo ihmiseksiNingen Shikkaku, 1948, suomentanut Saku-Petteri Urpo
2025, Sammakko, 176 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti