sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Matkamuistoja

Kuva: Pavel Neznanov/Unsplash (omat albumikuvat muissa kaapeissa)

Putinin palatsi Sotšin lähellä on kuulemma umpihomeessa. Sitä on tavallista, vihreää sekä mustaa. Tämä monenlaisia mielenliikkeitä herättänyt BBCn uutinen toi mieleeni myös nuoruuteni matkan. Perheeni, vanhemmat ja siskoni teimme 60-luvun alkupuolella matkan Sotšiin. Olin siihen mennessä ollut jo muutamalla matkalla, Norjassa, Espanjassa, Italiassa ja Romaniassa. Neuvostoliitto oli jotain muuta, alkaen lentokentästä, olikohan se Leningradissa, josta sitten lennettiin paikallisella lentoyhtiöllä määränpäähän. Virkailijoiden hymytön olemus ei toivottanut tervetulleeksi, varsinkin kun muistoissa väikkyivät espanjalaisten ja italialaisten hotellien sulavaliikkeiset tarjoilijat, puhumattakaan siitä funikulaarin hoitajasta, joka Mallorcalla aina pörrötti tukkaani ja iski silmää. Tosin aloin häntä vähän jännittää. 

Teimme retkiä myös Sotšin ympäristöön, esimerkiksi Gagraan. Muistan sieltä ensimmäisen ns reikävessan, jonka äärelle oli kyykistyttävä. Suhumissa kävimme sirkuksessa. Siellä esiintyi komea mustakulmainen ratsastaja, joka ojensi minulle ruusun yli kaiteen. Punastuin hiuksia myöten. Minulla oli vihreä mekko, joka korosti punastumiseni voimaa. 

Murrosikäisenä olin lähinnä kiinnostunut omasta naamastani ja odotin mukavia kokemuksia. Neuvostoliiton köyhyys tunki päälle monella tavalla. Sotši sijaitsee Mustanmeren rannalla, subtrooppisella vyöhykkeellä: kesällä on lämmintä, mutta myös tolkuttoman kosteaa. Minulle se merkitsi varsinaista kukoistusta, finnien kukoistusta. Naama oli koko ajan hiestä märkä. Maisemathan ovat upeita, Kaukasuksen korkea vuoristo kohoaa takana, mustanvihreät sypressit etualalla, Mustameri taustanaan. Maisemasta kun laski katseensa hotellin ruokasalissa, edessä oli pettymys. Espanjassa ja Italiassa olin tutustunut herkkuihin, joita ei Suomessa vielä ainakaan arjessa näkynyt. Kuten erityisen mehevät tomaatit ja paprikat, hunajamelonit ja muut hedelmät. Sotšista muistan joka aamuiset, valkuaista myöten vetelät kananmunat, laihan teen ja tiukkarakenteisen ruislimpun. Pahinta oli kuitenkin kostean lämpimässä ilmanalassa kukkiva naama. 

Sotšin rannat ovat pikkukivisiä, päin vastoin kuin suunnilleen vastapäätä sijaitsevassa Romanian Mamaiassa, missä pyöreät mainingit huuhtovat taukoamatta ihania pitkiä hiekkarantoja. Ceaucescu onnistui ilmeisesti tuhoamaan turisminkin Romaniassa, koska vielä 60-luvun alussa siellä oli vapaa ilmapiiri, turisteja sekä Suomesta että muista länsimaista. Nyttemmin Mamaia ja Constanta näyttävät autioilta rauniokaupungeilta. Hotellimme nimi Mamaiassa oli Hotel Ovidiu, antiikin ajan runoilijan mukaan, joka karkoitettiin Roomasta (luin wikipediasta). Keskellä viikkoa nimi muutettiin Hotel Pelikaniksi ja aulaan tuotiin täytetty pelikaani. 

Epäilen, että Putiniin kohdistuu nyt luonnon ankara rangaistus: palatsi, joka ei siis ole hänen vaan kaverinsa Arkadi Rotenbergin, mutta ehkä sittenkin---, näyttää lehden kuvan perusteella olevan runsaan kasvillisuuden keskellä ja samalla meren tuntumassa. Ehkä tarve kätkeytyä paikallisten turistien katseilta on johtanut ojasta allikkoon: ehkä juuri sijainti on altistanut kymmenien huoneiden, teattereiden ja viinikellareiden palatsikompleksin homeelle. Ikävä juttu.

4 kommenttia:

  1. Tunnistan muistoistasi erään oman matkani Gruusiaan, Tbilisiin, vaikken enää ollut murrosikäinen. Aikamoinen oli myös uudenvuodenmatka Moskovaan. Ihmettelyn aiheita maasta ja sen oloista piisaa yhä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gruusia nimeä käytettiin silloin. En ymmärrä, miksi nykyään puhutaan Georgiasta. Minulle tämä oli silloin epämukavuusaluetta, edellisten kokemusten jälkeen. Ennen koronaa ehdin jo miettiä matkaa Georgiaan, Turusta oli suoria lentoja. Ehkä jonain päivänä uskaltaa vielä.

      Poista
  2. Putiniin kohdistuu luonnon ankara rangaistus, heh, näin siinä käy, kun haalii sellaista, mitä ei edes ehdi käyttää. Saa nähdä mitä Venäjällä tapahtuu, kovasti on ainakin vallankumousmielialaa. Nykyajan ihmisen on vaikea sopeutua diktatuurimaisiin oloihin.

    Minulla on Romaniasta kokemus vain välipysähtymisestä lentokentällä joskus 90-luvulla. Olimme matkalla Bulgariaan rantalomalle ja olin tyytyväinen että ei Romaniaan, koska jo lentokentän meininki näytti niin oudon kalsealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjällä ei kuitenkaan ole ollenkaan kokemusta demokratiasta, siellä on jouduttu sopeutumaan. Eikä siinä diktaattorin varjossa muut saa mahdollisuutta, vankilaan tai tapetuiksi päätyvät.
      Mustanmeren ranta Romaniassa oli hieno. Siihen aikaan Bukarestia verrattiin Pariisiin. Oli yökerhoja ja hyvätasoisia hotelleja.

      Poista