Kirjamessuilua Turussa perjantaina 30.9.

Syksy jo saa ja lokakuu ja kirjamessut, parin vuoden paussin jälkeen. Olen ehkä vieraantunut meiningistä, koska en ollut oikein löytää kiinnostavia juttuja Turun kirjamessuilta tällä kertaa. Kuvataide mainitaan Vilja-Tuulia Huotarisen ohjelmajohtajana vastaamien messujen erityisteemana. Se näkyi aika vähän ulkoisesti messuilla. 

En nykyään enää jaksa selata kirjoja kustantamoiden osastoilla, vaan suunnistan kuuntelemaan valitsemiani keskusteluja kirjoista tai muista aiheista.

Hyvät ja huonot tiedeuutiset Olin ymmärtänyt tämän keskustelun lajityypin väärin. Odotin, että asiantuntijat olisivat valaisseet uutisoinnin, jos ei nyt suorastaan virheellisiä niin kuitenkin jotenkin väärin painotettuja uutisia tai erotelleet jyviä akanoista. Sen sijaan kukin raadin (Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta) jäsen oli valinnut yhden tiedeuutisen, jota sitten käytettiin hyvin humoristisen keskustelun alustana. Nuori lääketieteen opiskelija Sofia Sourander nosti iälleen sopivasti esiin somen ja siellä hyvin selkeästi lisääntyneen kaikkitietävyyden ilman asiantuntimusta eli ns Dunning-Kruger syndrooman eli ylivertaisuusvinouman. Pentti Huovinen lääkärinä puhui suoliston ja sen mikrobien vaikutuksesta. Tiina Raevaaran uutisessa esimerkiksi hänen tapansa nähdä tiuhaan ja jopa kaksi painajaista per yö oli tutkittu viittaavaan vahvasti aikaisin alkavaan dementiaan. Erkka Railoa kiinnosti sikiön selkeä protesti lehtikaalia vastaan verrattuna äidin nauttimaan porkkanaan. - Raadin yleisenä viestinä hihittelun lomassa näytti siis olevan, ettei tiedeuutisia pidä ottaa liian vakavasti. Minä taas odotin heiltä suurempaa vakavuutta. Jopas jotakin, en olisi uskonut että näin päin. 

Roman Schatz ei ollut listallani mutta satuin paikalle. Schatz on kirjoittanut Kohtaus -nimisen romaanin 6-kymppisestä miehestä, joka saa aivoinfarktin huoltoaseman parkkipaikalla syrjäseudulla, talvella. Auto alkaa hautautua lumeen, ja mies käy läpi elämäänsä. Saman henkilökohtaisen elokuvan kelaamisen kerrotaan tapahtuvan hukkuvalle. Schatz kehotti kaikkia valmistautumaan henkisesti ja ajoissa luopumiseen, joka itse kullekin tulee vastaan.

Anna Soudakova on julkaissut toisen romaaninsa Varjele varjoani. Kirjailija on lapsena 80-luvulla vanhempiensa mukana Leningradista Turun Varissuolle muuttanut imigrantti. Hän käsittelee siinä maahanmuuttajan kokemuksia ja valtaväestön asenteita. Puheenvuorosta tuli etsimättä mieleen Marko Juntusen mielenkiintoinen tietokirja Matkalla islamilaisessa Suomessa, joka käsitteli sekä samaa yhteiskunnallista ilmiötä että samaa ympäristöä, Turun Varissuota. Ei vain venäläis- tai irakilaistaustaisten välillä ole eroja, vaan ryhmien sisällä yhtä lailla. Voinko jo osallistua tähän suomalaiseen traditioon vai jäänkö aina vieraaksi, sitä Soudakova joutuu pohtimaan. Leningrad/Pietarista ja sen arjesta kommunalkoista (monen perheen jakamista asuntoyhteisöistä) hänelle on jäänyt kauniit muistot. Nykyhetki tekee hänetkin sanattomaksi, kuten Ljudmila Ulitskajan, joka Soudakovalle on nyky-Venäjällä esikuva.

Markus Leikolaa haastateltiin Ukrainan sodasta. Hän on kirjoittanut Sodan ja rauhan kronikka -nimisen teoksen. Nyt kun olen nielemisvaikeuksista välittämättä ahminut viimeisten 7 kuukauden aikana kaikki uutiset ja puheenvuorot sodasta mitä vain olen löytänyt, keskustelussa ei tullut kovin paljon uutta esille. Leikola ihmetteli miksi sotaa käydään, kuten ihmiset useimmiten, Putinia lukuunottamatta. Hän totesi, että sota kestää kauan, mutta satavuotinen sotakin loppui aikanaan. Ja että Venäjän sodankäynti on tuhoisaa mutta samalla tehotonta, koska armeija on organisaationa hajanainen, korruption ja puutteellisen johdon takia. Nyt ollaan sotaan meneville 300.000lle tai miljoonalle maksamassa poikkeuksellisen suuria korvauksia, jotka kulut tulevat asevarustelun päälle. Ei Venäjälläkään ole loputtomasti varoja.

Viimeinen kohde oli Mongolien historia, Tsingis-kaanin elämäkerta. Toimittaja/kirjailija Ari Turusen oli määrä keskustella Ilkka Taipaleen kanssa. Turuselta olen lukenut kaksi kirjaa ja Ilkka Taipaletta ihailen monesta syystä, joten olin tämän keskustelun ruksannut. Mutta ketään ei ilmaantunut paikalle. Jonkin ajan kuluttua ilmoitustaululle ilmaantui seuraava ohjelmanumero. Järjestäjän puolelta ei kukaan tullut kertomaan peruutuksesta.

Olin jo ulsterista huolimatta palellut tarpeeksi, joten suunnistin kotiin. Kuinka kaunis voikaan olla syksy, maantietkin silkkaa ilotulitusta tienvarren puineen!