Edna O'Brien: Maalaistytöt

Ei kansikuvaa, sen sijaan hyvin kulunut varastosta löytynyt nide, jossa takakannessa museaalinen varauslappu.
 Piti kuvata sekin, enpä ole nähnyt tuollaista vuosikymmeniin.

Edna O'Brien, irlantilainen kirjailija, elää edelleen, hän on nyt 93-vuotias. Sain suosituksen hänen esikoisteoksestaan Maalaistytöt luettuani hänen toisen suomennetun romaaninsa Paheellinen elokuu vuodelta 1970. Tunnistin hyvin saman rouhean, omaperäisen käsialan. Kerrontatyyli on samanaikaisesti lyyristä, tarkkaa ja töksähtävää. Suomennos on hieman vanhentunut. 

Maalaistytöt ilmestyi vuonna 1961 ja kuvaa sotien jälkeistä Irlantia, sen maaseudun köyhyyttä ja takapajuista ilmapiiriä. Köyhyys tunkee O'Brienin kuvauksissa läpi raakana, kaiken samentavana kokemuksena. Se tuntuu kylminä asumuksina, näkyy siivottomina pihoina, harvahampaisina suina ja maistuu keitetyltä kaalilta. Romaani on kuitenkin tunnelmaltaan optimistinen, koska se kuvaa kahden seikkailunhaluisen nuoren tytön kasvua ja myöhemmin lähtöä kotikylästään suureen maailmaan eli Dubliniin.

Caithleen Brady, minäkertoja asuu pienellä tilalla maalaiskylässä, Dublinin lähellä äitinsä, isänsä, muutaman lehmän, kanojen, koiran ja parin apumiehen kanssa. Äidin ja tyttären elämää varjostaa väkivaltainen juoppo isä. Hänen kotiintuloaan pelätään. Kaikki muuttuu, kun äiti pakomatkallaan sukulaisten luo hukkuu. Caithleen muuttaa asumaan naapuriperheeseen, jossa asuu myös hänen paras ystävänsä Baba. Ystävyys on pikemminkin sattumaa, he ovat samanikäisiä ja naapureita. Cait on mietteliäs tarkkailija, itsevarma Baba riehuu hillittömästi joka suuntaan, jota ominaisuutta toinen sekä pelkää että ihailee. Cait vetää pidemmän korren pärjäämällä koulussa. He kuitenkin karistavat yhdessä ankaran luostarikoulun pölyt jaloistaan ja kaaliliemet muistoistaan, hankkimalla itselleen potkut. Dublin here we come.

Maisema ympärillä ei hemmottele ruusuilla ja kartanoilla, mutta Caitia ja Babaa mitkään vastoinkäymiset nunnaluostarin jälkeen eivät jarruta. He janoavat kokemuksia rakkaudessa, haaveilevat seikkailuista ja ovat varmoja viehätysvoimastaan. Baba antaa vauhtia kohtaamisille ja Cait seuraa perässä. 

Kukaan ei olisi voinut arvata, että olin lähdössä matkalle miehen kanssa. Olin pannut hansikkaani laukkuun, etteivät ne kastuisi. Ne olivat äidin valkoiset nahkahansikkaat. Nappien kohdalla oli ranteessa ruostetahroja, mutta muuten ne olivat ihanat.

Vain kotikylässä on yksin hänen salaisuutensa, Mr Gentleman, keski-ikäinen naimisissa oleva mies, joka on kiinnostunut alussa vain 14-vuotiaasta tytöstä. Miehellä on vaikeasti ääntyvä ranskankielinen nimi, siksi hän on Mr Gentleman. Suhdetta ei kuvata meidän, paheksuvan yhteiskunnan silmin. Kirjailija kuvaa tytön lumoutumista miehestä moralisoimatta, yhtenä elämän ruusunpunaisista haaveista. Lukija näkee tytön kulkevan petollista polkua, pakkaavan matkalaukkua vailla tietoa määränpäästä, luottavaisena. Miestäkään ei esitetä klassisena vokottelijana, hän on surullisen oloinen ja hetkittäin Cait näkee hänet oikeassa valossa, vanhana.

Maalaistytöt kuvaa elokuvallisen tarkasti Irlannin maaseudun köyhän väen puutteenalaista elämää, aikuisten alistumista vaihtoehdottomuuteen, naapurin Brennanin perheen eläinlääkäri-isän ja huvittelunhaluisen Martha-äidin suhdetta. Kaikkea tätä aidosti nuoren tytön silmin, joka ei osaa moralisoida, vain todeta asiat ympärillä. Kuten teini-ikäisille kaikkina aikoina, kaikki kiinnostava tapahtuu jossain muualla. Aina löytyy aika ja paikka hullutella; kaikesta voi selvitä kun on nuori. Nuoruus ja viattomuus kulkevat käsi kädessä silloinkin, kun synniksi nimetty kiinnostaa eniten. Sen raikkauden Edna O'Brien tavoittaa Maalaistytöissä täydellisesti.

Ainoa hetki, jolloin olen kiitollinen siitä että olen nainen, on silloin kun vedän verhot eteen, riisun vanhat vaatteeni ja valmistaudun lähtemään ulos. Minuutti minuutilta jännitys kasvaa. Harjaan tukkani valon alla ja sen värit ovat kuin syksyn lehtiä auringossa. Varjostan silmäluomeni mustalla ja ihmettelen sitä salaperäistä ilmettä, minkä se antaa silmilleni.

Maalaistytöt on itse asiassa ensimmäinen osa trilogiasta, josta vain se on suomennettu. Olisipa hienoa saada suomennos myös kahdesta jälkimmäisestä, esim Kerttu Juvalta! Edna O'Brienin seurassa ei ikävysty.

Edna O'Brien: Maalaistytöt
The Country Girs, 1961, suomentanut Maini Palotie
Otava, 1961, 264 s

Tässä vielä kirjan etuliepeeseen liimattuja varteenotettavia kirjastolainojen käyttöohjeita 60 vuoden takaa, edelleen päteviä! (Paljon huutomerkkejä käytössä. Osa ohjeesta kulunut pois.)