Lina Wolff: Rakastajat

Jos auto- tai biofiktio genrenä kyllästyttää, tässä on romaani, joka rakentuu lujasti kirjailijan taidolle punoa kiinnostavaa ja yllätyksellistä juonta. Ruotsalaisen Lina Wolffin Rakastajissa tuoksuu "vanhan ajan" romaanin vahva aromi, mutta kerronta ja kieli on samanaikaisesti modernia ja psykologinen henkilökuvaus armottoman hienopiirtoista. Tarkan kuvauksen taustalla häilyy arvoituksellisuus kuin Mona Lisan salaperäinen hymy. 

Rakastajien kolme osaa linkittyvät henkilöhahmojen kautta, ja kertomus liikkuu sulavasti kulloisenkin keskushenkilön mukana Tukholman vauraista merenrantamaisemista Italian rappeutuvan aristokratian palatsiin Marchen maakunnassa.

Miessukukuntahan on sellainen, että mitä paremmin siihen tutustuu, sitä huonommin sitä ymmärtää, mutta silti siitä lumoutuu yhä enemmän. Enkä tarkoita nyt vain seksiä.

Ensimmäisen osan Ellinorilla on tavallisen onnetonta mieshistoriaa kodittomaksi päätyvän Johnnyn ja päihdevetoisen Klausin kanssa ennen kuin tapaa miehen deittisivustolla ja päätyy asumaan miehen, eksentrisen kirjallisuuskriitikon Caliston luokse. Mies ihailee erästä kirjailijaa, Maxia, jonka uuden romaanikäsikirjoituksen ainoan kappaleen on saanut luettavakseen. Käsikirjoitus kulkee punaisena lankana tapahtumien taustalla. Toinen kirjailija, ranskalainen Michel Houellebecq, kummittelee myös sekä kriitikon kirjahyllyn takaosaan kätkettynä että ajatuksissa, naisvihan läpitunkemana esikuvana. Mutta hän, Houellebecq on myös sanonut että ihmisen on paljaan, sileän ihonsa vuoksi vaikea elää ilman kosketusta. Parin seksi ilmentää kamppailulajia sekin ja sillä on seurausvaikutuksia mystiselle käsikirjoitukselle.

Sitä voi piilotella koko elämänsä, eikä kukaan huomaa mitään, ei edes ihminen itse. Mutta hirviö on olemassa, ja se tahtoo ravintoa. Suosikkikirjailijani tietää, että ihminen on enimmäkseen hirviö, mutta jossain kaiken paskan keskellä piilee  jotakin. 

Ellinor on tavallinen kouluttamaton nainen, joka vaikuttaa ajelehtivan tilanteisiin ja etsivän jotain mikä hyödyttäisi häntä eteenpäin. Tunteet ovat etääntyneen rauhallisia, mutta hän kiinnostuu miehestä ja lukee hyllyn taakse piilotetut kirjatkin kuin löytääkseen niistä avaimen tuon miehen sydämeen. Millä saan hänet rakastumaan itseeni? Kysymys yllättää lukijan, koska nainen on vaikuttanut myös hallitun välinpitämättömältä tässä erikoisessa suhdepelissä.

Toisen osan keskushahmona käsikirjoituksen kirjoittaja, kirjailija Max Lamas haaveilee unelmiensa polyglottinaisesta, Lolitasta, kahdeksaa kieltä puhuvasta rakastajattaresta, koska pitkäaikainen vaimo tekee jatkuvasti selväksi, ettei mies eivätkä tämän ajatukset jaksa häntä enää kiinnostaa. Vaimo näyttää miehen silmissä muuttuvan yhä arkisemmaksi.  Sokea, mystinen kaunotar Mildred jää saavuttamatta. Yhdentekevä aulavirkailija sen sijaan kiinnostuu. Miehelle tuo nainen on sopiva ylimielisen julmuuden osoittamiseen, dramaattisin reaktioin. 

Wolff kertoo lopulta aika kliseisistäkin suhteista, itseensä ihastuneiden miesten naispuolisista haavekuvista, oudoista ja etäisistä kaunottarista ja oman erillisen tiensä löytäneistä naisista.

Kolmannen osan kertoja on Lucrezia, roomalaisen markiisittaren, nonnan lapsenlapsi. Italialaisen palatsin marmoripöly alkaa rapista lukijan päälle jo ensivilkaisulla nimestä Lucrezia. Palatsin peilisaleissa hiippailevat palvelijoiksi kutsutut eteläamerikkalaiset miehet, joilla on oma näkökulmansa riitelevän suvun sisäiseen elämään ja peilaileviin tapoihin. Kuten ruoste raiskaa raudan, itsetutkiskelu mädättää sielun, sanoi palvelija. 

Rakastajat on ruotsinkielisenä kirjoitettu nimellä De polyglotta älskarna eli monikieliset rakastajat. Tähänkin osioon liittyy kirjallisuus ja kieli ylemmän ja alemman yhteiskuntaluokan peilinä. Tytön isoäiti, isän äiti, on halunnut nostaa köyhän perheen statusta ostamalla suurteoksen. Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä jää seitsenosaisena kirjahyllyyn. Aristokraattisen perheen ei tarvitse todistella mitään. Perheellä on salaisuus nimeltä Claudia, Lucrezian mieleltään hauras äiti, kaunotar. Hän asteleekin näyttämölle nostaen jännitettä pienessä piirissä oikukkaana, mutta pelottavan tarkkanäköisenä.

Lina Wolffilla on virkistävän erilainen suhtautuminen naisen ja miehen välisiin suhdepeleihin, siinä on jotain saalistajan  suoraviivaista ahneutta ja röyhkeyttä. Kuitenkin kyse on vallasta, riippuvuudesta, rakkauden etsinnästä, sen menettämisestä ja seksistä. Puhe on myös valheista, joita ihmiset kertovat itselleen ja toisilleen. Suhdepelejä hän tutkii leikkisästi, sekoittaen arkisia kuvauksia ja kirjallista sivistystä kiinnostavasti. Se antaa mahdollisuuden suhtautua molempiin sukupuoliin lempeän ironisesti; tällaisia me ihmiset olemme haluinemme ja haaveinemme, arpia tulee mutta eteenpäin.

Ovelasti jo kerran lähellä tuhoa käynyt käsikirjoitus, narulle kuivumaan ripustettu, solmii yhteen monipolvisen tarinan, joka parhaimman kaunokirjallisuuden tapaan kantaa mukanaan moninaisia viitteitä kirjalliseen sivistykseen, merkityksiä ja tulkintoja kokonaisen aarrearkullisen - ollen samalla viihdyttävä, hauska ja älykäs - ja kaikki tämä loisteliaalla tyylillä.

Lina Wolff: Rakastajat
De polyglotta älskarna, 2016, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Otava, 2024, 240 s