Kaj Korkea-aho: Hur man möter en mamma

Kansi: Sanna Mander

Kumppanuusvanhemmuus, co-parenting, medföräldraskap - se on avainsana Kaj Korkea-ahon omakohtaisessa romaanissa lapsihaaveesta miesparin, Kajn ja Nikon perheessä. Miesparilla ainoa mahdollisuus tulla isiksi on joko adoptio - vaikeaa - tai löytää äitiehdokas, joka olisi halukas epätavalliseen vauvaprojektiin. Tähän kumppanuusvanhemmuuteen miehet päätyvät eikä sekään päätös ole helppo. Haave on alussa vahvemmin toisen. Toinen ahdistuu helposti, toinen on optimistinen ja huolettomampi. Tie on pitkä ja kivinen, täynnä lupauksia, jännittynyttä tutustumista deiteillä äitiehdokkaan kanssa, nopeita innostumisia ja pettymyksiä, aloituksia, loppuja ja uusia alkuja.

Matkalla isäksi Korkea-aho palaa omaan historiaansa uskonnollisten liikkeiden Pohjanmaalla, siinä kolkassa Suomea, missä seksuaalisella vähemmistöllä lienee maan  tukalin kasvuympäristö. KK muistaa, että tuomareista ankarin oli hän itse, uskonnollisen kasvatuksen lapsena itseensä imenyt poika, joka pyysi anteeksi syntiään. Rikkovathan homot niiden oppien mukaan sekä Jumalaa että biologiaa vastaan. Altistuminen itsekin vastavuoroisesti äitikandidaattien arvioitavaksi palauttaa mieleen kipeitä kokemuksia sekä lapsuudesta että nuoruuden arvottomuuden tunteista. 

Hur man möter en mamma on mukaansatempaava, koskettava ja hauska kuvaus monissa vaiheissaan tuskallisesta ja dramaattisesta projektista. Monista viime vuosikymmenten edistysaskelista huolimatta homopareihin kohdistuu edelleen yhteiskunnassa ennakkoluuloja, syrjintää ja vihaa. Lapsen syntymän tapaisessa hyvin intiimissä asiassa on luotettava tuntemattomaan äitiehdokkaaseen, sovitettava hänen arvonsa ja ajatuksensa, tulevat suunnitelmansa, persoonallisuutensa ja konkreettinen tapansa elää ja asua isäkandidaattien vastaaviin. Miespari löytää laajasta ominaisuuksien viidakosta aluksi yhteisen näkemyksen adjektiivista, joka parhaiten kuvaisi heidän etsimäänsa naista: äidillinen.

Heteroparit harvoin joutuvat miettimään asioita niin perin pohjin kuin tässä tilanteessa oleva miespari. Sama asia tulee esille adoptioiden kohdalla. Ihmisiä syynätään suurennuslasilla, samalla kun valtavirran lisääntyminen voi olla mitä vain; narkomaanit, rapajuopot ja psykopaatit saavat lapsia. Kun ei lapsia saa normitavalla, muita tapoja sopii säädellä sitäkin ankarammin. Nyt kun syntyvyyden vähenemisestä ollaan Suomessa huolissaan, pitäisi satsata ja auttaa enemmän heitäkin, joilla on vaikeuksia lapsihaaveen toteuttamisessa. Siinä on epäilemättä iso potentiaali, kun kerran normiavioliitot ovat vähentyneet. 

Under några dygn känns det som att jag upptäckt vår svaga punkt, och i de mörkaste stunderna är jag övertygad om att vårt förhållande inte kommer att klara det här.

Se mikä tässä kirjassa erityisesti koskettaa ja paikoin myös naurattaa on nimenomaan KKn avautuminen kaikista tunnetiloistaan. Ne ovat niin paljaita ja avaavat oivallisesti koko prosessin solmukohtia, niitä haasteita. Osaa kuvitella, että tässä tilanteessa parisuhdetta koetellaan aivan uusilla tavoilla. Miksi toinen innostuu deitistä, joka toiselle ei käy lainkaan? Kuinka suhtautua tavattujen naisten seksuaaliseen elämään, polyamoriaan esim?  Kumman spermaa käytetään ensin? 

Först är hans mamma och pappa förvirrade, men så fort det klarnar vad som är på gång går det liksom en varm vind runt bordet. Svärfar börjar le brett. Svärmor blir så till sig att hon föreslår att vi öppnar en flaska champagne.

Miesparin vanhempien suhtautuminen uudessa tilanteessa antaa edustavan kuvan kahdesta hyvin erilaisesta lähtökohdasta ja erilaisista temperamenteistakin. KK ruotii vanhempiensa suhteita ja hänen homoutensa tuottamia tunteita heissä omasta näkökulmastaan ja osin hyvinkin kriittisesti. Luulisin, että kirjan lukeminen on ollut äidille kova paikka. Niin paljon äidin ja pojan välisiä hyvin henkilökohtaisia asioita paljastuu. Vanhemmat ovat jäyhällä tavallaan olleet poikansa tukena, sen jälkeen kun poika tuli ut ur garderoben. (Tämä garderob -sana nauratti minua, kun en ole aiheesta ruotsiksi lukenut. Garderob kuulostaa fiinimmältä paikalta olla piilossa kuin skåp.) Pojalle se ei ole aina ollut selvää; harvapuheisuus jättää usein paljon varaa tulkinnoille. Uusi tilanne lähentää vanhempia ja poikaa myöhemmin. Joka tapauksessa on selvää, että seksuaalisen vähemmistön ihmiselle on helpotus lähteä pieneltä herätysuskovaisuuden kyllästämältä paikkakunnalta suurkaupunkiin, saada lopulta olla oma itsensä ja iloita siitä.

Kaj Korkea-aho kertoo kaikista vaiheista rennosti, avoimesti ja samalla monenlaisia vanhemmuuden ja kasvatuksen periaatteita syvällisesti pohtien. Lämmin huumori ja välillä armoton itsekritiikki raikastaa. Lukijana tempautuu mukaan järisyttävään koitokseen. Löytyykö sopivaa äitiä lainkaan? Mikä vaivaa isäkandidaattia, kun sperman väri muuttuu omituisen oranssiksi? Päätyykö toinen heistä hermoraunioksi ja pariskunta eroon kaikesta stressistä?  Monen naisen kanssa päästään pitkälle ja kuitenkin päädytään umpikujaan, ennen kuin se oikea tipahtaa kuin taivaasta, innostuneena ja yhteistyöhaluisena.

Pienen ihmisen syntymä tuntuu tärkeältä ja luonnolliselta näinkin. Kuinka iloista! Ja se tarkoittaa, että kirjailija antaa anteeksi sille naiselle, joka lehdessä kehotti lapsia haluavaa miesparia hankkimaan koiran. Tämä kirja taas voi rohkaista muitakin pariskuntia samassa tilanteessa - ja toimia oppaanakin. Ilmeisesti Kaj ja Niko ovat tässä vanhemmuuden mallissa Suomessa edelläkävijöitä.

Eftersom du finns, Kaius, så gick allt precis som det skulle.

Kaj Korkea-aho: Hur man möter en mamma
Förlaget, 2024, 243 s