Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

...ja lehmä kuuntelee ja uskoo kaiken, vaihtaa asentoaan tai nuolaisee huuliaan tai hengähtää syvään tai mylvähtää tai katsahtaa minuun nyrkin kokoisilla silmillään jotka ovat tummat ja surulliset, ja aina on minun vuoroni puhua, saatan kulkea sen rinnalla koko päivän missä ikinä se laiduntaakaan, ja istua sen kanssa navetassa hämärään asti, ja saan haista samalta kuin se, kunnes menemme molemmat levolle ja tulee yö joka on erilainen kuin yöt missään muualla, täällä taivas on mustaa lasia jolle sirotellut loputtomat tähdet hohtavat ja kimmeltävät kuin kristalliluolassa jossa ei ole kattoa eikä seiniä vaan pelkkä lattia jolla maata kuin taivaanpallon satumaassa.

Taisteluhärän näköinen otus näyttää riehuvan kosovolaistaustaisen suomalaisen Pajtim Statovcin tuoreimman romaanin kansikuvassa. Toinen on vastasyntynyt vasikka, kiiltelevän sinisenä kuin Adrianmeri ennen auringonlaskua. Kissani Jugoslavian jälkeen en ole lukenut palkitulta kirjailijalta kahta seuraavaa, kehuttua Tiranan sydäntä tai Finlandia-palkittua Bollaa. En tiedä miksi, koska ei ole mitään syytä jättää hänen romaaniaan lukematta. Hengästyttävän loistokasta kerrontaa ja mielikuvituksen lentoa, johon saa vain heittäytyä. Lauseet ovat pitkiä ja jatkuvat vailla pisteitä sivun verran, pilkkujen hengähdystauoilla, dialogitkin on upotettu siihen tekstimassaan. Outoa kyllä, sitä ei ole ollenkaan raskasta lukea, päin vastoin siima vetää eikä tämä kiihkeä tapa kertoa väsytä lainkaan.

Lehmä synnyttää yöllä palaa samoihin Kosovon maaseudun ja Albanian maisemiin, joista kirjailija taustansa kautta on tullut tutuksi. Siellä on viilletty ne haavat, joista kirjailija kirjoittaa.  Ne ovat peräisin vaietusta väkivallasta neljän seinän sisällä ja ulkona alistetun ja sotaa käyvän kansan köyhyyden keskeltä. Samaa juurta sekä etäännytetty että lähelle kohdistettu kuva. Raakoja kokemuksia minäkertoja, Kujtim  - nimi merkitsee muistoa -  pakenee lempeän lehmän luo. Pahimpina aikoina poika lähtee metsään, jossa kohtaa puhuvan 3-päisen eläimen, kimeerin. Kissa, lehmä, käärme ja kimeeri ovat Statovcin romaanien fantasiaelementtejä, luonnosta löytyviä ystäviä ja ymmärtäjiä. Rankan synnyinseudun jälkeen uusi kotimaa Suomi ei tarjoa pojalle sen parempaa. Äidin suuhun on kirjoitettu todella tarkkanäköisiä Suomi-huomioita.

Saavumme Pristinaan, joka näyttää käytetyltä laastarilta, katsokaapa ipanat, mitä sota on tehnyt näille ihmisille, mikä ankeus, ja mikä suru, isäni puhuu itsekseen ajaessaan...

Kirjassa liikutaan noin kolmessa aikatasossa, pojan lapsuuden maisemissa isoisän ja vanhempien kodissa Kosovossa ja myöhemmin uudessa kotimaassa ja taas Kosovossa, pääkaupunki Pristinassa. Nykyajassa aikuinen poika ja äiti tekevät yhdessä matkan Kosovoon. Lehmän synnytys isoisän navetassa on jättänyt poikaan lähtemättömän jäljen. Lehmä hoitaa osansa, mutta isoisä ei pidä tuloksesta ja sen lehmä saa kärsiä nahoissaan, kuten myös poika. Vielä Suomessa opettajakin onnistuu kiivastumaan samasta tapahtumasta ainekirjoituksessa, lehmä poikii huutaa ope. 

Voiko luottaa muistoihin, kun itse keksii satuja, kun vanhemmat satuilevat tutuille ja vieraille sekä viranomaisille, kun epäluottamus leimaa kaikkien suhdetta kaikkiin? Pitääkö pojan kasvaa mieheksi, joka lyö aina, sekä naisia että lapsia? Kaikessa näkyy kuritetun kansan myrkyllisyys, lyöty jatkaa lyömistä. Poika vaikuttaa kuin räpyttelevän epäuskoisena kaikelle näkemälleen kohtuuttomalle julmuudelle, kunnes ei enää. Sitä ennen sietokykyä kuormittavat kodin väkivallan jälkeen suomalainen koulu, halveksiva opettaja, kiusaavat oppilaat. ... Suomessa sinun ei tarvitse kärsiä nälkää ja pelätä henkesi edestä, olisit vain kiitollinen. 

Homoseksuaalisuus on vain yksi lisäys kaikkeen vihattavaan, jota poika itsessään löytää ja jonka ennakkoluuloiset ihmiset haistavat helposti. Vihaansa poika purkaa myös kirjeissä kuolleelle isälleen, pahimmalle lyöjälle. Ja kun kaikki kuorma vain kasvaa, ei lukijakaan voi lukea kuin jotenkin kammottavassa riemastuksessa, kun Kujtimilla keittää yli ja hän hakkaa koneellaan kirjeitä joka suuntaan, alkaen myöhästelevästä ystävästä aina rasistiseen pääministeriin. Vaikka sitä sitten seuraakin anteeksipyyntöjä ja äiti heittää banaanilla korvaan.

Äitini ja sisarukseni eivät välitä puhua menneestä, enkä liioin minäkään, ja minusta se on ihan hyvä asia, sillä kaikesta ei tarvitse keskustella ja on olemassa asioita joihin puhe ei auta, asioita jotka kuolevat ihmisen sisään hiljaisuudella ja häätämällä,

Tämä oli hieno syntymäpäivälahja, kiitos!

Lisäys 7.11.24: Finlandia-ehdokkuus.

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

Otava, 2024, 277 s