Olga Tokarczuk: Empusion. Kauhua keuhkoparantolassa

Kansi Ville Laihonen

Yrttilikööriä herrainpensionaatissa, siinä eräs toistuva rituaali puolalaisen nobelkirjailijan Olga Tokarczukin tuoreimmassa romaanissa Empusion. Romaani asettuu Thomas Mannin Taikavuoren - joka täytti 100 vuotta 2024 - maisemiin, Görbersdorfin (nyk. Sokolowsko) tuberkuloosiparantolaan, ensimmäistä maailmansotaa edeltävänä aikana. Seutu oli siinä vaiheessa osa Preussin Sleesiaa. Nämä ajalliset ja maantieteelliset rajat eivät korostu Tokarczukin feministis-filosofisessa seikkailussa historiallisen parantolan ympäristössä. Pikemminkin Mannin Taikavuori on annettu maisema, johon kirjailija heittäytyy pikkuisen kiusaamaan omahyväistä miessukukuntaa.

Thomas Mannia en ole, muistaakseni Kuolemaa Venetsiassa lukuunottamatta lukenut, mutta sen sijaan mieleen putkahti Aki Ollikaisen Kristuksen toinen tuleminen, joka filosofoi mieleenpainuvasti samassa ajassa ja vastaavassa kotimaisessa historiallisessa paikassa.

Sopivan vanhahtavalla kerrontatyylillä ja lukujen otsikoiden koristeellisella kirjasinfontillakin kertomus vie aikailematta menneeseen aikaan, keuhkotautisten herrojen seurapiiriin, jossa herrat keikaroivat ja keskustelevat maailmanmenosta kuoleman varjon häälyessä lähietäisyydellä. Romaanissa on myös muutama sumea mustavalkoinen valokuva, W.G. Sebaldin tyyliin. Tapani Kärkkäisen suomennos on loistava.

Henkilöitä on yhdeksän ja heidät on kaikki esitelty alkulehdellä ammatteineen ja kotipaikkakuntineen paikallisen henkilökunnan lisäksi. Listan viimeisenä esiintyvät seinien, lattioiden ja kattojen nimettömät asukkaat. Mihin tämä arvoituksellinen ryhmä viittaa, siitä saadaan harvakseltaan vihjeitä taustalta tulevissa me-muodossa esitetyissä hieman etäännytetyissä, leikkisän ironisissa kommenteissa. 

Kertomus etenee päähenkilön, 24- vuotiaan korkeakouluopiskelijan Mieczyslaw Wojniczin näkökulmasta. Hän joutuu vanhempien herrojen seurueessa varsinaiseen kiirastuleen, persoonaltaan ja miehisyydeltään erilaisena, anomaliana tarkkailun ja puolittain kätketyn naureskelunkin kohteeksi. Siihen hän on tottunut jo kotona äidittömänä, isänsä kasvatuksessa ja koulussa. Sadismia on tarjoiltu ennenkin, joten erilaiset hoitoihin kuuluvat karaisevat toimenpiteet eivät tule yllätyksenä. Woijnicz on lähes vainoharhaisesti tarkkailua pelkäävä ja nujerrettu nuorukainen.

Empusion tulee sanoista empusa, naisdemoni, ja symposion, vapaiden miesten keskustelutilaisuus antiikin Kreikassa. Vilkkaasti filosofoivia sairaita miehiä yhdistää vain yksi aihe: naisten halveksunta, pelonsekainenkin. Lähestyvän kuoleman odotus ja kauhu saa naisdemonin muodon. Misogyyniset näkemykset eivät ole tuulesta temmattuja. Kirjailija luettelee kirjan lopussa pitkän listan historian kuuluisuuksia, joiden näkemyksiä on mukailtu herraseurueen keskusteluihin,  Augustinuksesta Darwinin, Freudin, Nietzchen, Sartren, Schopenhauerin ja monen muun lisäksi aina runoilija Yeatsiin. Naisten kamaluuteen päädytään säännönmukaisesti, kun muut yhteiskunnalliset ja filosofiset dilemmat on käsitelty. Miehet päättelevät, ettei naisdemoneita ole olemassa, mutta jotenkin kuitenkin on, koska keskustelevat heistä.

- Filosofisessa mielessä emme voi pitää naista täydellisenä ja tarkkarajaisena subjektina, jollainen mies luonnostaan on. Siitä seuraa, että nainen voi kehittyä ja säilyttää identiteettinsä vain miehen yhteydessä. Mies luo rajat naisen identiteetille.

Kauhun tunnelmaa keuhkoparantolassa lisäävät vuoristoluonnon jylhyys ja metsän mystiset miilunpolttajien menot sekä vanha rakennus ullakkoäänineen. Keuhkoparantolassakin on kahden kerroksen väkeä; herrainpensionaatti on alemman säädyn odotuspaikka, varsinainen sanatorio on varakkaimpien puoli, jonne tuon  halvemman hoidon asiakkaat periaatteessa jonottavat, mutta käytännössä eivät näytä pääsevän. Pensionaatissa hoitoina käytetään hallimakuuta ja kävelyjä.

Viattomalle Wojniczille valkenee epämiellyttävällä tavalla, että pensionaattia riivaavat vaietut kuolemantapaukset, jotka eivät näytä sairauteen liittyviltä, vaan rituaalinomaisilta, marraskuun pimeyteen ajoitetuilta uhreilta. Potilaat myös sekoittavat päänsä vahvalla liköörillä,  Schwärmerei sisältää mm sieniä, joten he irrottautuvat arjestaan melkoisilla tripeillä illallisten yhteydessä. Kauhu ilmenee tunnelmassa, sumuisilla rinteillä, ääninä. Lukijaa kauhistuttaa vielä erikseen nuoren miehen pakkomielle etsiytyä vuoren rinteille pimeässä tai ullakolle - ilmassa roikkuu pahaenteinen uhka.

Keskellä epävakaasti vellovaa kauhukabinettia touhuaa kohtuullisen rationaalinen lääkäri, joka lopulta esittää levottomalle potilaalleen humaanejakin ajatuksia erilaisuuden ja epätäydellisyyden arvosta. Hän saa kaikkiin elintoimintoihinsa torjuvasti suhtautuvan ja lähes aseksuaalin nuoren miehen rauhoittumaan.

Olen tyytyväinen, että luin kirjan loppuun. Lukemista haittasi ensimmäisten sadan sivun aikana ajatus keskeyttää. Kun pääsin sisälle parantolan ovista ja keskusteluihin, siinä oli mielenkiintoiset ajatuskuvionsa. Toisaalta mielikuvituksellisia kauhunäkyjä - eli fantasiaa - en täysin sulattanut, tulivat ne sitten ullakon kujerruksista tai metsän sammalväestä, myyteistä. Parhaina hetkinä Empusionissa tuoksui kuitenkin pyökkimetsän ihanuus ja lennokkaat keskustelut siivittivät hengen rientoa. 

Olga Tokarczuk: Empusion, suom Tapani Kärkkäinen

WSOY, 2024, 368 s