Stephen Fry: Koppava kloppi

Taipumus vaivautua herkästi, erillisyys, kyvyttömyys liittyä joukkoon, fyysinen häpeäntunne ja itseinho - ei niissä ole pelkästään pahaa. Nämä pirut ovat olleet myös enkeleitäni. Ilman niitä en olisi ikinä uponnut kieleen, kirjallisuuteen, ajatteluun, nauruun ja kaikkiin niihin kiihkeisiin hullutuksiin, jotka ovat olleet minun pelastukseni ja tuhoni.

Oli tarkoitus lukea Helmet-haasteen kohdasta 27. Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla. Havaitsinkin sitten, että Stephen Fryn Fryn aikakirjat on tuoreella Venäjällä kiellettyjen kirjojen listalla. Varhaisempi muistelma, Koppava kloppi tuli nyt luettua, taisin ajatella että aloitan sarjan muistelmia alusta, haasteesta viis tässä vaiheessa.

Brittiläisissä lapsuusmuisteloissa alkaa olla tutun oloisia elementtejä, sen verran niistä on vuosien varrella lukenut/nähnyt kohtauksia sekä kirjoissa että elokuvissa. Esimerkiksi harhaanjohtavan kuuloinen public school tarkoittaa yksityistä sisäoppilaitosta, joka on historiallisesti ollut nimenomaan poikakoulu. Tytöt kun eivät entisinä aikoina saaneet yleisesti koulutusta Englannissakaan.

Fryn muistellessa lapsuuttaan ja poikavuosiaan suurin osa tapahtumista sijoittuu juuri tällaiseen kouluun, tai oikeastaan useaan kouluun, sillä huonon käytöksen takia hän joutuu vaihtamaan koulua monet kerrat ja päätyy lopulta vankilaan jatkuvan pakkomielteisen varastelun takia.

Vieläkin sana vihlaisee. Pukuhuoneet. Rahan kilahtelu. Raskas hengitys. Suu raollaan. Sydän takoo. Ne ovat kaikki ulkona pelaamassa. Reitti selvä. 

Fry paljastaa kaunistelematta menneisyytensä taskuvarkaana ja myöhemmin ystävällisen perhetutun luottokortin varastaneena valehtelijana ja petoksen tekijänä. Ei mikään kunniakas historia, mutta häpeällisiä tekojaan hän ei peittele. Sen sijaan hän yrittää löytää syitä käytökseensä. Oliko se kosto epäonnistumisista poikakoulussa niin arvostetuissa urheilulajeissa? Ainakin niistä kieltäytyminen jollain verukkeella auttoi pääsemään käsiksi taskuihin ja reppuihin; hiljaiset pukuhuoneet olivat hyviä kohteita. 

Aikaperspektiivi katastrofaaliseen teini-ikään mahdollistaa aikuisen analyysin. Fry näkee brittienglannissa sanan, johon tiivistyy kaikki mitä hän ei ole, kaikki mitä hän ei ole halunnut olla ja kaikki ne, joihin hän ei koskaan tuntenut kuuluvansa. Se sana on healthy eli terve, joka on sukua sanalle holy eli pyhä. Tämä luento-osio ampaisi aika kauas sfääreihin, mutta laskeutui sitten nätisti huomaamaan että camp ei ole esimerkiksi perienglantilaista, mutta se on homoa. On selvää, että Fry ei jaa uskontojen maailmanselityksiä, kuten eivät hänen perheessään muutkaan. Äiti on aivan hulluna happamiin hedelmiin ja marjoihin, ja hän pystyy riipimään marjat karviaispensaasta nopeammin kuin pappi riipii vaatteet kuoropojan yltä.

Sisäoppilaitosmaiset poikakoulut eivät totisesti kirkastaneet polkua seksuaalisen identiteetin löytymiseen. Tyttömäisen sievä poika aiheuttaa kaikissa innostusta. Runkkaamiset, rakastuminen, varastelu vaihtuvat isän opetuksiin matematiikan kauneudesta ja mielikirjailijoihin, Keatsin runoihin. Muistelu virtaa vapaasti korkealentoisesta teini-ikäisten hikisiin kähmimisiin.

Fry pohtii kirjoittaessaan kaikkia niitä itselleen vaikeita asioita, jotka ilmeisesti vaikuttivat tuohon hankalasti ymmärrettävään piiloaggressiiviseen (?) toimintaan, omaperäistä terävän älyn, verbaalisen kyvykkyyden ja kompleksisen teini-iän yhdistelmää. Samalla tulevat luonnehdittua myös perheen muut jäsenet: hyväntahtoinen isoveli, rakastettava pikkusisko, lempeä äiti ja neropatti keksijäisä. Perhe on esimerkillinen, Stepheniä tuetaan kaikissa hänen aikaansaamissaan karmeissa käänteissä. Vanhemmat haluavat ymmärtää häntä. Se oli hänelle pahinta,  syyllisyyden tunne, joka kasvoi hallitsemattomaksi. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ei tässä yhtydessä ole mainintaa, mutta se diagnoosi häneen on liitetty ja siinä lienee yksi syy nuoruuden häslinkeihin.

Ensirakkauskin tulee vastaan, ja ihana Matthew on kaiken muun syrjäyttävä voimallinen kokemus. Sitä muistellessaan Stephen Fry tuulettaa homofoobikoiden vääriä luuloja homorakkaudesta, siitä nimenomaan, että vain seksi olisi homojen mielessä. Olipa homo tai hetero, jokainen tietää että tärkein on se sama: Rakkaus. 

Ensimmäisen lukuvuoteni loppupuolella minut vieteltiin ja poikuuteni vietiin. En ole koskaan pitänyt itseäni fyysisesti viehättävänä. Tähän on kolme syytä. 1. Minä en ole minun tyyppiäni. 2. Minä en ole fyysisesti viehättävä 3. Ja sillä siisti.

Suomennoksella on oikein hyvä nimi, Stephen Fry vaikuttaa todella sekä ärsyttävän omahyväiseltä ja koppavalta klopilta että raastavan itseironiselta ja herkältä tyypiltä - ja on nykyään epäilemättä yksi brittiläisen huumoriviihteen peruspilareista. Huumoristakin saa muistelmassa nauttia. Siihen on syytä, sillä kloppi selvittää tiensä Cambridgeen, vaikeuksien kautta voittoon. Saa nähdä, tuleeko Fryn aikakirjat vielä luettua. Koppavassa klopissa oli jonkin verran tyhjäkäyntiä, vai johtuiko heikompi keskittyminen sitten lämpenevästä kesästä. Ajatus harhautui taivaalla kaarteleviin pääskysiin, malvoissa pörrääviin kukkakärpäsiin ja meren kimallukseen.

Stephen Fry: Koppava kloppi
Moab Is My Washpot, 1997, suomentanut Titia Schuurman
Schildts & Söderströms, 2012, 391 s