Jo Ann Beard: Juhlapäiviä

Kansi Eevaliina Rusanen

Uusi tuttavuus minulle, yhdysvaltalainen Jo Ann Beard, kulkee novellin kirjoittajana osittain tutunkin oloisia polkuja. Juhlapäivistä tulee parhaimmillaan  mieleen amerikkalaisen sielunmaiseman kuvaaja, novellin mestari Raymond Carver ja ihmissuhde- ja arkikuvauksista taas Elizabeth Stroutin Oliver Kitteridge.

Mihin Juhlapäivät nimenä viitanneekaan, kun lähes jokaisessa novellissa on mukana syöpään sairastunut tai muuten viimeisiä aikojaan elävä? Siihenkö, että sitä ennen elämä on juhlaa, jonka tajuaa vasta ollessaan kaiken menettämässä? Tai kun tietää menettävänsä ystävän, yhteiset hetket ovat juhlaa. Ainakin etulehdelle valittu runo vihjaa siihen. Novelleissa, eri aikoina kirjoitetuissa, eri paikoissa julkaistuissa, pääasiassa elämän virrasta irrotetut muistikuvat ja hetket kasaantuvat tajunnan virraksi, harvemmin juonikertomukseksi. Toivon tosin, että huomaatte myös ettei mitään tarinaa ole.

Sairastuneita ympäröivät ystävät, entiset ja nykyiset rakastetut sekä eläimet, koirat, kissat, ankat, jotka saavat tarkan ja sympaattisen kuvauksen. Lemmikit myös pehmentävät kertomuksia, joissa ei kuoleman läheisyydestä huolimatta ole synkkä tunnelma, enemmän se on melankolista luopumista. Muunlajiset tuovat usein kertomuksiin ripauksen huumoria. En osaa nähdä kertomuksia esseinä, vaikka jossain mainittiin niitäkin tähän sisältyvän. En ole asiantuntija sitäkään määrittelemään.

Toinen novelli Werner on selkeimmin juonikertomus ja kertoo tulipalosta kerrostalosta. Mies kissoineen asuu yläkerroksissa ja herää hiljalleen havaitsemaan vähenevät keinonsa, jo savukaasujen sumentamana. Kertomus on kuulemma tosipohjainen  ja totta tosiaan, tässähän kerrostaloasukkaan painajaiset antavat hmm, lisäsytykettä ja piinaavaa jännitystä. Tähänkin, kuten kaikkiin novelleihin, on kirjattu tarkkoja havaintoja, tyylikkäitä lauseita ja osuvia tietoiskuja. Kuten tulipalosta ja paniikissa lukkoon menosta: 

Kauriit kuulemma tarvitsevat vaarasta kertovan havainnon vähintään kahden eri aistin kautta, jonkin yhdistelmän näköhavaintoa, ääntä ja hajua; muuten ne vain seisovat paikoillaan eivätkä tiedä mitä tehdä.

Cheri-niminen novelli sukeltaa yksityiskohdissaan armottoman konkreettisesti sairaan avustettuun itsemurhaan. Ystävät tekevät sydän raskaana laitonta tekoa, jotta sairas pääsisi kärsimyksistään. Huolenpito ystävästä omasta välittämättä ottaa lukijan mukaan rankalle mutta pyyteettömälle matkalle.

Maisemissa liikutaan enimmäkseen Yhdysvaltojen sydänmailla,  mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Iowa, Nebraska? Seutuja, joista on tehty elokuvia, myös syrjäytyneistä, köyhemmistä, tavallisista ihmisistä vastakohtana valtavirtaelokuvien urbaaneille maisemille. Tarkkailukulmaa värittää suuri myötätunto ja ystävien rinki, joka lämmittää sairastunutta, liian nuorta naista tai vanhaa koiraa. Novelleissa lienee omaelämäkerrallista ainesta ja monessa kertomuksessa sivutaan myös kirjoittamista, kirjailija esiintyy viimeisessä omalla nimelläänkin.

Niminovelli velloo kaikessa elämän ja kuoleman välillä, matkallakin siinä ollaan. Intia väreineen, uskontoineen, mausteineen sopiikin lähes kuumehoureen tapaiseen kerrontaan, jossa ystävän viimeiset hetket sekoittuvat matkoihin muuallakin. Mikä Korsikan kulttuurissa on erityistä? Verikosto, vastaa taksimies. Novelli on muodoton virta, mutta Ganges-maisesta sameudesta välähtelee kirkkaita helmiä elämän kauneudesta ja sattumanvaraisuudesta. Matkamies, polkua ei ole; polut syntyvät kävelemällä, siteerataan jotakin viisasta. Yhtenä toistuvana muistona nousee entinen mies M ja tämän uusi rakastettu, PR jonka suuntaan kirjailija sylkäisee tuon tuosta, kuten miehenkin.

Aikamoista vyörytystä tämä pisin novelli on, koin ajoittaista väsymystä tässä aallokossa. Kokoelman kaikki novellit eivät ole yhtä onnistuneita, mutta useimmat kuitenkin tekivät vaikutuksen pohdinnoillaan ja tarkoilla kuvauksillaan. Erityisesti liikuttivat Beardin koiratutkielmat.

Ja sitten Doug ja Ann pelastavat minut, ja keskitymme kaikki Georgieen, talutamme sitä hihnassa ja annamme sille herkkupaloja, opetamme sitä hillitsemään innostuksensa ja käyttäytymään rauhallisemmin. Vähän ajan päästä se läähättää väsyneenä, ei liikkumisesta vaan ajatustyöstä, siitä että on miettinyt päänsä puhki, mitä me milloinkin haluamme, ja sitten tehnyt sen, ja siitä että se on saanut yhtä aikaa huomiota kolmelta ihmiseltä ja päässyt ulos aitauksesta, parkkipaikalle auringonpaisteeseen ja Westchesterin kylmään ilmaan.

Kiitos ja kumarrus suomentajalle, Riina Vuokolle, kielestä löytyy sävyjä ja vivahteita. Sai vain täysin uppoutua noihin maailmoihin. Tuossa runsauden sarvessa on ollut tekemistä!

Jo Ann Beard: Juhlapäiviä

Festival Days, 2021, suomentanut Riina Vuokko

Tammi/WSOY, 2025, 318 s