Ainakaan mainos- tai startup-maailmassa ei todellakaan oo mitään ajatusta mistään pitkäjännitteisyydestä. Ylipäänsä suurin osa töistä mitä jengi tekee on sellasia, että kukaan tavallinen ihminen ei huomais eroa, ainakaan huononnusta, suhtees omaan elämänlaatuun vaikka nää ammatit katoais maapallolta kokonaan.
Jatkan vielä tutustumistani näihin, tässä vaiheessa lähes eksoottisiin maisemiin, joita minulle edustavat Johannes Ekholmin Päähenkilön ja Rakkaus niinku -romaanien viestintä-, markkinointi, it-alan levottomien ja ahdistuneiden kolmekymppisten arki, päivät ja yöt pääkaupunkiseudulla. Tosin työn kautta heidät identifioimalla teen perustavalla tavalla väärin. Sitä vastustaa raivokkaasti ainakin Rakkaus niinkun päähenkilö Joona.
Esipuheessa Joona kertoo romaanin pohjaavan keväällä 2016 yhden viikon keskustelujen nauhoitukseen, ja keskustelut on sitten omavaltaisesti litteroitu ja täydennetty kuvauksilla tapahtumapaikoista ja -ajoista.
Joona on jäänyt omalla päätöksellään työttömäksi ja asuu isänsä kodissa Kirkkonummella. Vanhemmat ovat eronneet ja isällä on itäsuomalaista murretta puhuva toinen vaimo Sirpa. Kirjassa vanhempi sukupolvi puhuu murteesta riippumatta boomerikieltä. Kuilu on leveähkö eikä sen ylittämistä helpota isän "knausgårdilainen" kirjaprojekti. Joona on loukkaantunut esiintymisestään omalla nimellä isän kohtuulliseksi menestykseksi nousseessa teoksessa, joka sitä paitsi on kasvamassa sarjaksi. Isä ja poika käyvät hedelmättömän oloisia keskusteluja aiheesta.
Isän ja pojan kohtaamiset vuorottelevat kertomuksessa Joonan nettikeskustelujen ja reaalimaailman kaveritapaamisten kanssa. Netissä Joona avautuu elämästään SAD91RL -nimimerkille, joka saa ottaa vastaan täyslaidallisen nuorenmiehen maailmantuskaa, pessimististä tulevaisuuden näkymää ja ahdistusta vaikeasta isäsuhteesta. Nimimerkki vaikuttaa lähes ammattimaiselta terapeutilta, älykkäältä ja sivistyneeltä, mutta osoittaa väsymisen merkkejä Joonan jatkuvaan tarpeeseen kaataa hänelle omia ongelmiaan. Joona ei huomaa toistavansa isänsä mallia kuormittaa läheisiään ja tuputtaa omaa analyysiään ilman vuorovaikutusta. Tähän on kyllästynyt myös eksä, joka tavataan myöhemmin keskellä uutta perhe-elämäänsä.
Sä aina yrität mytologisoida kaikki sun elämän ankeudet. Ootsä löytäny mitää uutta duunii vielä?
Ulkona Helsingin yössä vaihtuvat kontaktit kavereihin baareissa ja jatkoilla. Nekään eivät oikein virkistä, koska niissä alkoholi ja päihteet vievät, mutta selvin päin kavereita tapaava Joona ei saavuta oikeaa vuorovaikutusta kännäilevien ja sammuvien vitsailijoiden seurassa. Taas itäsuomalaista murretta puhuva henkilö näyttää valoa pimeydessä ja näyttää kuin jossain pilkahtaisi sittenkin toivoa nihilistiselle nuorelle miehelle. Murteet lisäävät hauskalla tavalla liikettä tekstiin; koko pääkaupungin nuori sukupolvi ei ole stadilaisia eivätkä kaikki pyri edes siltä näyttämään.
Rakkaus niinku muistuttaa paljon Päähenkilöä. Tässä Ekholmin esikoisessakin feministisesti suuntautunut kapitalismikriittinen nuori mies voi huonosti ja purkaa sen syitä ympäristöstään. Joona näkee vääränlaisen työn ja identiteetin siteen siihen pääsyyksi. Ihmiseltä kysytään aina ensiksi, mitä hän tekee työkseen. Kun tarjolla olevat työt ovat merkityksettömiä ja vain tukevat vääränlaista maailmaa, hän ei halua olla siinä mukana. Vaihtoehtoja ei vain ole, vakuuttavat boomerit, ja kaveritkin.
Dialogi- ja keskusteluvetoinen tarina nyky-Suomesta, pääkaupunkimaisemasta on edelleen luullakseni harvinaista herkkua. Herkkuna tätä Hesarin esikoisteos-kilpaan nimettyä (Alma! löi niukasti) Rakkaus niinku voi hyvin pitää. Keskustelut loiskivat joka suuntaan, mutta pursuavat viisaita ajatuksia, filosofiaa, hyvin sanottua, perusteltua analyysia, keventävää huumoria. Sillä kaiken kritiikin ja pessimismin joukossa on rutkasti itseironiaa. Miten sen nyt sanoisi, kerronta virkistää ja pitää hereillä. Ja mistä tuli erityisen autenttinen tunnelma, oli suomenruotsalaisten punkkareiden jutustelu baarissa.
Joo vittu, min hyresvärd e en gammal dementiapotilas mummo, hon fattar int prisnivån. Hon ba alltid ringer o jåmar helt konstiga tider o ska berätta någo onödigt men sen om jag ringer att där e kosteusvaurio så hinner hon int prata. Och sen kräver hon att jag ska spara alla Kyrkpressen.
Tuosta tuli jo mieleen sadat salakuunnellut keskustelut lähijunassa vajaan 30 vuoden ajan. Joitakin on jäänyt omalle kelanauhalle. Aika on kullannut entiset tylsät matkat lähijunassa Espoosta Hesaan.
Johannes Ekholm: Rakkaus niinku
Otava, 2016, 414 s
