torstai 4. toukokuuta 2017

Saul Bellow: Ravelstein



Ensi tutustumiseni nobelisti Saul Bellowin tuotantoon tapahtui hänen viimeisen romaaninsa kautta. Ravelsteinin hän kirjoitti 84-vuotiaana. Se on autofiktiivinen. Ravelsteinin vastine todellisessa elämässä on Allan Bloom, Bellowin vuonna 1992 aidsiin kuollut ystävä. Chick on romaanin minäkertoja, seitsemänkymppinen, jo useamman avioliiton läpikäynyt kirjailija, joka elää nuoren assistenttinsa Rosamundin kanssa rakkauden täyteisessä liitossa.

Abe Ravelstein on professori Keskilännen tunnetussa yliopistossa, Oscar Wilde-tyyppinen sivistynyt, kulturelli, räväkkä ja anarkistinen dandy, joka polttaa kynttiläänsä molemmista päistä. Hän on HIV-positiivinen homomies, joka on kuolemaisillaan aidsin aiheuttamiin komplikaatioihin. Hän tekee kuolemaa Pariisissa, samassa ylellisessä hotellissa missä Michael Jacksonkin majailee.

Molemmat ystävykset kantavat mukanaan juutalaista perintöä; kulttuuria, sivistystä ja kärsimystä. Ravelstein on valinnut ystävänsä Chickin kirjoittamaan muotokuvansa, elämäkertansa, luovuttaa hänelle henkisen testamenttinsa. Hän oli valinnut minut tekemään hänestä muotokuvan, ja puhuessaan minulle hän puhui intiimisti mutta myös aikakirjoja varten.Viimeisissä keskusteluissaan ystävykset käyvät läpi keskeisiä filosofioitaan elämästä ja kuolemasta, ystävyydestä, rakkaudesta, seksuaalisuudesta, yhteiskunnasta, juutalaisten kohtaloista, uskonnosta,  ja kuolemanpelosta. Sillä porvaristoa hallitsee väkivaltaisen kuoleman pelko. Siitä nämä kaksi haluavat vapautua, vaikka loppu lähenee. Mitä kuolema on, vanhat miehet kyselevät toisiltaan. Ei enää kuvia, on yksi vastaus.

Teemoistaan huolimatta keskustelut käydään kevyen henkevästi; Ravelstein ei halua antaa kuolemalle viimeistä sanaa, se ei saa manipuloida hänen ajatuksiaan. Tuonpuoleista ei ole eikä siellä läheisiä, joiden uudelleennäkeminen olisikin sietämätöntä. Professorin missio on puhdistaa opiskelijansakin tuhoisista väärinkäsityksistä, normien sanelemista epätotuuksista, joita heidän järjettömät vanhempansa heille syöttivät.

Pariisi ja Ranska on poliittiselle filosofille henkinen koti, jossa hän pitää salonkejaan, järjestää illallisia, hankkii laatuvaatteensa. Pariisista on eräs juutalainen vapaa-ajattelija sanonut - wie Gott in Frankreich. Eli että jopa Jumala vietti lomansa Ranskassa. Miksi? Siksi että ranskalaiset ovat ateisteja ja heidän parissaan itse Jumala sai olla huoleton, flanööri niin kuin kuka tahansa turisti.

Kauimmas leikillisyydestä Ravelstein etääntyy tilittäessään Chickiä - joka on roolissaan kuin opetuslapsi - tämän suhteesta natsiajan kätyreihin. Näitä liikkuu sivistyneistön illallispöytien äärellä vailla menneisyyden painolastia. Muuan romanialainen professori on rakentanut sumuverhon muinaisten egyptiläisten tutkimuksesta. Sumuverho peittää lihakoukkuihin ripustetut juutalaiset Bukarestin kaduilla. Sitä tämä keskustelu tietysti kiertelee ja kaartelee: mitä juutalaisille merkitsee että niin monet muut, miljoonat muut, tahtoivat heidän kuolemaansa. Loput ihmiskunnasta karkotti heidät. 

Ravelstein kamppailee oman tiensä loppuun, sen terminaalivaihe oireilee alusta alkaen. Ystävän lähdettyä Chick käy oman taistelunsa Karibian lomalla. Vanha mies ja hänen rakastava nuorikkonsa tekevät matkan trooppiselle rannalle Länsi-Intiaan. Keskusteleva ja filosofoiva sävy muuttuu tyystin. Sairaalan käytäviltä vaihdetaan keskelle keltaisten perhosten parvia ja rantakadulla savuavia grillejä. Epäonnisen ilta-aterian seurauksena Chick päätyy teho-osastolle hallusinaatioihin, jotka vielä kerran vievät opetuslapsen gurunsa luo, mahtaviin pitoihin.

Ravelstein on kummallinen romaani. Pitkän aikaa ihmettelin, miksi pitäisi kiinnostua tämmöisestä tyypistä, jonka kerrotaan olevan säkenöivän älykäs, upea ihminen. Kun hänestä ei siis ole saanut tietää mitään ennen tätä kuolinvuoteen testamenttia. On sinänsä mielenkiintoista lukea niin toisenlaisesta elämänpiiristä, Amerikan juutalaisen sivistyneistön pohdiskeluista, jossa katetaan tarjolle sivulauseissakin monenlaista syvällistä analyysia ystävyydestä kuolemaan, vaihdellen kepeiden muoti-, ihmissuhde y.m. kuvausten seassa, kuin jossain Woody Allenin newyorkilaisessa elokuvassa. Silti jonkinnäköinen jännite jää puuttumaan enkä sittenkään oikein kiinnostunut Abe Ravelsteinista. Chickin matka trooppiselle rannalle antaa sittenkin paremman, tai ainakin houkuttelevamman kuvan Bellowin kaunokirjallisesta käsialasta, se on mitä parhainta lukunautintoa, mutta sekin jotenkin irrallinen osio tässä romaanissa. Bellow kirjoitti Ravelsteinin suuresti arvostamansa ystävän kunniaksi, kun tämä koki turhan varhaisen kuoleman seksuaalisuutensa takia. Hän oli Bellowin elämässä niin merkittävä persoona, että ansaitsi kirjailijan mielestä kuolemattomuuden romaanissa.


Saul Bellow: Ravelstein, 2000
Suomentanut Marianne Alopaeus
Tammi 2001, 302 s

3 kommenttia:

  1. (joku hänen kirja odottaa kirjahyllyssäni)

    VastaaPoista
  2. Ravelsteinin lukemisesta on aikaa, mutta olen pitänyt Bellowin tyylistä jo kauan. Luin häneltä ennen blogia paitsi Ravelsteinin, myös Herzogin, Augie Marchin kiemurat, Humboldtin lahjan ja Dekaanin joulukuun sekä novellikokoelman Löyhäsuinen mies. Dekaanin joulukuu tuli mieleeni kun luin juuri Diktaattorien naiset -teoksen ja siinä käsiteltiin myös Romanian edesmennyttä hirmuhallitsijaa puolisoineen.

    Luonnollisesti hän käsittelee paljon juutalaisuutta, mutta omalla älyllisironisella tyylillään.

    VastaaPoista
  3. Juutalaisuus ja kuolema on tässä ne teemat, ja tosiaan kepeän henkevästi. Ei teemoissa mitään vikaa, enemmän ehkä tämä romaanin rakenne on minusta epämääräinen. Tyylistä pidin kyllä. Pitää jossain vaiheessa tarttua noihin aikaisempiin, tämä lienee jonkinnäköinen testamentti häneltäkin ja siinä mielessä poikkeuksellinen.

    VastaaPoista