Viimeksi lukemani McEwanin Pähkinänkuori innosti käymään parikymmentä vanhemman Amsterdamin kimpuun. Mutta valitettavasti lukukokemus oli ihan plääh, pettymys.
Vanhat ystävykset Clive, säveltäjä, muusikko ja Vernon, The Judge päivälehden päätoimittaja tapaavat entisen yhteisen rakastettunsa Mollyn hautajaisissa. Molly on kuollut ennen aikojaan Alzheimeriin. Monella suunnalla aktiivisesti heiluneen, hurmaavan Mollyn kuihtuminen höppänäksi herättää kaveruksissa paitsi ihanat muistot myös kauhua omasta vanhuudesta ja lopusta - mikä ei olekaan kovin harvinaista. Niinpä he solmivat keskenään sopimuksen vastaavan tilanteen välttämiseksi.
Miehet viettävät mukavaa elämää hyvissä asemissa ja paistattelevat pitkään kypsyneessä omahyväisyydessä. Tähän mukavuuteen rakennetaan romaanissa molemmille moraalisten valintojen tienhaara; säveltäjä näkee patikkaretkellään jotain, joka ehkä kaipaisi väliinmenoa, päätoimittajalle tarjotaan mehevää skuuppia, jossa on riskinsä kun kohteena on ulkoministeri, vaikkakin inhottu.
Kaverukset ja heidän yrityksensä pelastaa itsensä ja maineensa punoutuvat toisiinsa, kuten myös heidän kohtalonsa, Amsterdamissa, jossa sekä elämä että kuolema on vapaampaa.
Nämä tympeähköt kaverit eivät nouse lentoon, he eivät kiinnosta eikä myöskään heidän tarinansa. He ovat vain pari mukavuudenhaluista nilkkiä, jotka ovat päässeet aika pitkälle. Cliven kamppailuja sävellystensä kanssa en osaa arvioida - eivät silti kiinnosta nekään - mutta Vernonin skuupit ja aikomus jossain vaiheessa julkaista Mollyn jäämistöstä esiin tulleet kuvat vaikuttavat oikeasti lapsellisilta. Väkisin pinnistellyt käänteet eivät kanna uskottavasti. McEwan ei kirjoita samalla tavoin rennosti kuin viimeisimmässä Pähkinänkuoressa. Kansi on nyt kuvaava tälle romaanille, aika tunkkainen. Romaani voitti Booker palkinnon ilmestymisvuotenaan 1998. Why on earth?
Ian McEwan: Amsterdam
1998, suomentanut Juhani Lindholm
Otava 2000, 178 s
Jotain hauskaa tänään kuitenkin. Turkulaisen marketin kassalta pätkä keskustelusta:
- no mitä Helsinkiin kuuluu?
- ihan öhömhöö ...krmh...
- tääläkin on ollu vilkasta ku oli ruisrokki, satatuhatta kävijää
- no joo valtavaa
- ja sitte meni paljo seitsemänkymppisii turkulaisii ku pääsi ilmaseks
Kesäistä saarimaisemaa Iniöstä, virmajuurta, maksaruohoa... |
Luin Pähkinänkuoren ja kuten sanoit edellisessä kirjoituksessasi, niin suomennos oli kyllä loistava! Jätin alkukielisen suosiolla sivuun.
VastaaPoistaAmsterdamia en ole lukenut. Varmuudella tiedän lukeneeni Sovituksen, joka on huippuhyvä, ja pienoisromaanin On Chesil Beach, jossa seksuaalinen kokemattomuus ja ehkä jokin lapsuudessa koettu, tuhoaa nuorten avioliiton.
Noniin tuli sitten sekin todistettua, että suomennos saattaa parantaa alkuperäistä. Vaikka eihän noin oikeastaan voi sanoa, se on kai sitä että äidinkielen nyanssit on kuitenkin tarkempia kuin myöhemmin opitun, silloin kun se jää pääkieleksi. Kun kääntäjä sitten on taituri, niin hän löytää ne nyanssit.
VastaaPoistaLuin muutaman arvion jälkeenpäin Amsterdamista ja jotenkin tuntui, että en ollutkaan ihan yksin tämän kokemukseni kanssa, palkinnosta huolimatta. Joku brittiläinenkin kriitikko vähän samoilla linjoilla. Sovitusta en jaksanut lukea, kun olin vastikään nähnyt elokuvan ja se sitten häiritsi.