keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Leena Krohn: Mitä en koskaan oppinut


Leena Krohnilta
lukemani romaani/novellikokoelma Erehdys kumosi pitkään vaalimani ennakkoluulon hänen kirjojaan kohtaan. Kuten itse asiassa myös Turun kirjamessuilla kuuntelemani haastattelu. Olen enimmäkseen vierastanut dystopioita ja aistinut hänessä lisäksi sellaisen matemaattisfilosofisen älykön, joka ylittää/ohittaa kapasiteettini. Toinen samaan lokeroon sijoittamani on Maarit Verronen.

Mitä en koskaan oppinut yhdistelee Krohnin omia lapsuus- ja nuoruusmuistoja eksistentiaalisiin pohdiskeluihin. Ihmisenä olemista, todellisuuden ja harhan havainnointia, unien muistojakin Krohn tarkastelee monista näkökulmista. Omasta suvusta perintönä saatu teosofia avaa uusia mahdollisia todellisuuksia, eikä hän kyseenalaista edes paranormaaleja näkemisen tapoja. Tämä lähes hätkähdytti, kun Suomessa on tottunut siihen, että tiedeorientoituneet kirjoittajat ovat hyvin rationaalisia ja vetävät tiukan rajan tuohon suuntaan. Ei Leena Krohn, hän ottaa ilmiöt vakavasti ja miettii niitä omiakin kokemuksia vasten. 

Keinoäly, robotit ja niiden suhde tietoisuuteen on yksi kirjan ja Leena Krohnin perusteemoista. Ne pohdinnat tulevat aika lähelle Yuval Noah Hararin bestsellereissään käsittelemiä aiheita. Koneiden yliote ihmiseen ja hallinnan menetys niille on kauhistuttava ajatus, mutta se että niille voisi kehittyä tietoisuus, ainakaan ihmisen kaltaista tietoisuutta, ei vaikuta Krohnista todennäköiseltä. Pelkät aivot eivät kuitenkaan riitä inhimillisen tietoisuuden kehittymiseen. Siihen tarvitaan myös ruumis, kokemuksia ja tietoa. Fyysistä olemusta korosti myös Harari lukemassani kirjassa. Ihmisen vieraantuminen ruumistaan on onnetonta. Vaikka tulevaisuuden neuraalikoneet vastaisivat myönteisesti kysymykseen "oletko tietoinen?", emme voi olla siitä varmoja.

Entä voisimmeko edes epäillä, että kone vain teeskentelee tietoisuutta? Että se voisi olla olevinaan jotakin muuta kuin se on? Mutta teeskenteleminen on taito, joka edellyttää tietoisuutta siitä, että on jotain muuta kuin esittää olevansa. Teeskentelyn tuolla puolen on aina jotain aitoa ja alkuperäistä. Jos kone osaisi teeskennellä, se ei enää olisi kone.

Katukiven alla on rantahiekka - lauseen Krohn sanoi myös Turun kirjamessuilla. Se on Ranskan vuoden 1968 opiskelijamellakoiden lause, Pariisin seinille maalattu. Sous les pavés, la plage! Krohnille se on ilmeisesti enemmän luonnonsuojeluun liittyvää. Niin lähellä on alkuperäinen maa, katukiveyksen alla. Me ja kaikki meidän tavaramme ovat meitä ympäröivästä luonnosta, kuultiin myös samassa kirjamessuhaastattelussa. Kaupungit marketteineen ovat yhtä tilapäisiä kuin eläinten pesät.

Leena Krohn kyseenalaistaa monia nykyisiä ajattelutapoja: kirjailijan kuolemattomuudesta - "hän elää teostensa kautta" - sananvapaudesta, sukupuolesta - "Hän aiheuttaa melkoisesti päänvaivaa suomalaisen kaunokirjallisuuden kääntäjille" - kulttuurisesta omimisesta - Jos kamppailu vähemmistöjen oikeuksien puolesta johtaa uuteen suvaitsemattomuuteen, se on menetetty.

On aina mielenkiintoista lukea oman sukupolven kirjailijan lapsuusmuistoista. Leena Krohn on pykälän vanhempi. Minä en ole käyttänyt kuukautissiteitä, jotka olisi kiinnitetty hakaneuloilla vyötärölle sidottuun kuminauhaan. Sen sijaan meitä yhdistää yllättäen vuoden 1956 polioepidemia, josta olemme molemmat toipuneet. Minun siskoni ei saanut tartuntaa, kun taas sekä Leena että isosiskonsa Inari Krohn sairastuivat molemmat polioon. Inari Krohnista luin jo hänen muistelmateoksestaan vuosia sitten. Maarit Hurmerintakin on toipunut taudista, sen kuulin radion podcastista, jossa hän soitatti mielimusiikkiaan ja muisteli.


Leena Krohn: Mitä en koskaan oppinut
Kustannusosakeyhtiö Teos 2021, 234 s

 

6 kommenttia:

  1. Myös Hannu Mäkelä pohtii robotisoitumista kirjassaan Suunnitelma loppuelämän varalle.
    Kyllähän nekään eivät ole pelkästään positiivinen asia, kun miettii, miten paljon niiden valmistamiseen kuluu materiaaleja ja miten paljo työtä niiden ylläpito ja huolto vaatii.
    Ja onko se sitten vähemmän tylsää työtä kuin olisi ollut se työ, mikä on ohjattu ihmiseltä robotille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitä haastetta riittää tulevaisuudessa, jos/kun suuri osa nykyisin ihmisen tekemästä työstä voidaan siirtää roboteille. Mitä tilalle? Kaikki eivät voi ruveta koodareiksi tai ohjelmoijiksi. Ja halutaanko aina edes kaikkia niitä sovelluksia, mitä it-osaajat kehittävät? On se pienen osaajaeliitin ja tyhmän massan näkymä aika kammottava dystopia ja samalla jotenkin aika mahdollisen oloinen.

      Poista
  2. Pidin kovasti tämän kokoelman lapsuus- ja nuoruuskuvauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, se osio kosketti eniten. Oikein hyvin pystyi eläytymään niihin hänen teinivuosiensa ahdistustiloihin. "Puberteetti on sairaus ja mielipuolisuuden laji, tosi ohimenevän sellaisen." Aika tyly luonnehdinta, mutta ei minusta ollenkaan huono. - Sen sijaan paranormaalit ja muut "yliluonnolliset" jättivät kylmäksi, se ovi on minulle toistaiseksi jäänyt avautumatta.

      Poista
  3. Tunnistan hyvin tuon kokemuksen, että jokin "ylittää/ohittaa kapasiteettini". Pidin kovasti Krohnin Tainaronista, jonka olen tainnut poikkeuksellisesti lukea jopa kahdesti. Mutta muuten hänen teemansa ja tyylinsä tuntuvat vierailta. Muisteluista kuitenkin aina saa edes jostain kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yksi lisää Krohnilta mihin minun pitää tutustua. Toinen on Hotel Sapiens, josta sain viimeksi painavat suositukset.

      Poista