Pietarsaaressa, Pohjanmaalla asuu pieni vietnamilaistaustainen perhe, äiti Má, isoveli Hieu ja minäkertoja, pikkuveli. He ovat nykysuomalaisia, mutta enemmän kuin mistään muusta Quynh Tranin Varjo ja viileys kertoo vietnamilaisuuden omalakisista, leimallisista piirteistä vieraassa maassa. Luulisin, että osa niistä on sellaisia, jotka meillä päin hahmotetaan kaikille aasialaisille kulttuureille tyypillisiksi: sitkeys, työteliäisyys, itsehillintä, eleettömyys - paitsi niinä hetkinä jolloin itsehillintä purkautuu äkillisesti kuin ukonilma. Tämä perhe ja muut vietnamilaiset ovat ulkopuolisia, mutta päättäväisiä ja ankaran työteliäitä. Heitä ei lannisteta.
Sirpaleinen kuvaus perheen elämästä etenee lyhyissä luvuissa, joiden otsikot huvittavat ja hämmästyttävät: Saaristoa ja hyvät ulkoilumahdollisuudet, Valmiina suuteluun, Mistä te puhutte?, Maggie & Tony... (Viimemainittu vaikutti oudolla tavalla tutulta ja kuinka ollakaan, kyse on hongkongilaisesta elokuvasta, jota perhe käy katsomassa. Sehän on In the mood for love, jonka Yle Teema esitti elokuvafestivaalissaan marraskuussa.)
Tarkkakatseinen pikkuveli tuntuu lymyävän äidin ja isoveljen tuntumassa ja rekisteröivän herkillä sensoreillaan tunnelmia ja tapahtumia perheen arjessa. Äiti työskentelee pesulassa, pyörittää hetken videovuokraamoa, saa keikan valokuvaajana. Kaikki otetaan vastaan, vuorokaudessa on 24 tuntia. Pikkuveli on vielä nuori, alle murrosikäinen, eikä hän aina tiedä asioiden yhteyksiä. Siitä syntyy omintakeinen tunnelma, jossa hän tapahtumaa selostaessaan siirtyy kuvaamaan tilannetta pysäytyskuvana, ottaa mukaan koko taustamaiseman välittääkseen koko hetken latauksen.
Sanoja seurasi pitkä hiljaisuus. Minä makasin parvekkeen penkillä ja odotin. Kukkien räikeät värit. Viileydestä huolimatta kukat näyttivät siltä kuin ne olisivat väreilleet kuumuudessa. Mitä Lan Pham oli tehnyt? Miten kaikki voisi olla hänen syytään?
Huoneen veljensä kanssa jakava pikkuveli elää intensiivisesti mukana isoveljensä ensimmäisissä rakkaussuhteissa samoin kuin Hieun ja äidin muutamassa rajussa yhteenotossa. Niissä äidin otteet ovat kovia ja niistä tuli mieleen toinen vietnamilaisperhe, nimittäin Ocean Vuongin kuvaama, äidin ja pojan perhe Yhdysvalloissa. Mietin, onko pahoinpitelyä lähenevä kurittaminen kuinka yleistä vai voiko tässä olla jälkiä ihmisiä raaistavasta sodasta. Pikkuveli rekisteröi äidin kepin iskut tarkkaan. Äiti sähisee kuin kobra kun pojat käyttäytyvät arvaamattomalla tavalla. Äitiä ja isoveljeä tuntuu kuitenkin yhdistävän jotenkin suurempi yhteisymmärrys pikkuveljen tarkkaillessa heitä ulkopuolisena.
Isoveli saa huonoja ohjeita tyttöjen kohtaamiseen äidin ystävättäreltä Lan Phamilta - värikäs ja suorapuheinen hahmo on herkullisesti kuvattu - ja syyllistyy tyttöystävänsä pahoinpitelyyn. Mainehaittaa syntyy, mutta äitiä kiinnostaa käyttikö psykologi huivia ja naureskelee: Niin naiivia väkeä ne valkolaiset ... kuvittelevat että kaikesta voi aina puhua.
Perhe- ja sukuyhteys on tiukka. Tei-Tei-täti, Má, Hieu ja äidin ystävätär Lan Pham tekevät yhdessä mustikanpoimintaretken. Se kestää neljä vuorokautta, yöt nukutaan pakettiautossa, joka on täynnä saaveja marjoja varten. Mustikanpoimintaretkeä pikkuveli kuvaa mystisenä riittinä, johon hän ei pääse osallistumaan, hän on liian nuori. Muiden kertomuksista hän kuvittaa itselleen yöllisten varjojen täyttämän kuvaelman, jossa vilahtaa täti Tei-Tein näkemä leopardikin. Tupsukorvista päätellen ilves on vilahtanut. Kerran Má ja pikkuveli lähtevät pelimatkalle Luotoon, jossa asuu vietnamilaisia. Aikuiset pelaavat kaksi vuorokautta yhteen putkeen, rahasta siis. Saman tapaista tauotonta pelaamista kuvataan muuten myös edellä mainitussa hongkongilaisessa elokuvassa naapureiden kesken.
Quynh Tran on syntynyt samana vuonna 1989, kun hänen perheensä muutti Suomeen. Malmössä nykyisin asuvan kirjailijan (ja psykologin) esikoisteos sai Runeberg-ehdokkuuden 2022. Se on vahva tunnelmaltaan, erikoisella tavalla latautunut ja todella mielenkiintoinen suomenruotsalaisella alueella elävän vietnamilaisen yhteisön kuvaus. Sivuvalossa suomalaisuus näyttäytyy toisenlaisena. Varjo ja viileys on kuin tyylikäs, monista erillisistä otoksista koottu elokuva, uneen päättyvä. Unessa vietnamilaisia on joka puolella.
Alkuteos on kirjoitettu ruotsiksi, suomennos on loistava.
Quynh Tran: Varjo ja viileys
Skugga och Svalka, 2021, suomennos Outi Menna
Förlaget 2021, 257 s
5.2.2022: Runeberg palkinto!
Hieno kirja, jossa selvästi erilainen mielenmaisema kuin syntyjään suomalaisella. Pienen pojan kuvittelema mystinen metsä on upeasti kuvattu, meille kun metsä on jotain niin tavallista ja arkista. Moni aasialainen näkee suomaaisen metsän uskomattomana aarteena ja mahdollisuutena, kuten Tranin perhekin.
VastaaPoistaAloin miettiä kirjan nimeä. Mitä lienee Quynh Tran tällä sanaparilla tarkoittanut, ehkä juuri metsän ominaisuuksia.
Niin on, hyvin erilainen sielunmaisema. Huomasin, että sinäkin olit lukenut ja nähnyt saman yhteyden Ocean Vuongiin. Kaikessa on pinnan alla mukana ankara vaatimus pärjäämisestä, ei vain menestyksen vaan ylipäätään hengissäpysymisen takia. Näkee tässäkin, että meidän jokamiehenoikeus, joka enimmäkseen tarkoittaa metsissä liikkumista on poikkeus maailmalla.
PoistaVarjo ja viileys sanaparina taisi välähtää juuri jossain metsäkuvauksessa.