Tove Ditlevsen: Nuoruus

Tanskalaisen Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliset kirjat, Lapsuus ja Nuoruus ovat pieniä ja käteen sopivia. Näiden kohdalla äänikirja häviää painetulle kirjalle tai ainakin jää tämä tuntuma kokematta. Uudet suomennokset on tehty pideltäväksi, siveltäväksi, nuuhkittavaksi. Ne ovat esteettisesti kauniita ja kapeasti ladottuine sivuineen lukijaystävällisiä. Taideteoksia kannesta kanteen. Tyylikäs suomennos on Katriina Huttusen. Romaani ei aikaile, 1930-luvun nuoren maailmaan solahtaa aikailematta, heti kannen avattuaan.

Nuoruus-osassa Tove on kasvamassa aikuiseksi. Kuten teini-ikäisiä kaikkina aikoina, häntä vaivaa asuminen kotona vanhempien kanssa. Asunto on ahdas eikä siellä löydä omaa rauhaa siihen suurimpaan unelmaan, runojen kirjoittamiseen. Hermostunut ja suulas äiti tai yövuoroista toipuva väsynyt, välillä työtön isä eivät auta asiaa. Köyhä koti odottaa 15-vuotiaan tytön tuovan jo pienet tienestinsä yhteiseen kassaan, varsinkin kun veli Edvin häipyy mahdollisimman nopeasti omaan kotiinsa, kuten hänen odotetaankin tekevän. Toven tehtävä on äidin silmissä hankkia itselleen aviomies, elättäjä. Vanhemmat eivät hänen kirjoittamishaaveitaan ota kuuleviin korviinsa.

Eikö hän ole vielä lähennellyt sinua? Kaunis ystävätär Ruth opettaa Tovelle alkeita naisten ja miesten välisistä suhteista, pelin säännöistä. Kirjailijuus, runot ohittavat Toven mielessä muut asiat tärkeydessä, kun taas Ruth tietää, että nuori nainen voi laskuttaa vanhaa miestä kaikesta, ihan vaan koska toinen on haluttavampi toiselle. Toven vaakakupissa herra Kroghilla on enemmän antaa kuin hänellä, nimittäin antikvariaatti, yhteys kirjoihin ja kirjailijoihin. Häntä harmittaa, ettei hänen vartalonsa innosta niin paljon kuin Ruthin. Hänen silmissään herra Krogh on kaikin tavoin innostava, sillä herra Krogh on ensimmäinen joka uskoo hänen runoilijan kutsumukseensa.

Hän oli sanonut keräävänsä originaaleja, mutta ehkä en ollut tarpeeksi ainutlaatuinen? Kävellessäni hitaasti kotiin ajattelen onnettomana että näin ei olisi käynyt, jos olisin kirjoittanut hyviä runoja.

Samalla suorasukaisella rehellisyydellä Ditlevsen kuvaa seuraaviakin askeliaan seksuaalisuuden ja rakkauden vielä suljetussa maailmassa. Häntä saattelee koviovelle mies toisensa jälkeen, mutta vain yksi innostaa. Hän on köyhä ja resuinen ja häipyy Espanjaan sotimaan. Tove viettää iltoja Ruthin kanssa tanssipaikoilla ja on esittävinään tarkkailijaa kauniin ystävättärensä varjossa. 

Natsismin aallot lyövät paikoitellen korkealle Tanskassakin ja Tove löytää karun vuokra-asunnon Hitlerin kuvalla asuntonsa somistaneen vuokraemännän luota, jossa heil-huudot kaikuvat seinän takaa. Nuoren huolettomuudella Tove löytää asuntoja ja uusia työpaikkoja, kun sekä asunnon että työpaikan irtisanomiset ovat nopeita ja toistuvia, mutta pikkuhiljaa hän onnistuu etenemään kohti omia unelmiaan. Runoja syntyy sekä kollegoiden ja tuttavien merkkipäiville että ensin pieneen lehteen ja sitten kustantamollekin tarjottavaksi. Tunnustusten ropistessa jopa kotiväki alkaa uskoa. Isän väsynyt duunarihahmo liikuttaa. 

Pantuaan lippalakin päähän hän seisahtuu vaivautuneen näköisenä. Tove, hän sanoo pehmeällä äänellä. Enkö saisi nähdä sinun - äh - runojasi joskus? Minähän ymmärrän runoutta. Vihani haihtuu. Saat, sanon, ja hän nyökkää minulle kömpelösti ennen kuin lähtee. Isäni osaa katua ja mennä itseensä, mutta äidilläni sitä taitoa ei ole.

Tove Ditlevsenin Nuoruus on nimensä veroinen, se on jälkikäteen synkäksi määritellystä vuosikymmenestä ja köyhästä kodista huolimatta täynnä elämän makuista seikkailunhalua, optimismia, uusia askeleita, voittoja ja tappioita. Kahdeksantoistavuotiaan oli ehdottomasti päästävä impeyden rasitteesta, eikä tässäkään se asia tapahtu kuten romanttisissa haaveissa, mutta eteenpäin käy runoilijan tie, ja lopussa se näyttää jo hyvin selkeältä. Postissa tulee paketti, ensimmäinen runokokoelma painettuna.

Ehkä joku runoista salaa pitävä lapsi löytää sen joskus, lukee runot ja tuntee lukiessaan jotakin, jotakin sellaista mitä hänen ympäristönsä ei ymmärrä. Eikä tämä omituinen lapsi tunne minua laisinkaan.

Aika kului Nuoruuden parissa kuin siivillä. Ditlevsenin kyky havainnoida ja kuvata persoonallisuuksia on kutkuttavan tarkka. Nuoruus on täynnä epävarmuutta ja etsintää, mutta jälkikäteen siinä on mukana aimo annos huumoria.

Ajattelen voinko kihlautua saatavien perijän kanssa. Minulla on epäilys että se on vain polkupyörälähetin kauniimpi nimitys, paitsi että hän ajaa autoa.

Tove Ditlevsen: Nuoruus
Ungdom, 1967, suomentanut Katriina Huttunen
Kustantamo S&S , 2021, 191 s